30.12.2013

Tuplatut maissimuffinit

Suolaiset muffinit ovat jollain tapaa hämmentävä konsepti. Ovat tyypillisesti luokattoman rumia. Ja on jotenkin arveluttavaa sotkea hyvin erityyppisiä raaka-aineita kaikennielevään taikinamassaan, joka kadottaa niiden visuaalista ja kenties myös rakenteellistakin luonnetta. Miksi mokkuloida kiinteäksi näennäisleivonnaiseksi ainekset, joista voisi yhtä hyvin pyöräyttää normaalimman lautasruoan tai edes piirakan (siinä sentään pohja ja täyte eri faaseissa)?

Neuvokaa joku mistä voi ostaa (elintarvikesäilytykseen soveltuvia) paperipusseja. Marketeista olen löytänyt toistaiseksi vain näitä (säälittävän) pieniä eväspusseja.

Mutta joo. Suolaiset muffinit ovat parhaimmillaan jotain aika mahtavaa. Uunissa muhitettuna syntyy hienoja makusinfonioita, ja onhan siinä jotain hellyyttävää, kun pikantimpikin makumaailma on kietaistu pehmeän leivonnaisen sisään. Jota siis voit mutustella söpösti suoraan omista pikku kätösistä. Ja juuri tällaisia olivat myös tämänkertaiset maissimuffinit!

Kahden maissin muffinini piilottelevat makeita maissinjyviä polentaisessa taikinassa. Sideaineena ja mahevöittäjänä muffineissa on valkosipulilla maustettu majoneesi (joka korvaa taikinoissa muulloin tyypillisesti esiintyvät kananmunat ja rasvan), ja resepti onkin taas yksi eteenpäinharppaus lohi-vuokaleivän innoittamalla tuunailupolulla. Älyttömän hyviä, eikä edes kamalan rumia, kiitos polentan kullanketaisen värin ja söpöjen joululahjavuokien!



Jälkikirjoitus: Vaan oispa nää meheviä vielä seuraavanakin päivänä... Rakenne nimittäin kärsii kuivettumisesta, vaikka makua riittää edelleen. (Maistuivatkin siksi tuolloin valkosipulimajoneesiin dipattuna!) Ylijäävät muffaripuffarit kannattaa siksi pakastaa välittömästi, ovat merkittävästi parempia juuri sulatettuina kuin päivän tai pari huoneenlämmössä oleentuneina.


Maissimuffinit (12 kpl)

2 dl polentajauhoja (karkeita maissijauhoja)
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 tl soodaa
0.5 tl suolaa
0.5 tl valkopippuria
1 tl kuivattuja chilihiutaleita
2 rkl kuivattua korianteria (lehtiä)
0.75 dl valkosipulimajoneesia
1.5 dl maitoa
200 g makeita maissinjyviä

Sekoita kulhossa kuivat ainekset: jauhot, sooda ja mausteet. Vispilöi toisessa kulhossa majoneesi ja maito. Yhdistä ainekset, ja sekoita taisaiseksi taikinaksi. Lisää lopussa joukkoon myös maissinjyvät. Lusikoi taikina sitten muffinivuokiin, ja paista leivoinnaisia 180-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. (Leipävuoassa paistamiseen tarvitaan 45 minuuttia.)


28.12.2013

Far Breton on om-nom-nom

Far Breton on yksi to do -listallani jo piiitkäään roikkuneista resepteistä. Kyseessä on perinteinen tai jopa historiallinen ranskalainen jälkkäri, jossa vanukasmainen paksu pannukakku kätkee sisäänsä sopivasti juopuneita kuivattuja luumuja. Siis hieman clafoutiksen tyyppinen setti Ranskan Bretagnesta.

Joulun jälkimainingeista noita kuivattuja luumuja saattaakin pyöriä nurkissa, ja juurikin tällaisen tilanteen inspiroimana pääsin vihdoin testaamaan Far Bretonia. Helpon ja ihan perusaineksista paistettavan herkun ohjeen oioin ruokabloggaja Jamie Schlerin Huffington Postin sivuilla jakamasta jutusta.


