29.3.2014

Viikunaleipä ja ripaus kardemummaa

Kuivatut viikunat ovat melkein yhtä hyviä kuin taatelit. Tai ehkä parempiakin? Niin tai näin, molemmat ovat ihan törkeän herkullista makeaa naposteltavaa, kunhan vain ovat pehmeän meheviä. Erityisesti aurinkokuivatuissa viikunoissa makua on vaikka muille jakaa, ja tahmea sisus yhdessä rapsakoiden siementen kanssa tuo juuri oikealla tavalla levotonta suutuntumaa. Ulkonäkö sen sijaan on melko pöyristyttävä… (Homeinen kääpä?)


Huomatkaa hienosti Jamien neuvoilla avattu kuivattu viikuna. ;)
Tuore hedelmä näyttää kukaksi leikeltynä toki hieman erilaiselta...

(Aurinko)kuivatut viikunat istuvat loistavasti myös leipätaikinaan. Arkiaamuna heräämisestä tulee aika lailla kivuttomampi, kun tiedät pääseväsi leikkaamaan aamupalalle itse leivottua rapeakuorista leipää, josta pilkistää hupaisia viikunapaloja ja joka myös maistuu viehkeästi kardemummalle. Sopii myös paahdettavaksi!

Leipätaikinaksi, johon viikunat ja kardemumma upotettiin, pyöräytin Richard Bertinetin Leipää monella tavalla -kirjan (Moreeni 2011) ruskean taikinan. Kyseisen leipäkirjan ideana on esitellä tarkemmin viisi perustaikinaa, joihin sitten esitetään kuhunkin useita tuunailu- ja maustamisohjeita. Ruskea taikina tarkoittaa hiivaleipä- ja täysjyväjauhoista leipaistua taikinaa, ja sen virittelyssä Bertinet käyttää muun muassa eri kuivahedelmiä. Allekirjoittanut teki sitten omat valintansa.


Taustalla leipäkirjan aiheeseen liittyviä aukeamia, eli ruskean taikinan antimia.

Myös historiallinen rusina-kumina-ruisleipä on saman kirjan ohjeilla leivottu, ja hyvää leipää tuli silloinkin. Ainoa ongelma molemmissa leivissä on kuohkeuden puute. Aika tiiviitä mokkuloita nimittäin ovat, mihin suuri kuivahedelmien määrä ei kyllä auta ollenkaan. Niiden mehevyys toisaalta kompensoi tiiviyttä!




Viikunaleipä / Ruskea leipätaikina

(esim. kolme pientä leipää)

300 g kokojyvävehnäjauhoja
200 g hiivaleipäjauhoja
10 g hiivaa
0.5 tl kardemummaa
1 tl suolaa
385 g vettä
200 g kuivattuja viikunoita

Sekoita jauhot keskenään, ja hiero hiiva joukkoon sormenpäillä murustellen. Lisää ja sekoita ensin suola sekä kardemumma ja sitten vesi. Työstä taikinaa jauhottamattomalla työtasolla 5-10 minuuttia (kouraise taikinaa, vedä itsepäin ja taita ikäänkuin ilmaa taikinan sisään keräten). Lisää pilkotut viikunat työstämisen loppupuolella. Kohota taikinapalloa kulhossa liinalla peitettynä tunnin verran.

Jaa taikina vaikkapa kolmeen osaan ja muotoile pieniksi limpuiksi. Nosta ne leivinpaperin päälle, tee jokunen viilto ja kohota tunnin verran liinan alla. Kuumenna uuni ja pelti 250 asteisiksi. Sujauta leivinpaperilla olevat leivät kuumalle pellille ja työnnä uuniin. (Sumuta tai roiskaise hieman vettä uuniin juuri ennen kun työnnät leivän sinne.) Laske uunin lämpötila heti 220 asteeseen ja paista noin 15-20 minuuttia. Kypsä leipä kumisee pohjasta. Jäähdytä ritilän päällä.


27.3.2014

Nuotiokaffella onnellistumassa

Tämä vuodenaika tekee onnenmurusten keräämisestä ihan liian helppoa. Vaikka leskenlehtiä ja hiirenkorvia saadaan vielä tovi odotella, aurinkoiset säät ovat todellakin hellineet. Ylös, ulos ja lenkille. Eväät reppuun ja aurinkolasit silmille. Joko luontokeskus Haltia on sinulle tuttu?





Sata syytä olla onnellinen


#18 Retkieväät. Onko ne joskus maistuneet pahalta?

#17 Kaaaahvi. Varsinkin nuotiolla hifisteltynä.

#16 Ulkoilu. Se nostaa aina mieltä. Suomessa on aina lyhyt matka metikköön luontoilemaan!

#15 Kevätkukat. Nauti jo sisällä, ja kohta bongaat niitä myös ulkona.


#14 Kevään merkit! Auringonpaiste ja lintujen laulu. Hiekasta lakaistut, kuivat jalkakäytävät. Jee, tennarit esiin!

#13 Se video, missä ne toisilleen tuntemattomat laitetaan suuteloimaan. Jossei se saa sunkin poskilihaksia hymyilystä kramppiin, kipaise ihmeessä optikolle!

#12 Joukkoliikenne. Aikaa ja tilaa olla yksin tai seurassa. Siis ihan vaan olla. Juuri junassa tai lentokoneessa ehdit rentoutua. Keskustella ihan höpöjä. Lukea kirjaa...

#11 Reseptit maailmalta. Carrefeurin mainoslehtisestä. Kahvilan seinästä. Paikalliselta isännältäsi.

#10 Saksa ja makuparit. Juusto-rahkakakkua oluen kyljessä.

