12.4.2015

Avokadovoileipä (tai kosmiset avaruusleivät)

Leivän leipominen on taas innostanut, erityisesti vähän erikoisempien täytevoileipien inspiroimana. Siis jotain muutakin kuin juustoa ja perusleikkelettä, muttei kuitenkaan mitään ylihifistelyä.


Kuvien voikkarit voideltiin paksusti avokadolla. Chileläisen avokadon puolestapuhujan vaikutuksesta olen taas antanut avokadolle mahdollisuuden, vaikka tuo kettuileva kasvis onkin aiemmin hiekoittanut mahdollisuuksiaan meitsin keittiössä. (En unohda sitä ikinä. IKINÄ.)

Jo ihan pelkkä muusattu avokado pienen suolaripauksen kera riittää leivänpäälliseksi. Mustapippuri ja vahvanmakuinen juustosiivu tekevät hommasta vielä juhlavamman. Simppeliä ja maistuvaa, olisikin oiva pari voileipäpöytään tonnikalatäytteisten serkkujensa viereen!


Näitä ne vihreät marsilaiset on varmaan syöneet.
Ja veistelleet juustosiivut kraatereineen kuusta.

Lähiaikoina lienee sitten tulossa niitä leipäreseptejäkin...


Avokadotäyte

(voileiville)

avokadoja
suolaa
mustapippuria
juustosiivuja
+ hyvää leipää

Muusaa avokadot haarukalla, ja mausta tahna suolalla ja pippurilla. Säilytä ylimääräistä tahnaa jääkaapissa, ja painele sitä suojaava muovikelmu tiiviisti seoksen pintaan. Näin avokado ei hapetu ja tummu.

Voitele leivät paksulla kerroksella avokadotahnaa. (Alimmaksi voi halutessaan laittaa vielä ohuelti voita tai majoneesia.) Viimeistele juustosiivuilla.

2 kommenttia:

  1. Olet niin oikeassa. Avokado ei välttämättä tarvitse rinnalleen kuin suolaa! Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, Nanna. Ja mun avokado-ostostaidot on selkeästi parantuneet... Aiemmin kotona paljastui usein inhasti ruskettuneita kavereita, mutta nyttemmin laatu on ollut kohdallaan. Ehkä kaupassakin on tehty jotain muutoksia...

      Poista