Tämä on ehdottomasti jälkkäri mun makuun. Konstailematonta ja strösselivapaata. Pehmeää, klassista ja vähän viekasta. Taikinamassa kerrostuu uunissa paistettaessa, kun jauhoisempi osuus painuu pohjaan ja kananmunaisempi kohoilee pinnassa ilmavammin. Kuuluu asiaan ja lisää viehkeyttä... Kaksi rakennetta yhden hinnalla. ;)


Far Breton (noin 20 x 25 cm vuoka)

175 g kuivattuja luumuja
2 rkl luumulikööriä, rommia tai vettä

3 munaa
1 tl vaniljaa
1 mm suolaa
0.5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
4.5 dl maitoa

Pehmitä ja juovuta luumut haluamallasi nesteellä. Valmista toiseen kulhoon taikina: Aloita vatkaamalla munat sekaisin vaniljan, suolan ja sokerin kera. Lisää sitten jauhot vähitellen, tasaiseksi taikinaksi sekoitellen. Vispaile lopuksi joukkoon myös maito, ilman turhaa läikyttämistä. Jätä sitten sekä luumukippo että taikinakulho peitettyinä huoneenlämpöön tekeytymään ainakin kahdeksi tunniksi.

Voitele uunivuoka, ja asettele luumut tasaiseisesti sen pohjalle. (Mahdollisesti jäljelle jäänyttä liotuslientä ei tässä enää tarvita.) Kaada vuokaan varovasti myös kevyesti sekoitettu, ei uudelleen vispattu, taikina. Kypsennä 190-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, eli kunnes paistos on hyytynyt ja saanut pintaan kauniin värin. Tarjoile haaleana, täysin jäähtyneenä tai jääkaappikylmänä.



Aah... Serviettiromantiikkaa...

26.12.2013

Kiinalainen jujubekeitto

Äskettäisellä Barcelonan pikavisiitilläni en löytänyt parista ratsaamastani ruokakaupasta yhtään mitään tuliaisia itselleni. Siis ei kerrassaan mitään espanjalaista kivaa. Hyllyt vain notkuivat sadoista erimakuisista turrontiilistä, jotka on jo kyllä nähty ja maistettu. Mutta, mutta... Sen sijaan eksyin pariinkin aasialaisetniseen elintarvikeliikkeeseen. Ja siinä oli into piukassa, kun valikoima oli kotimaisiin vastineihin verrattuna todella kattava ja hintataso siellä perunakellarin korkeuksilla.

Jos syötävän jutun nimi on jujube, on aika vaikeaa olla tykkäämättä. :)
Nuo punaiset mollukat siis, joita on myös horisontin purnukassa.

Ilahdutin siis matkatavaravalaisulaitteiden käyttäjiä muun muassa kuivatuilla shiitakesienillä ja jujubehedelmillä. Jälkimmäinen kuivatarvikepussukka oli tyyppiä ylläri, eli en oikeastaan tiennyt mitä ostin. Ulkonäön perusteella luulin niitä ensin kuivatuiksi kirsikkatomaateiksi (nam), mutta ranskan- ja espanjankieliset tuotetekstit paljastivat ryppyiset hedelmät punaisiksi taateleiksi. Neva hööd, tai ainakaan en mitään moisista muistanut kuulleeni. Vaan kun näytti jännältä, ja lähes ilmaista, niin eikun kainaloon ja kassalle!

Punaiset taatelit tai kiinalaiset taatelit eli jujubet taitavatkin Suomessa olla vielä aika tuntematon juttu. Mutta kyllä näitä erikoispaikoista voi löytää, ja ovat muuten takuulla seuraava superfoodhöyryämisen aihe. Kauhean söpön näköisiä! Maku on makeahko. Ja rakenne pulleaksi liotettuna pehmeä. Kuori kuin taatelilla, sisus ennemmin kuin keitetty peruna. Ahkera googletus paljasti jujubeja käytettävän kaikenmoisissa kokkauksissa (aasialaisissa pääruoissa), mutta uudemmissa sovelluksissa myös leivonnaisissa rusinoiden, viikunoiden, taatelien yms. tapaan. Ja suotuisista terveysvaikutuksista hypetetään antaumuksella.

Googlen äidinrakkaudella ohjaamana löysin sitten jopa reseptejä, joista löytyi sekä siitake että jujube. Esimerkiksi täältä ja täältä kuolasin herkullisia keitoksia, ja päädyin lämmittävään soppaan.

