23.1.2016

Auringonlaskuja maailmalta (ja burgereita Sellosta)

Vuodenvaihteessa meikäläisellä oli runsaasti reissaamista. Edes takaisin etelään ja itään. Sekä työn että perheen tapaamisen ja ihan lomailunkin merkeissä. Ja siitähän mä tykkään, maisemanvaihdoksesta! Ja reissusta on aina myös kiva palata kotiinkin, maailmaa nähdessä oppii iloitsemaan uusista kokemuksista mutta myös arvostamaan tutun kotoisia juttuja. :)

Auringonlaskun hetkeä viettää koti-Suomessa ihan liian harvoin ulkona ihailemassa, kun taas matkalla ehtii. Ohessa muutamia ilta-auringon värejä ennen ja jälkeen vuodenvaihteen eri kohteissa.


Marseilles, Ranska.


Leuven, Belgia.


Muscat, Oman.

Uutta vuotta ja uusia kujeita juhlisti myös äskettäin Sellossa avattu O'Learys, jonka spesiaalijuttu on burgerit ja sporttibaarimeininki. Saimme kutsun lähteä testaamaan ruokalistaa ja tunnelmaa, joten let's menox, sanoi Annie Lennox...

Maistelimme O'Learysin menua pitkän kaavan mukaan, ja arviomme mukaan paikan parasta antia ovat tosiaankin NE burgerit. En ole oikein koskaan innostunut hampurilaisista, mutta näillä laadukkailla ja juuri oikeaan kypsyyteen paistetuilla paksuilla piffeillä burgeri vakuutti jopa minut! Kalifornialaista unelmaa mallaava burgerini sisälsi guacamolea ja toimi erinomaisesti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti