18.1.2014

Gammel Mønt:
Kahden Michelin-aterinmerkin rafla Köpiksessä

Kööpenhamina on aina ihan älyttömän mukava matkakohde. Eikä pelkästään lentoasemankin leipomosta löytyvien ihanien ruisleipästen takia (joita ostin taas kotiintuomisiksi, mistä lisää myöhemmin). Tanskassa kaikki asiat toimii, ja ihmiset ovat iloisempia ja ystävällisempiä kuin missään muualla. Kesät ja talvet. Missään muualla maailmassa en joudu jatkuvasti ihmettelemään minulle iloisesti hymyileviä ihmisiä. (Ei mulla joka Köpiksenreissulla ole voinut roikkua ketsupit paidanrinnuksilla tai muuta hassua?)

Muuten anonymisoidussa kuvassa taustalla kokkailee omistaja! :D.

Myös Tanskassa tarjoillaan ruokaa, ja paikallisedustus johdatti Gammel Mønt -nimiseen, kuulemma oikein suosittuun, paikkaan. Luvattiin hyvää ruokaa ja annoskokoa, joka ei jättäisi nälkäiseksi. Molemmat osiot lunastettiin, joskin henkilökohtaisesti jälkimmäinen kriteeri ei ole raflan valinnassa muut näkökohdat jyräävä ykkösjuttu. Varsinkaan, kun se tällaisissa tapauksissa johtaa aina siihen, ettei kenenkään vatsaan mahdu enää jälkiruokaa. :(

Meitsin valinnat:
Alkuruoka: raakaa sekä kylmäsavustettua lohta maukkain lisukkein. Ja jonkun mätiä. Pääruoka: piikkikampelaa, pinaattia (om nom nom) ja voitaikinaveistos (tosi outo osio minusta... maukkain puff pastry ikinä, mutta todella oudossa paikassa).


Parasta ruoan hyvän maun lisäksi raflassa oli se, että pääsimme istumaan kellaritasoon, jossa oli pieni keittiöosio, jossa toinen paikan omistajista kokkaili. Hienoa nähdä oman annoksen valmistuminen omin silmin muuallakin kuin snägärillä. Pääosa ravintolan appeista valmistui tietysti varsinaisessa piilokeittiössä.

Ruokailumme loppupuolella saimme vielä ihailla sitä, kun kokkikaarti nosti järjettömän määrän tanskalaisia jouluaterioita jollekin isolle nuorten miesten joukolle. Woah! Paikallisvahvistuksemme kertoi, että jos firmalla tai porukalla jää pikkujoulut juhlimatta etukäteen, voi homman korjata näin tammikuussakin. :D

4 kommenttia:

  1. Minulla on Tanskasta samanlaiset mielikuvat, ihmiset osaavat olla hymyileviä ja onnellisen oloisia vaikuttamatta hölmöiltä :D Jopa siltamaksunkerääjä kopissaan näyttää siltä, että tekee maailman ihaninta työtä!

    Tuon ravintolan pistän muistiini, vaikutti todella kivalta paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Campa: Joo, tanskalaiset on mainioita! Virkistävää, kun ihmiset käyttäytyvät aurinkoisesti ihan vain koska ovat niin fiksuja, että tietävät asioiden toimivan silloin kivemmin meille kaikille. Ja ystävällisyys ei perustu mielistelyyn, pelkoon tai turistien jekuttamiseen... Tai jos perustuu, ne tekee sen niin taidokkaasti, että mä peukutan joka tapauksessa! :D

      Poista
  2. Köpis on tosiaan ihan mahtava paikka, sopivan rento muttei tylsä. Ihanat reilun kokoisen näköiset annokset, laitoin heti tämän paikan nimen talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta: Lohialkupalassa oli freesiä kalaa varmaankin parisataa grammaa, ja sitten sitä kylmäsavua toiset samanmoiset. Ja mätiäkin sellainen viilipurkin kokoinen ympyrämuotillinen, ainakin sentin korkuinen. Huhheijaa, kyllä aivot pelaa noilla omegoilla taas hetken aikaa. :D

      Poista