Leikkauspöydällä. (Liotuksen jälkeen.)


Yksi parhaista keitoista ikinä! Siitake ja jujube antoivat mitä mahtavimmat maut liotusliemestään. Koko keittoon ei tarvita yhden yhtä maustepurkkia, liemikuutiota tms. Muutama ruokalusikka soijakastiketta riittää. Eläinproteiiniksi tähän sopii niin possu, kana kuin nautakin. Eli mitkä tahansa (neutraalisti maustetut) jämät, mutta jos sieniä ja jujubea on reilusti, ei liha ole ollenkaan välttämätön lisuke. Sivurooliin se tässä jää joka tapauksessa!

Ja tämmöinen soppa syödään ehdottomasti reilun kokoisesta pyöreän mallisesta kulhosta, jota kannatellaan kädessä. Ja toiseen käpälään puikot, joilla poimit keiton sattumia. Ja välissä hörpit kulhon reunasta lientä. Om nom nom...


Jujubekeitto

16 kuivattua jujubea
10 kuivattua siitakesientä
2-3 cm pätkä tuoretta inkivääriä
2 reilun kokoista porkkanaa
2 reilun kokoista perunaa
tuoretta korianteria
3-4 rkl soijakastiketta
250 g kypsää possua/kanaa/nautaa
noin 2 litraa vettä (yhteensä, liotusliemi mukaanlukien)

Laita jujubehedelmät ja siitakesienet likoamaan. Siivuta tai hienonna inkivääri ohuiksi slaisseiksi. Kuori ja pilko porkkanat ja perunat. Viipaloi myös lionneet sienet ja kuutioi eläinprotskut. Hienonna vauhtiin päästyäsi myös korianterin varret, ja heitä ne yhdessä kaikkien edellä mainittujen ainesosien kanssa pataan kiehumaan. Runsaan vesimäärän kera, jossa mukana on myös jujube-siitake-liotusliemi! Sekaan vielä soijakastiketta, maista itse sopiva määrä nesteen ja suolaisuuden suhteen.

Anna padan kiehua vartin verran, tai mitä siihen nyt menee, että porkkanat ja perunat ovat kypsiä. Eläinprotskun laatu tietysti määrää, kannattiko se lisätä joukkoon heti aluksi, vai ehkä vasta loppumetreillä. Korianterin lehdet lisätään keitokseen joka tapauksessa vasta juuri ennen tarjoilua värin ja tuoreen maun varmistamiseksi. Yummies!

24.12.2013

Parasta on, kun on mitä odottaa! JOULU!

Nyt-nyt-nyt! Tänään! Joko-joko-joko?

Koskahan se tulee? Monelta se kävi viime vuonna? Hei mikä tää säkki täällä eteisessä on? AVATAAN nyt jo!


Pöytäliina!

23.12.2013

Voi Mikkoa...

"Joulu on ovella ja tarvitaan kinkku, yössä heilahtaa läävässä linkku.
Kärsällään auki se salvan saa, sian jäljet hangelle kuu heijastaa.
"

(Spotify: Jaakko Teppo - Mikko-Sika Mallorcalla)


Viime hetken pelastus!

22.12.2013

Joulupullat töihin (taatelipullat)

Toimistolla oli viimeisinä työpäivinä monenlaista säpinää. Vaikka kahvipullien tarjoamiseen olisi riittänyt epäilemättä syyksi ihan vain se joululomille jääntikin. Tai perjantai ylipäänsä! :D Niin tai näin, leipaisin työkavereille astetta jouluisemmat kanelipullat. Eli täytteeksi taatelitahnaa, johon kanelin ja inkiväärin ohella makua toi myös unikko. (Olin niin ihastunut taateli-unikko-komboon aiemmista testeistä.)


Haa! Tästä kuvasta nähdään näköjään silmiä siristellen mihin aikaan
pullien paistelu- ja jäähdytysurakka oli saatu edellisiltana loppuun!