#9 Integroituvat harrastukset, ja oivallukset yli rajojen: kulinarismi, matkailu, koti, musiikki... Appelsiinin ja suklaan tuoksuinen saippua!

#8 Huumori. Ei ole niin vakavaa paikkaa, etteikö pieni sanaleikki tai hienovarainen huvittelu sopisi tunnelmaa keventämään. Radical budget cuts seem inevitable, but let's have a closer look at the positive submessage of the pie charts... ;)

#7 Loma! Ja jo sen suunnittelu! Se fiilis, kun on juuri saanut lomapäivät ja matkaliput varattuna ja on mahdotonta pidätellä sitä hölmöä hymyä. :)

#6 Perinteet ja perintö. Runebergintorttuja suvun "talonpoikaisastiastolla" tarjoiltuna.

#5 Kasvun ihme. Jännittävää seurata, mitä eksoottisen limen kivestä lähteekään itämään!

#4 Matkustaminen. Se vaan avartaa aina. Uuden näkeminen ja kokeminen virkistää. Ja toisaalta kaukaiseenkin paikkaan uudestaan palatessa tuntuu ihanan kotoiselta (köpisköpisköpis).

#3 Hetket, jolloin näet jossain arkisessa jotain äärettömän kaunista. Kahvirengas mukin pohjasta.

#2 Itse leivotun rapean leivän jäähyväissuukko: aitoa korppujauhoa suoraan leikkuulaudalla. Resurssitehokas kotitalous!

#1 Joululahjat, joista riittää iloa koko seuraavalle vuodelle. Myös sille, jolla menee puurot ja vellit... tai omenat ja päärynät sekaisin!


25.3.2014

Hauki on mantelikala

Liian monen MasterChef Australia -jakson (ja kauden) tapittaminen jättää jälkensä. Varsinkin mitä tulee ruoka-annosten rakenteluun ja esillepanoon. On inspiroivaa seurata kotikokkien edistysaskeleita sarjan edetessä, ja näin katsojana toivoisi saman kehityksen tapahtuvan myös ruudun tällä puolella! Vaan kun ei ole Garya, Georgea ja Mattia neuvomassa...


Mantelikala à la 2014!

Muiden maiden tai mantereiden MasterChef-purkitukset eivät ole innostaneet. Australiassa konsepti vaan on minun makuuni paras: asenne, asiantuntijat ja kilpailijat. Ei pelleilyä tai kiukuttelua. Ja useamman kauden seuranneena on tullut opittua aika paljon Australiasta noin muutenkin. Siellähän voisi vaikka käväistä joskus...

MasterChef Australiassa kokataan sattuneista syistä paljon eksoottista kalaa ja merenelävää, johon normisuomalainen ei pääse käsiksi. Sen sijaan viime viikonlopun hifistelyn objekti oli kalavuodelleni uskollisesti suomalainen hauki. Ja vielä tarkemmin kuorrutettu uunihauki. Mantelihauki! Sain lukijoilta haukipullapostaukseen liittyen hyviä vinkkejä kotoiselle petokalallemme, mutta polentapussin ehtymisen verukkeella piti kuitenkin soveltaa muita rouskeisia pintavaihtoehtoja.


Kirsikkatomaattien uunittaminen kannattaa aina!
Maku tiivistyy ihan uusiin ulottuvuuksiin.


Vihersose neljälle: 200 g sekä herneitä että vihreitä papuja ja desi jugua. Ihmettele ihanaa makua, joka ei meillä kaivannut edes suolaa tai pippuria!

Haukifile voideltiin siis keltuaisella, ja päälle ripoteltiin seos, jossa oli mantelia, greipin kuorta, basilikaa ym. Vähän samaan tapaan kuin kauan sitten jonkun pähkinäbroilerin kanssa tuli tehtyä. Älyttömän herkkua. Ja mitä muuta lautasilla? Herne-papupyrettä, kalan vierellä uunissa kypsyneitä kirsikkatomaatteja, kevätsipulia ja kesäkurpitsaa.

Ja jos plating on vähän teennäinen tai jos homma haiskahtaa karanneen kotikokin uunikintaasta, niin siitä voidaan vähintään olla yhtä mieltä, että värit ovat todella kauniit? (P.S. Kattaus työpaikkalounaaksi rasiassa heiluneilla jätteillä oli jo hieman arkisempi...)


Mantelikuorrutettu hauki

(neljä annosta)

2 kpl / noin 600 g haukifilettä
2 rkl jauhettua mantelia
20 kokonaista mantelia rouhittuna
2 tl kuivattua basilikaa
puolikkaan (veri)greipin kuoriraaste
hieman cayennepippuria tai chiliä
2 mm suolaa
2 mm pippuria
2 mm paprikajauhetta
1 keltuainen

Sekoita kuorrutteen ainekset: mantelijauhe, rouhitut mantelit, basilika, kuoriraaste, cayenne, suola, pippuri ja paprikajauhe. Asettele kala uunivuokaan ja hieroskele keltuaisella. Ripottele ja levitä täyte kalafileelle. Paista 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia (tai enemmän).

22.3.2014

Pikaluksusta: Pannuleivät - Skillet biscuits

Meille opetettiin aikanaan enkuntunnilla, että biscuit on keksi. Yleensä siis pieni, ohut, makea ja rapsakka. Ja näinhän se varsinkin brittienglannissa onkin. Jenkeissä taas biscuit on todennäköisemmin skonssin tyyppinen leivonnainen. Eli isompi, pehmeämpi ja luultavasti suolainen.

