23.9.2017

Lukutoukan tiikerikakku-tuorepuuro

Nyt tulee esittelyyn ehdottomasti yksi tuorepuuroturnajaisten kovimmista kisaajista. Vaatii hieman enemmän suunnitelmallisuutta kuin arkisimmat tu(o)r(e)p(uur)ot, mutta on ehdottomasti sen väärti. (Ainakin meilläpäin arkinen tuorepuuro on heittää illalla kulhoon desi sitä ja toinen tätä, lorauttaa siihen tilkka maitoa ja sekoittaa... Ja piilottaa sotku jääkaappiin aamuun asti.)

Tämä tuorepuuro toimii hyvin myös (arjen) jälkkärinä tai välipalana. Perusmousset jää kakkoseksi paitsi ravintoarvojen myös maun puolesta. Onnistumisen avain on tässäkin malttaa kypsytellä banaanit hieman ylikypsiksi ja ruskeapilkkuisiksi. Eli makeiksi!

Täyteläinen, tiikerikakkumainen ja aavistuksen bountymainen.


Tiikerikakku-tuorepuuro

(2-3 annosta)

2 ylikypsää banaania
2 dl vettä tai maitoa
4 rkl pellavansiemenrouhetta
3 dl kaurahiutaleita
2 rkl kookosöljyä
1 tl vaniljasokeria
1 rkl kaakaojauhetta

Mittaa kaikki ainekset, paitsi kaakaojauhe, blenderiin, ja surauta sekaisin. Kaada puolikas pois, ja mittaa loppupuolikkaaseen kaakaojauhe. Blenderöi. Lusikoi sitten seokset annoslaseihin tai -kulhoihin visuaalista silmääsi miellyttävällä tavalla.


Ja muutes, lukutoukat saa pian kaupoista ainekset
toukkapuuroonkin??? Jeejee, odotan innolla!!!

18.9.2017

Lihapiirakat (broileritäytteiset sämpylät)

Nämä suolaiset leivonnaiset saivat inspiraationsa viime viikolla hätäevään virkaa toimittaneesta kaupan lihapasteijasta. Ajatusketju meni jotenkin näin:
Jotain tällaista voisi taas leipaista kotonakin... Paitsi että mitään voitaikinaa en rupea kaulitsemaan. Elikkä kuori sämpylätaikinasta, siis niinkuin lihapiirakka! Mutta en silti rupea öljypaloja sytyttelemään, vaan kypsennetään uunissa. Ja muutes mitään riisejä en jaksa kanssa keitellä... Ja oikeastaan jauhelihakin voisi mieluummin olla empanada-muistojen hengessä mausteista broileria...


Sävellyksen lopputulos on sitten spelttijauhoista leivotut täytetyt sämpylät, joissa maistuu auringonkukansiemen. Täytteenä on aasialaisittain maustettua broilerinjauhelihaa, inkivääriä ja lehtikaalia (yep, yep). Paistettu uunissa lihisten muodossa.

Eli aika kauas tavan pasteijoista tai lihiksistä mentiin. Empanadan määritelmään (leivällä ympäröity) jutun voisi kääräistä, mutta kartalla ei siinäkään osuta ihan oikeaan osoitteeseen. Ja vaikka täytetty sämpylä alkoi lopulta kaikessa yksinkertaisuudessaan tuntua hyvältä nimekkeeltä, niin eikös siitä tule kuitenkin ensiksi mieleen juusto- ja kinkkusiivulla höystetty, muoviin kääräisty sämppäri jossain kahvilan vitriinissä...?

Kyllä, asioista voi tehdä hankalia. Mutta se kannattaa, jos ovat yhtä herkullisia kuin nämä! :D

Ei tässä mitään jalustaa tarvita, kun aurinkokin vähän paistelee.
- Öh, kyllä ois tarvittu...

12.9.2017

Raaka ja protskuhurahtanut puolukkapuuro

Puolukat ovat taas ruvenneet pomppimaan metsistä lautasta kohti. Meillä puolukkarahka on aina ollut se klassikkojälkkäri, mutta tänä vuonna on tehty myös mm. puolukkapiirakkaa kokonaisista marjoista. Aamupala- ja välipalapuolella uutuus taas on ollut puolukkasurvokseen sekoiteltu proteiini(vanukas)tuorepuuro!

Puolukkasurvosta, proteiinivanukasjauhetta (vanilja) ja kaurahiutaleita.
Lantrataan sopivan koostumuksen aikaansaamiseksi vedellä tai maidolla.
(Kaupan päälle lukuvinkki: Orhan's Inheritance / Aline Ohanesian)