Pullataikina leipotui maidon sijaan maitojauheeseen. Ja rasvana käytin voin ja rypsiöljyn yhdistävää Oivariini Herkku -uutuutta, jonka Valio toimitti pienten jouluisten tuotemaistiaisten osana. Oliko syynä sitten jompi kumpi näistä tuotteista, ilmankosteus, tähtien asento tai ihan vaan allekirjoittaneen järisyttävästi kehittyvät leipurintaidot, niin pullataikina oli ehkä paras ikinä. Pehmeän kimmoisa. Kohosi kivasti eikä tarttunut minnekään. Leipoutui kuin unelma ja leikkautui näteiksi kierteiksi. Kohosi uunissakin aika sopivasti ja lopputuloksena kuohkea, pehmeä, maukas pulla!

Mitä pirua uunin vasemmassa laidassa? Voitelukananmunan ylijäämä paistui kahdessa minimuffinivuoassa munakkaaksi. Vuoden talousmartta on löydetty!


Joulupullat 2-3 pellillistä

Pullataikina

2.5 dl vettä
0.5 dl maitojauhetta
1 ps kuivahiivaa
1.25 dl sokeria
1 muna
0.75 tl suolaa
1 tl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
noin 7-8 dl vehnäjauhoja
75 g voita tai margariinia
(+ 1 muna voiteluun)

Tee pullataikina normaaliin tapaan. Kohota kunnolla ennen pulliksi leipomista!

Taatelitäyte

0.5 dl unikonsiemeniä
250 g kuivattuja taateleita
1 rkl kanelia
1 tl kuivattua inkivääriä
2-3 dl vettä

Paahda unikonsiemeniä kuivalla pannulla kunnes tuoksu huumaa. Heitä sitten sekaan hieman vettä ja pilkotut taatelit. Lisää myös mausteet, ja kiehuta seosta hissukseen kunnes koostumus on tahnamaista. Lisäile vettä tarpeen mukaan, lopputulos saisi olla helposti levitettävä, mutta kiinteä.

Jaa pullataikina puoliksi, ja tee sama juttu täytteellekin. Määrät natsaavat hienosti kierre- tai korvapuustimallisiin täytepulliin. Muodosta ja koosta riippuen pullia tulee 2-3 pellillistä. Paista (munalla voidellut) pullat 200-225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.


Ennen ja jälkeen paistamisen.

20.12.2013

Sahramivohvelit

Olisko niin, että kaiken tämän ruoka-kokkaus-leivonta-härdellin keskellä vanha kunnon vohvelirauta olisi jäänyt paitsioon? Tänään kaikki hifistelevät ruoalla ja ruoanlaitolla. Ja blenderit, jäätelökoneet ja vakuumikoneet hurisevat joka taloudessa. Muffinit paistetaan muffiniraudalla? Kohtuus kaikessa ja arvostusta myös keittiövermeiden veteraanille. Vohvelirauta esiin!


Vohveliraudassa parasta on sen idioottivarma toiminta. Lätyt paitsi kypsyvät myös irtoavat kauniisti. Sopii siis hyvin meikäläiselle, jonka pannulla paistamista letuista alkaa yleensä toimia otto numero 23, jonka jälkeen laadun puolesta palataan taas alkuruutuun.

Sesonkivohvelit paistettiin tattarijauhoilla ryyditetystä vohvelitaikinasta, jota maustettiin kardemummalla ja sahramilla. (Koska kukaan ei tänä vuonna paistellut Lucia-pullia!) Päälle tomusokeria, granaattiomenan siemeniä ja kermavaahtoa (jota ei saanut käyttää kuvausrekvisiittana, pöh).



Pieni vohvelitaikina (4-5 kpl)

2 dl vehnäjauhoja (seassa menevät muutkin sortit)
0.25 tl suolaa
0.5 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
2.5 dl maitoa
2 rkl öljyä
1 muna
(mausteita maun mukaan: kanelia, kardemummaa tms.)

Mittaa ja sekoita kulhossa jauhot, suola, leivinjauhe ja sokeri. Kaada joukkoon noin puolet maidosta, ja vispilöi taikina tasaiseksi. Lisää ja sekoittele sitten myös loppu maito sekä öljy ja muna. Laita taikinakulho jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Paista vohveliraudalla.


18.12.2013

Sileä (inkivääri-) porkkanalaatikko

Tämän vuoden joululaatikoista omaa tuotantoa on porkkanalaatikko. (Muut haetaan hyvillä mielin kaupasta.) Perheen toiveesta porkkanalaatikko on samettisen sileää, eli siinä ei ole sen enempää riisiä kuin ohraakaan. Koostumus on siis sellainen, mihin on totuttu yleensä lanttulaatikon parissa.