Erityisesti skillet biscuit on kiinnostava konsepti, ja olen jo kauan suunnitellut niiden(kin) tekemistä. Selkokielellä sanottuna haluan siis paistaa suolaisia skonsseja paistinpannulla! :D Pannulla paistamiseen kuitenkin liittyy pienehköjä pelkotiloja, ja mahdollisuus pannun pohjaan palavista raaoista taikinamöykyistä ahdisti...


Tuorein testikierros tältä aamulta: pannuleivät tyyppiä paprika-chili!
Reseptin mittasuhteet ja paistoaika kohdillaan!

Mutta eikun härkää sarvista ja niin pois päin. Sain idean kypsentää paistinpannuleivät kokkausarkin päällä! Eli paistamisen kestävää leivinpaperia pannulle, ja skonssit sen päälle. Varma konsti välttää kiinnipalamisen riski! (Skillet biscuitien paras ystävä olisi siis valurautapannu, mutta sellaistahan minulla ei ole.)

Pannuskonssit tai paistinpannuleivät valmistuvat todella ripeästi, ja teemaan sopikin mainiosti Arlan Mutkat suoriksi -teemalla lanseeraaman maustetun creme fraichen testaus. Skonsseihin, biscuit-leipäsiin ja muihin vastaaviin pikaleivonnaisiin passaavat oikeastaan kaikki maitotuotteet, erityisesti kermaiset ja hapatetut. Siispä tuotemaistiaisena saatua ranskankermaa kehiin! Ykkösyrityksellä peston makuista ja tokalla kerralla paprika-chiliä.

Ja hei, paistaminen kokkausarkin kanssa onnistui hienosti! Ei pohjaan palamisia, ei liekkejä, ei raakoja leipiä! Tällaista leivinjauheella kohotettavaa taikinaa voi tehdä vaikka kuinka pienen annoksen kerrallaan, eikä eräkokoa tarvitse suurennella uuninlämmittämisen verukkeellakaan. Eli täydellinen aamiaisidea myös yhden tai kahden hengen aamupalalle.

Vaan jos mielesi tekee makiaa, ja uunin lämmittäminenkin tuntuu hyvältä idealta, kehoitan nojautumaan tavanomaisempien skonssien suuntaan!


Ensimmäinen testikierros (pesto), jolloin nesteen määrä
oli vielä hakusessa. Mutta vaikka ulkopinta näyttää kuivalta
falafelilta, sisus oli yhtä kaikki pehmeän kuohkea.


Skillet biscuits / pannuleivät

(kerta-annos: 2 tai 3 kpl)

1 dl jauhoja oman valinnan mukaan (hiivaleipä-)
0.5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
0.5 dl maustettua creme fraichea (pesto tai paprika-chili)
2 rkl vettä tai maitoa

+ paistinpannu ja kokkausarkki

Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe ja suola. Kippaa sitten kulhoon myös nestetilkalla ohennettu creme fraiche. Sekoita taikinamöykyksi, ja pyöritä se muutamaksi pikkumöykyksi. Kuumenna pannu keskilämmöllä, aseta kokkausarkki kuivalle pannulle ja paina taikinapallot litteiksi pyörylöiksi arkille. (Sulje paistinpannun kansi, jos sellainen löytyy.) Paista leipäsiä noin 3-4 minuuttia kummaltakin puolelta.



Pannuleivät nautitaan luonnollisestikin välittömästi,
pannukuumina. Halkaise, voitele ja nauti!

20.3.2014

Hapankaalipossu ja ex tempore -korkkaus

Hapankaali puhuttelee minua edelleen, ja ääni pään sisällä on ollut sen verran kova, että ostinpa kerralla sellaisen 900 gramman sangon. Siitä kelpaa tehdä vaikka pikaiset hapankaalikeitot!



Hapankaalin pääkohde oli nyt kuitenkin possupata, jota kypsyteltiin jokseenkin unkarilaiseen tapaan. Tarkoituksena oli muuten tehdä kermainen pataruoka, mutta kun maistoin vain laakerinlehdillä ja paprikajauheilla maustettua porsaan ja hapankaalin yhdistelmää, suunnitelmat muuttuivat. Makuaisti se vain sanoi, että vaalean täyteläisyyden sijaan setti tykkäisi paljon enemmän kirkkaasta, tummasta syvyydestä. Eli kerma jäi jääkaappiin odottelemaan parempia aikoja, ja sen sijaan korkattiinkin punkkupullo.

Siispä pari desiä punkkua pataan, kansi kiinni ja hommat hautumaan tunniksi. Ja muuten, punaviini on myös parempi ruokajuoma kuin ruokakerma! Ymmärtänette mitä tarkoitan...



Hapankaalipossu

(1 c = 237 ml)

600 g porsaan kinkkua
400 g hapankaalia
2 isoa laakerinlehteä
1 tl savuista paprikajauhetta
1 tl tulista paprikajauhetta
2 dl punaviiniä (tai kermaa)
hieman vettä

+ riisiä

Kuutioi possu ja anna lämmetä huoneenlämpöiseksi. Ruskista palat kahdessa erässä todella kuumalla pannulla. Palauta sitten kaikki possukuutiot pannulle, ja lisää joukkoon hapankaali, laakerinlehdet, paprikajauheet ja punaviini. Anna padan hautua tunnin verran. Käy välillä sekoittelemassa ja lisää tarvittaessa hieman vettä. Tarjoile riisin kera.

