6.12.2014

Puuroparaati esittää: Persimonpuuro

En oikein tiedä miksi, mutta persimonille omistamani ylistyslaulu on kaikkien aikojen toiseksi suosituin postaukseni. Hillui jopa pitkään ykkösenä. Ehkä syynä on pöpi otsikko ja hedelmän menestyksekäs jalkautuminen suomalaisille hevi-osastoille. Erilaisen näköinen persimon, sharon eli kaki kiinnostaa ihmisiä, ja taivaallinen maku yllättää ja valloittaa! Persimon jos mikä on makea paratiisihedelmä!


Puuroromppeet ja uuden puurokulhon koristelu sävy sävyyn!
Tälle taiteellisuuden tasolle yltää vain vahingossa.

Käsittämätön seikka persimoniin liittyen on kuitenkin se, että yleensä se kehotetaan kuorimaan. Yhtä järjetöntä kuin mansikan, persikan tai tomaatin kuoriminen... Eli älä vaivaudu. Pese, kuivaa, leikkaa lohkoiksi ja nauti. Siinä kelpo resepti.

Mutta kelpo resepti löytyi myös rapakon takaa, missä the Oatmeal Artist -blogin Lauren pilkkoi persimonit puuroon! (Postauksessa myös söpö kuvaus jenkkiblogaanin ensiaskeleista persimonhedelmään tutustuessa.) Ja ainahan puurourpo toisensa tunnistaa, kuten myös toimivat puuroideat. Niinpä päädyin minäkin keittelemään kaurapuurooni paitsi persimonin myös kookoksen makuja.


Persimonpuuro on älyttömän herkullista, ja kookos sopii sen kaveriksi hienosti. Kookosmaidon puutteessa käytin kookoshiutaleita, jotka tekevät puuron keitinvedestä kookosmaitomaista mutta tuovat myös kivaa purutuntumaa. Kookos-persimonkaurapuuro tykkää myös kanelista tai inkivääristä, joista molempia on tullut kokeiltua. Kokeilkaa ja ihastukaa!


Persimonpuuro


1 l vettä
1 dl kookoshiutaleita
1 tl vaniljasokeria
1 reipas persimon
4 dl isoja kaurahiutaleita
ripaus suolaa

Mittaa vesi ja kookoshiutaleet kattilaan, ja kuumenna seos kiehuvaksi. Lisää kaurahiutaleet, vaniljasokeri ja mahdollisimman pieneksi kuutioitu persimon. Keittele puuro hissukseen kypsäksi välillä sekoitellen. Mausta pienellä suolalla. Valmista on 10-15 minuutin kuluttua.



Vähän aurinkoa aamupalalautaselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti