16.8.2015

Minttuteejääpalat → minttukahvi

Minttu on yksi helpoimmista yrteistä itse viljeltäväksi. Kunhan vain muistaa silloin tällöin kastella, se suorastaan villiintyy. Ja tässäpä yksi säilöntäidea, mikäli minttua pukkaa ylenmäärin. Minttuteejääpalat!

Minttutee tuottaa mainioita jääpaloja, jotka sopivat drinksujen, boolin, smoothien mutta jopa kahvin kaveriksi! Yksi tai kaksi vahvasta teestä pakastettua jääpalaa viilentää kahvin nopeasti juontilämpöön, ja antaa pienen makuvivahteen. Maidon kanssa tai ilman. Testaa myös pienen kaakaojauhelisän kera! Minttusuklaakahvi, nam!


Minttutee jääpalapussissa, valmiina pakkaseen.
Mun viljelylajike tänä kesänä oli suklaaminttu.


Kasvukaudella minttukaffe syntyy tietysti heittämällä
muutama lehti tai pieni oksa suoraan kaffikippoon.


Minttutee / Minttujääpalat

(drinkkeihin, smoothieen, kahviin, tms.)

tuoreita mintun lehtiä (paljon)
vettä
+ vedenkeitin / kattila

Kiehauta vesi ja uuta mintunlehtiä kauan, kunnes vesi on jäähtynyt. Minttuteetä voi tehdä lasillisen tai vaikka koko kannullisen kerralla! Nauti tee sellaisenaan lämpöisenä tai jääkaappikylmänä. Minttujääpalat taas syntyvät normaaliin tapaan mahdollisimman vahvaa minttuteetä jääpalapussissa tai -muotissa pakastaen.

2 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen idea. Ei olekaan tullut koitettua minttua kahvin joukkoon. Minttutee on kyllä erittäin hyvää. Täytyykin kokeilla joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienitukka: Juu, näitä ideoita menee ja tulee. :D Klassinen minttutee on itselläkin ikiaikainen suosikki, sekä kuumana että jääteenä (ehkä vissyn ja omenamehun kanssa blendattuna).

      Poista