18.3.2014

Värivallankumous smoothien toimesta

Mustikka on meillä päin kaikkien smoothie-, fruitie- ja pirtelöjuomien kulmakivi. Sillä vaikka vuodet vierivät, niin yksi pysyy: pakastimesta löytyy aina mustikkarasioita! :)


Mustikoiden (ainoa?) piirre, joka ärsyttää, on se väri. Siis juu-juu, yleensä mustikan tumma punainen on vaan plussaa, mutta kun se peittää sitten alleen kaikki muut värit! Kaipasin aamupalapöytään vähän viherrystä, ja surrasin kauniin vihreän kiivi-päärynäsmoothien. No, tuumasin että kyllä sinne pari mustikkaa voi heittää sekaan ilman, että juoma punastuu. Kenties vihreä väri vähän vain tummenisi? Vaan jo minimaalinen satsi mustikoita teki seoksesta aivan punaista. Tässä vaiheessa peli olikin jo menetetty, joten lappasin suosiolla mustikkaa sekaan ihan mustanaan...

Ja jos väri-idea ei nyt ihan toteutunut, niin maku silti ilahdutti. Täydellisen raikas ja luonnollisen makea. Onneksi olin leikannut kiivistä koristeslaissit, niin saatiin edes jotakin vihreää kattaukseen!

Ennen. Ja jälkeen.


KPM-smoothie

(kahdelle)

3 kiiviä
1 päärynä
reilusti mustikoita (pakkasesta)
+ nestettä

Kuori ja pilko kiivit. Pilko päärynä, ja poista sen kannat, mutta älä kuori! Ja sitten sekaan ne mustikat. Surauta soseeksi, ja lisää haluamaasi nestettä (mehua, maitoa, porevettä tms.).

16.3.2014

Ravintola Juuri [revisited]

Millä perusteella jotakin paikkaa voi kutsua lempiravintolakseen? Pitääkö sen olla sun kantapaikka, johon palaat aina uudelleen ja uudelleen viihtymään. Vai riittääkö yksi, ainutkertainen illalliselämys, joka sattuu tekemään lähtemättömän vaikutuksen. Entäpä ruoan, palvelun, ilmapiirin sekä seuran merkitys, ja näiden keskinäinen arvotus?

Enempi parempi. Epäilemättä lempiravintoloita voi olla useita. ;) Ja järisyttävällä kahden illastuskerran kokemuksella julistan nyt ravintola Juuren omaksi suosikikseni Helsingissä. Sapaskonsepti, maut, miljöö ja illan fiilis kun tuntuvat tuolla menevän aina ihan nappiin. Ei kahta ilman kolmatta? Tekisi kyllä mieli mennä heti uudestaan, vaikka pitää ehkä odottaa sapaslistan vaihtumista. (Erään viime vuoden syysillan antimiin voi palata tästä linkistä.)


Tällä kertaa illan paras oli kyllä Affenanmaan taimen.
Maustereuna houstasi kalan aivan täydellisenä makupalana.

Neljä sapasannosta, jälkiruoka sekä asiaankuuluvat juomat ovat hyväksi todettu setti, jonka jälkeen meikäläisellä on kylläisen tyytyväinen olo ilman ähkyä. Raavaalle miehelle ilman muuta enemmän. Tämänkertaisen sapasteluillallisen aloitukseksi valitsin Puulaveden muikunmätiä ja mustaa pannukakkua sekä sokerisuolattua Ahvenanmaan taimenta, punaherukkaa ja lakritsia.


Tervehdyksenä savumusse, ja jatkoksi mätimoussea
verilätyllä sekä taivaallista taimenta.

Sapasteluni jatkui maistelemalla pintasavustettua poronsydäntä, omenaa ja pihlajaa ja loppuviimeksi hunajaglaseerattua munajuustoa raakamaidosta ja säilöttyä karpaloa. Ja olikin muuten hyvä jättää juusto viimeiseksi, koska tämä sapas oli niin makea, että luokittelisin sen melkeinpä jälkiruokaosastoon. Ja nimenomaan jälkiruokia kohti suunnattiinkin, kun nautimme yhteistuumin vielä pienet makeat sekä ”tyrnijuustokakkua”, eli tuorejuustomoussea, tyrniä ja piimäskonssia. Kaffen kera tietysti.


Poronsydäntä (it's a first!) ja sitten juuuustua.
Makia oli keksikin, ja jälkiruokaosasto alkoi kiinnostaa.


Purettu juustokakku ja pienet makiat. Häpi. :)

Ja mitä, mitä, mitä. Ei huvita heittäytyä kovin analyyttiseksi, koska kaikki oli niin hyvää. Illastimme tyttöjen kesken, ja yksi sapas pois lukien valitsimme ihan eri setit, joita maistelimme myös ristiin. Toimii! Kolmen hengen seurueella tai nälkäisemmillä vatsoilla voisi tilata koko 14 sapaksen valikoiman! Ja hei, leivät, joista ei tällä kertaa kuvaa, ovat kyllä niin priimaa.

15.3.2014

Sata syytä...

Ja kuten siis muistamme, tänä vuonna keskitytään tekosyiden sijaan hyviin syihin...


Tämän kaunottaren bongaaminen aloitti mun kevään. Eikä mitään muttia.

Voisin kyllä täyttää sadan ilahduttavan ja onnellistuttavan asian listan jo ihan pelkästään matkustamiseen liittyvistä jutuista. Eikä edes niin, että aina pitäisi olla menossa... Vaan kun jo siitä suunnittelusta nauttii niin paljon. On jotain mitä odottaa! Ja jälkeenpäin voi herkutella kokemusten makealla jälkimaulla. Sekä ihailla mitä hulvattomimpia matkaräpsyjä!


Juna-asemat on niin mun juttu.
Meitähän on kyllä joka junaan lähtijää,
mutta meitsi on elementissään jo asemalla.


