3.12.2013

Munauksia ja manauksia

Rehtiblogiyhdistyksestä päivää! Esitelläänpä taas kuvamatskua kategoriasta kokkaukset, jotka ruokabloggaaja jättää postaamatta. Ei sinällään mitään keittiökatastrofia tällä kertaa, mutta lopputulos vaan ei yltänyt odotusten tasolle. Eli ei reseptiä ja neuvoja itselle muistiin laitettavaksi, saati sitten muille suositeltavaksi. Heinäkuun auringosta nauttiessa kamera oli ollut esillä muista syistä, joten jokunen kuva tuli joka tapauksessa napattua.



Kuvan piirakasta piti siis syntyä loppukesän komein luomus, mutta uunista tulikin ulos säälittävän ohut lätty. Jonka pohja oli myös ihan liian vetelä. Tomaatitkin näytti typeriltä ja asettelu sievistelyltä. Maku oli sentään rakennevirheestä huolimatta kohdallaan, kreikkalainen jugu toimii suolaisessakin piiraassa!


Tomaattipiiras polentapohjalla

polentaa ja muuta pohja-ainetta
tomaatteja
täyteainehia

Tee pohja, ja esipaista se. Sekottele täyte, ja pilko päälle myös tomaatit. Paista piiras. Ihmettele millainen siitä tuli, ja syö hölmistyneenä.


Jotta ei ihan maine menis, pistän tähän vielä kuvan todisteena siitä, että jossei muu, niin ainakin kananmunien erottelu sujuu! Ja sivulauseet.

4 kommenttia:

  1. Niin tuttua :) Varmasti näitä päiviä sattuu kaikille ruoka ja leivontabloggaajille. Joillekkin ennemmän ja joillekkin vähemmän (itse kuulun ensimmäiseen sarjaan). Piristävää nähdä etten ole ainoa.

    VastaaPoista
  2. Maria: Sanopa muuta! Ja vaikka yllä postauksessa puolustelin sitä, miksi kuvia kuitenkin tuli räpsittyä vähemmän onnistuneestakin teoksesta... niin pitääpä tunnustaa, että valokuvaamisinnostus (jonka pitäisi jo vähitellen laantua) on johtanut siihen, että nimenomaan häröt keittiötilanteet inspiroivat. Mulla on jo aika hyvä kokoelma kuvia sellaisista ei näin! -sattumuksista. Mutta tässä blogissa niistä ei kyllä tulla julkaisemaan kuin jokunen painokelpoinen yksilö. :D

    VastaaPoista
  3. mullä nämä päätyvt surutta blogin Facebook-sivulle vertaistuen nimissä :-) Sieltä löytyvät mm. kaunis siemenleipä, johon moottorisahakaan ei olisi pystynyt sekä pitkin uunia räjähtäneet salmiakkimarengit (idea hyvä... mikään muu ei sitten ollutkaan). Eikä näille loppua näy: ihan vähän aikaa sitten tarvitsin mangoja. Kun vihdoin kotona sain ne aukaistua niin aikani ihmeteltyäni tajusinkin ostaneeni papaijoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andalusiana: Kuulostaapa jännältä, täytyy tulla vierailemaan sinne Föbö-sivullesi! :D Nuo ovat muuten ihan oma kategoriansa nuo uuniyllärit. Laitat sinne yhtä, ja ulos tulee aivan toista! (Tai pahimmassa tapauksessa ulos ei tule juuri mitään, vaan saat raapia kokkailujasi myöhemmin uunin seinistä/katosta/pohjasta.)

      Poista