Vaikka olis kuule silmät ristissä aamiaisella, tää ruokablogaani ottaa toki kanssamutustelijan rohkaisemana kuvan muistoksi kahvilan seinän reseptistä.
Jos vaikka kotona sitte tuunais ohjetta vähä...


Sata syytä olla onnellinen


#14 Kevään merkit! Auringonpaiste ja lintujen laulu. Hiekasta lakaistut, kuivat jalkakäytävät. Jee, tennarit esiin!

#13 Se video, missä ne toisilleen tuntemattomat laitetaan suuteloimaan. Jossei se saa sunkin poskilihaksia hymyilystä kramppiin, kipaise ihmeessä optikolle!

#12 Joukkoliikenne. Aikaa ja tilaa olla yksin tai seurassa. Siis ihan vaan olla. Juuri junassa tai lentokoneessa ehdit rentoutua. Keskustella ihan höpöjä. Lukea kirjaa...

#11 Reseptit maailmalta. Carrefeurin mainoslehtisestä. Kahvilan seinästä. Paikalliselta isännältäsi.



#10 Saksa ja makuparit. Juusto-rahkakakkua oluen kyljessä.

#9 Integroituvat harrastukset, ja oivallukset yli rajojen: kulinarismi, matkailu, koti, musiikki... Appelsiinin ja suklaan tuoksuinen saippua!

#8 Huumori. Ei ole niin vakavaa paikkaa, etteikö pieni sanaleikki tai hienovarainen huvittelu sopisi tunnelmaa keventämään. Radical budget cuts seem inevitable, but let's have a closer look at the positive submessage of the pie charts... ;)

#7 Loma! Ja jo sen suunnittelu! Se fiilis, kun on juuri saanut lomapäivät ja matkaliput varattuna ja on mahdotonta pidätellä sitä hölmöä hymyä. :)

#6 Perinteet ja perintö. Runebergintorttuja suvun "talonpoikaisastiastolla" tarjoiltuna.

#5 Kasvun ihme. Jännittävää seurata, mitä eksoottisen limen kivestä lähteekään itämään!

#4 Matkustaminen. Se vaan avartaa aina. Uuden näkeminen ja kokeminen virkistää. Ja toisaalta kaukaiseenkin paikkaan uudestaan palatessa tuntuu ihanan kotoiselta (köpisköpisköpis).

#3 Hetket, jolloin näet jossain arkisessa jotain äärettömän kaunista. Kahvirengas mukin pohjasta.

#2 Itse leivotun rapean leivän jäähyväissuukko: aitoa korppujauhoa suoraan leikkuulaudalla. Resurssitehokas kotitalous!

#1 Joululahjat, joista riittää iloa koko seuraavalle vuodelle. Myös sille, jolla menee puurot ja vellit... tai omenat ja päärynät sekaisin!


13.3.2014

Karkelo... ei kun karpalosämpylät

Sämpylöitä vai leipää? Painiskelen säännöllisen epäsäännöllisesti tämän saman kysymyksen äärellä. Jostain syystä on kivempi leipoa sämpylöitä, ja onhan niiden paistaminenkin helpompaa. Sujuu nopeammin, ja leivonnaiset ovat takuulla läpikypsiä silloin, kun pinnan väri sitä indikoi. Ja sämpylöitä myös pääsee maistelemaan heti uunituoreen lämpiminä!


Laitoin taikinaan myös pomeranssinkuorta. Vaan mikä piru siinä on, ettei
kaksi teelusikallistakaan maistu valmiissa leivonnaisessa juuri lainkaan?


Ison leivän kypsymisaika on hieman hankalampi arvioitava, ja leivän pitäisi myös antaa jäähtyä rauhassa ennen ensimmäisenkään palan leikkaamista. Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että jos tuon pitkän odotuksen jälkeen leikattu leipä osoittautuu raa'aksi, on ketutus suuri. Aika hyvä vinkki kypsyyden testaamiseen on heti uunista poistamisen jälkeen koputella limpun pohjaa. Kypsä leipä on ryhdikäs ja vastaa koputukseen rapeasti kumisten.

Edellisistä itkuista ja viulun surusoinnuista huolimatta pisteytän leivät sämpylöiden edelle. Onnistunut leipä kun vaan maistuu paremmalle. Rapeampi kuori, mutta sitä on suhteessa vähemmän. Rakenne ja säilyvyys ovat myös paremmat. Kenties molempi parempi: osa taikinasta heti syötäviksi sämppäreiksi ja loppu leipälimpuksi.


Vain pyöreitä, yhdenmukaisia normisämpylöitä?
Pah, ei onnistu tässä keittiössä!


Kuivatut karpalot ovat mukava lisä leipätaikinaan. Tuovat kivaa makua ja mehevyyttä. Jauhoina käytin tässä pelkästään Myllärin sämpyläjauhoseosta, joka on luomutuotantoa ja sisältää reilusti mm. pellavan- ja auringonkukansiemeniä. Karpalot ja puolet jauhoista laitoin imeytymään leivontanesteeseen jo edeltävänä iltana. Piti jostain syystä vaan testata miten tuo toimisi. Mutta vaikea sanoa, erosiko lopputulos merkittävästi siitä, mitä normimenetelmin olisi syntynyt. (Lämpimän nesteen käyttämisestä olen muuten nykyään kokonaan luopunut hiivalla kohotettavien leivonnaisten kanssa. Edellyttäen tietysti, että on aikaa vähän pidempään alkukohotukseen.)


Karpalosämpylät

2-3 pellillistä

5 dl vettä
2 dl kuivattuja karpaloita
2 tl jauhettua pomeranssinkuorta
2 tl suolaa
1 ps kuivahiivaa
3 rkl oliiviöljyä
12-14 dl sämpyläjauhoja
1 kananmuna

Edellisiltana: Mittaa kulhoon vesi, karpalot, pomeranssinkuori, suola ja kuusi desiä sämpyläjauhoja. Peitä kulho kevyesti muovipussilla tms. ja jätä huoneenlämpöön lepäilemään yön ylitse.

Leivontapäivänä: Sekoita taikina-aihioon huolella kuivahiiva, ja aloittele myös jauhojen lisääminen. Mittaa sekaan öljy, ja jatka jauhojen kanssa veivaamista kunnes taikina on sopivan tuntuista. Jätä mukavaksi työstetty taikina kohoamaan peitettynä kaksinkertaiseksi. Leivo sämpylöiksi tai leiviksi. Mahtavat hifistelyleivät saa leipomalla taikinan korvapuustien tapaan, mutta käyttäen täytteenä oliiviöljyvoitelua ja unikonsiemeniä!

Voitele sämpylät kananmunalla, ja paista ne kullankeltaisiksi 225-asteisessa uunissa, mikä ottaa aikaa noin 10 minuuttia. Isommille leiville lämmön voi laskea uuniin laittamisen jälkeen 200 asteeseen, ja ne viihtyvät siellä puolisen tuntia.


10.3.2014

Banaani-kahvijugurtti, superhyperpoweria?

Helmikuun puolella kävin kertaamassa CocoVin superruokaillassa ravitsemukseen ja ylipäänsä hyvinvointiin liittyvää settiä, ja asiantuntijoina kuultiin Sami Sundvikia ja Jaakko Halmetojaa. Molemmat herrat suhtautuvat aiheeseen intohimoisesti, ja puheenvuoroista jäi käteen monta hyvää vinkkiä ja uutta tiedonmurua. Herkempi sielu olisi tosin voinut pelästyä sitä, kuinka kamalan huonosti oman kropan täytyy voida, kun ei ole jokaista illan aikana kuultua väitettä, käskyä ja neuvoa jo ruokavaliossaan toteuttanut. Tai vaihtoehtoisesti vakavampi besserwisser olisi ehkä provosoitunut mustavalkoisina faktoina esitetyistä seikoista, orjallisesta mittaroinnista ja maun sekä elämyksellisyyden laiminlyönnistä.


(Soija)jugurttia, banaanijauhetta ja pikakahvia. Vallitsevan superhypetyksen
keskellä varmaksi voin vakuuttaa vähintäänkin superhyvän maun!

Mutta mutta... Tuntuu hyvältä olla sen verran sinut itsensä kanssa, ettei hermostu radikaalimmankaan puoleisista puheista, vaan poimii sieltä juttujen kirjosta itselleen maistuvat. Haluan syödä terveellisesti, mutta uskon siihen riittävän monipuolisen normiruokavalionkin. Haluan nauttia mauista, väreistä ja raaka-aineiden rikkaudesta. En surrata joka aterialle viherproteiinipähkinäpirtelöitä. ;)

Yksi illan itselleni tärkeistä oivalluksista oli se, että haluan jatkossa lisätä ruokavaliooni enemmän tummanvihreää. Jep, kyllä! Ja nähtiinpä myös mitä uutta CocoVi on tuonut markkinoille. Nykyään todella kattavaksi kasvaneessa valikoimassa on muun muassa banaanijauhetta, johon olen tykästynyt kotikokeiluissa. Nähtäväksi jää mitä muuta jauheesta syntyy, mutta ihan jo jugurtin kaverina se toimii loistavasti. Bravuurini on kuvissa esiintyvä (soija)jugurtti, johon olen banaanijauhetta lisäillyt. Yksi ruokalusikallinen per jugurttidesi. Banaani tuo maustamattomaan jugurttiin hyvän maun ja luonnollisen makeuden. Se myös kiinteyttää seoksen pursotukseenkin sopivaksi!


Kuvan värimaailma taas yksi yhteen blogin logon kanssa! :D Supersöpöä.

Kuvan annoksessa puolet banaanijugusta maustettiin pikakahvijauheella. Mielestäni banaani ja kahvi sopivat yhteen älyttömän hyvin, ja pursotinpussilla hienostelun myötä annoksesta tuli aamupalalla kyllä ihan jälkkärifiilis. :) Huomaattehan kuinka hienosti pursotuksen väri vaihtuu vähitellen vaaleankeltaisesta kahvinruskeaan! Oih...

Ja pienenä loogisesti ajattelevan ihmisen loppukaneettina yksi lisänäkökulma: Superruokaa, eli poikkeuksellisen ravitsevaa ovat tottakai kaikki ns. alkuperäiskasvit, jotka ovat pienempiä ja kitukasvuisempia jalostettuihin ja paisuneisiin serkkuihinsa verrattuina. Ja samoin superia on kun tuote kuivataan, jauhetaan ja pussitetaan... Molemmissa siis kyse tiiviimmästä ja kondensoidummasta paketoinnista! Mikä ei sellaisenaan vielä tee jutuista hyviksiä tai pahiksia. (Ja siksi ne aina neuvookin sua superruokiesi ohessa myös lisäämään veden kittaamista, jotta saat nuo tiiviit superisi sulatettua.)

8.3.2014

Ravintola Toca

Helsingin ravintoloiden läpimaistelu jatkui taas niin kutsutun ravintolakerhon toimesta, kun maaliskuu mahdollisti vihdoinkin visiitin ravintola Tocaan. Olikin kiva päästä kurkkaamaan millaisia appeita tämä miedosti italialaisten ja suomalaisten makujen suuntaan kallistuva paikka tarjoaa.

Ja siis mukavaa odottavaista fiilistä iltaan toi myös se, että Tocan maistelumenun annokset esitellään vasta pöytään tarjoiltaessa. Siis ei etukäteislistaa tai henkilökohtaisia valintoja (poislukien tietysti ruokavaliorajoitukset). Ja niin paljon kuin rakastankin ruokalistojen etukäteen studeerausta ja omien valintojen kanssa spekulointia... niin oikeastaan on aika kiva antaa henkilökunnan rakentaa se koko aterian lävitse kantava kokonaisuus. Ja odotella vaan innokkaana mitä tulee, ja nauttia siitä. :)


Alku - - - Pää
Loppu

Popsimme Tocassa kolmen ruokalajin maistelumenun (45e), joskin ensi alkuun maistuivat pienet alkudrinksut. Hain jo keväisiä fiiliksiä Hugon johdattelemana, eli seljankukan, mintun ja limen makuisesta kuohuvasta. Keittiön tervehdyksenä tuotiin perunakroketti, ja alkuruoaksi possuterriiniä. Possu olikin todella maukasta, ja lisukkeita alkulautaselta löytyi lähes ennätysmäärä. Sitä tosin jäimme hetkeksi ruotimaan, että oliko protsku tuollaisenaan tosiaankin terriiniksi luokiteltava, mutta tyhmiä ei pidä kysellä, varsinkaan jos maku tässä muodossa oli epäilemättä tavan terriiniä mukavampi.


Tervehdys: Perunakroketti sitruunaisella creme fraichella.
Aperitiivi Hugo: minttu, seljankukka ja lime.


Alkuun: Possuterriiniä, aprikoosia, sinappia, leipää, omppua, punasipulia...

Pääruoaksi oli kokattu isot kimpaleet lehtevää turskaa. Ja ohessa hauskasti valmistetut kukkakaalin ja parsakaalin kukinnot. Ja tietenkin fenkolia, sitähän kaikkien kala-annosten kyljessä nykyään tarjotaan! Todella herkullinen annos, vaikkakin yllätyksetön. Loppuhuipennus olikin sitten makea banana split. Jotain mitä en koskaan itse tulisi tilanneeksi. Mutta eteen tuotunahan se maistui paremmin kuin hyvin, varsinkin jäätelö ja kirpeänä elementtinä sisällytetty soosi ilahduttivat.

Niin, ja entäs ruokajuoma? Tarjoilijan ehdotuksesta testasimme kuplivaa punaviiniä (lambrusco). Ihan uusi konsepti minulle, ja sen verran hämmentävä, etten oikein osannut sanoa ihastuinko vaiko enkö. Jännä! :D


Pää: Turskaa, fenkolia, lakritsaa, parsakaalia, kukkakaalia...


Lopuksi: Banaania, suklaata, litsiä, karamellia, jädeä, vadelmaa?, pistaasia...

Yhteenveto: Herkullista ruokaa ja iloinen henkilökunta. Tasapainoiset annokset ja puhtaat maut, joskin paaaljon elementtejä. Kauniit värit ja asettelut, ja luojan kiitos annosten päälle ei täällä heitelty väkinäisiä koristeyrttejä. Tunnelmallinen, viihtyisä ja kotoisa. Mutta mikä erikoispiirre voisi nostaa paikan muiden vastaavien ravintoloiden joukosta persoonallisesti esiin?

Viimeksi tällä vaihtelevalla kokoonpanolla, johon toki aina ehtii päämies Aleksi, kävin Tres Bones -raflassa. Mutta tästä tuoreesta Tocan retkestä luettaneen pian seikkaperäisempi ja parempimuistinen tulkinta Hannan sopasta.

4.3.2014

Sitruunabroileri Libanonista (päin)

Olen joskus aikaisemminkin rähissyt tavan keittokirjaa merkittävästi antoisammasta opuksesta nimeltä Ruokakulttuuri islamin maissa (Helena Hallenberg & Irmeli Perho, 2010). Kirjasta on toimitettu jo toinen laitos, ja jos jonkun niin tämän haluaisin omaan kotikirjahyllyyni. Toistaiseksi se asustaa kuitenkin laajennetussa kirjahyllyssäni, eli lähikirjastossa.


Mun jääkaapin ja koko keittiön KUUMIN mauste(valmiste) tällä hetkellä.
Harissa baby.

Edellä mainitun Lähi-idän ruokaraamatun avustamana lähdin muistelemaan äskettäin Aachenissa popsimaani libanonilaista kana-ateriaa. Annoksessa oli sitruunaisia grillattuja kanapaloja, kikherneitä, jugurttia, yrttejä... ja ylipäänsä mitä ihastuttavin makujen ja tekstuurien vuoropuhelu.

No, kotona tekaisin vähän Hallenbergin ja Perhon kirjassaan mainitsemien sitruunaisten marinadien tyyppisen broileriviritelmän. Lisäksi koostin tunnistamieni makujen mukaisesti jugukastikkeen ja kikherneosion. Paitsi että kikherneiden sijaan käytin nuo isot valkoiset pavut, jotka ovat hilluneet kuivakaapissa riittävän pitkään. Ja oheen napautin vielä vihreitä neulapapuja.


Innoittaja-annos. Kännykkäräpsynä. :P
As served and enjoyed in Aachen, Germany.


Oma mukaelma-annos. Ainesosien mittasuhteet vääristyvät kuvassa,
koska vaaleiden papujen olettaa olevan sitä pientä normikokoa.
Mutta nuo mollukat ovat sellaisten pienten suklaamunien kokoisia.

Viikonloppuateria oli täysi kymppi. Valmistelut (marinadit ja maustamiset) on tehtävä edellisiltana, mutta kokkauspäivänä hommaa onkin enää todella vähän. Kirpeän mausteista kanaa... pienesti tulisia papuja... viilentävää jugurttia... rapeita seesaminsiemeniä... ja neutraloivia neulapapuja.


Broileria Libanonista (tai vähän sieltä päin)


noin 500 g broilerin filettä
puolikkaan sitruunan mehu
0.5 tl valkosipulijauhetta
0.5 tl kurkumaa
0.5 tl jauhettua inkivääriä
ripaus kanelia
1-2 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

1 prk isoja valkoisia papuja tai kikherneitä
harissaa
tomaattipyrettä tms.

jugurttia
korianteria, minttua ja/tai persiljaa
hieman sitruunan mehua
suolaa
mustapippuria

vihreitä neulapapuja
paahdettuja seesaminsiemeniä

Edellisen illan valmistelut: Paloittele broilerin fileet, ja laita ne muovipussiin. Mittaa pussiin myös marinoivat ainekset: sitruunamehu, valkosipulijauhe, kurkuma, inkivääri, kaneli, öljy, suola ja pippuri. Sulje pussi ilmatiiviiksi, pyörittele sisälmykset sekaisin, ja laita koko hoito yön yli jääkaappiin. Ota toinen pussukka tai kulho, ja sekoita siinä huuhdellut (kypsät) pavut tai kikherneet sekä harissa ja tomaattipyre. Nosta tämäkin jääkaappiin maustumaan. Jaksa vielä kolmas satsi, eli sekoittele jugurtin joukkoon saatavilla olevia yrttejä, tilkka sitruunamehua ja hieman suolaa ja pippuria. Ja sekin sinne jääkabeen.

Syöntipäivänä: Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla, ja siirrä ne omaan kuppiinsa. Paista sitten pannulla marinoidut kanapalaset, ja lämmitä samalla jossain muualla neulapapuja tai muuta vihreätä lisuketta. Harissa-tomaattiseoksessa maustetut vaaleat pavut tai kikherneet voi tarjota joko kylminä tai kuumina. Kokoa iso tarjoiluastia tai annoksittain: kuumia neulapapuja ja broileria. Vierelle vaaleita papuja tai kikherneitä. Ja alle, päälle tai oheen viilentävää jugurttia. Ja päällimmäiseksi paahdettuja seesaminsiemeniä.


1.3.2014

Maistuu se ruusukaali ilman pekoniakin...

Ruusukaali ja pekoni ovat klassikkoyhdistelmä vähän vihreämmälle lisukkeelle, joka maistuu pojillekin. Enkä todellakaan muistanut, että olen joskus pekoni-ruusukaaleista vähänniinko bloggaillutkin. Syystä tai toisesta pekoni ei ole kuitenkaan viime aikoina maistunut. Ei edes hotelliaamiaisella. Samaa taas ei voi sanoa iki-ihanasta brysselinkaalista, joka on tällä hetkellä kovassa nosteessa meitsin keittiössä. Silloin, kun mieliteot ovat näin terveellisiä, niitä kannattaa todellakin kuunnella ja käyttää hyväksi! :D


Raakana, pannulla ja annoskipossa.

Tuossa aika äskettäinhän brysselinkaali taipui söpöksi piirakaksi, mutta nyt tarve oli ihan simppelille lisäkkeelle. Mutta ilman sitä pekonia. Maku haettiin siten Aasian mantereeseen päin nojaillen, soijakastikkeen ja korianterinsiementen jeesaamana. Ja paistettujen pikkukaalien niskaan rouhittiin paahdettuja saksanpähkinöitä ja hampunsiemeniä. Erittäin, erittäin jees. Maistuvaa! Perunamuusi saa jäädä odottelemaan vuoroaan...


Ruusukaali lisukkeena


(saksan)pähkinöitä
(hampun)siemeniä

oliiviöljyä (+ korianterinsiemeniä)
ruusukaalia
soijakastiketta
Worcester-kastiketta
etikkaa
hieman hunajaa tai siirappia

Paahda ensin kuivalla pannulla pähkinöihin väriä. Käytä maltillista lämpöä, ja lisää siemenet loppuvaiheessa, koska ne vaativat pienempinä partikkeleina vähemmän aikaa. Kippaa ruskettuneet ja kauniisti tuoksuvat pähkinät ja siemenet sitten pois pannulta, ja rouhi isot pähkinät niiden jäähdyttyä.

Roiskaise pannulle öljyä, ja kuumenna sen kaverina halutessasi korianterinsiemeniä. Heitä mukaan sitten puoliksi leikatut ruusukaalit, ja mausta soija- ja Worcester-kastikkeilla sekä etikkatilkalla. Myös joku viinipullon jämä kävisi tähän loistavasti. Kun ruusukaalit ovat kypsyneet sopivasti mutta säilyttävät vielä napakkuutensa, on aika lisätä hieman makeutta hunajalla tai siirapilla. Viimeinen sekoitus, ja lisuke on valmis. Kippaa tarjoiluastiaan tai annoskuppeihin, ja rapistele päälle ne paahdetut pähkinät ja siemenet.


Pakasteruusukaalit ovat käyttökelpoisia, ja valmistuvat hieman nopeammin.
Mutta nyt kaupassa oli tuoreita ja kerrankin ei-väsyneen-näköisiä palleroita
tarjoushintaan, joten meikäläinen nappasi ne matkaan. Napakampaa namia!