Kannen informatiivisuuden tärkeyttä ei voi liialti korostaa.

Keskellä korppujauhotettu laatikko ja reunoilla naturistivastineet.

Toinen klassisesta porkkanalaatikosta erottava piirre on rohkeampi inkiväärin käyttö. Tavanomaisessa porkkanalaatikossa on yleensä hieman jauhettua inkivääriä, mutta tässä joukkoon raastetaan reilusti tuoretta inkivääriä. Porkkanalaatikosta tulee näin miellyttävän raikas ja mausteinen, kunnioittaen silti perinteistä makumaailmaa. Tykkään! Toivotaan, että maistuu myös perheelle ensi viikolla joulupöydässä! :)


Inkivääri-porkkanalaatikko

1 kg porkkanasosetta
4 dl ruokakermaa
2 munaa
1 dl siirappia
0.75 tl suolaa
0.25 tl valkopippuria
0.25 tl muskottipähkinää
pala tuoretta inkivääriä raastettuna
(korppujauhoja pinnalle)

Sekoita kaikki ainesosat ja mausteet kulhossa, ja kaada seos uunivuokaan tai -vuokiin (3-4 kpl 0.5 litran foliovuokia). Ripottele pintaan halutessasi korppujauhoja, ja painele lusikan kärjellä hienoja aaltokuvioita. Kypsennä 175-asteisen uunin alaosassa noin 1 h 40 min.


16.12.2013

Keittiöprinsessan valkoviini-vadelmamarmeladi

Tänään pyörähti käyntiin luomuviikko, joten jos näistä teemoista ei muutoinkin keskusteltaisi aika vilkkaasti (ja vuosi toisensa jälkeen samoilla argumenteilla!), niin nyt on taas lupa tarkistaa omat linjauksensa. Keskustellaan aiheesta rakentavasti vaikka kaverin kanssa, pitäen samalla mielessä, että meitä on joka junaan lähtijöitä. On ihan ok, että eri ihmiset arvottavat eri asioita eri tavoin. Elä ja anna elää. Ja ole luvan kanssa tyytyväinen omiin valintoihisi, olethan tehnyt ne oman kriteeristösi mukaan optimoidusti! :)

Meitsillä on niin ylijalostunut arviointikyky, että multikriteerivalinnat sujuvat ruokaostoksillakin monimutkaisen, mutta hämmentävän nopean sekä vaivattoman prosessin kautta. En pysty mitenkään listaamaan kaikkia huomioimiani näkökohtia, ja kuitenkin aika harvoin käy niin, että jäisin pohtimaan omenalajikkeiden välille niin pitkäksi aikaa, että vartijat rupeavat narisemaan kaupan ovien sulkemisesta... Maku, mieliteko, ravitsemus, terveys, hinta, sesonki, laatu, tuoreus, alkuperä... Ja entä se luomu? Ei ole minulle itsetarkoitus, mutta tietyissä tuoteryhmissä se kyllä kulkee sekä laadun että hinnan suhteen ykkösvaihtoehdoissa!


Hyvä valkoviini lienee tällä hetkellä lempi(alkoholi)juomani, ainakin jos unohdetaan kaikki sitrusliköörit ja -drinksut. Valkkari on parasta juotuna, mutta antaa syvyyttä myös kokkauksille. Pataruuat ja kastikkeet nyt ovat tuttu juttu, mutta mitenkäs valkoviinihillo? Mun otsalohkoon ilmestyi jostain jyskyttämään sellainen väite, että vadelma-valkoviinimarmeladin on pakko olla jumalaista. Ja onhan se... Taivas! Aika prinsessaolo, kun tällä herkuttelee aamupalalla! :)

Valkoviinin maustama vadelmamarmeladi syntyi Emiliana Naturan chileläisestä kuivasta chardonnaysta. Tuote on ehtaa luomua, ja sain sen maisteltavakseni Blogiringin kuvioissa toteutetussa LUOMUVIIKKO inspired by Emiliana Natura -tempauksessa. Minä intouduin tarjoamaan luomuviinistä ja villivadelmista keitellyn marmeladini luomujauhoista ja luomuöljystä leivotun ciabattan kanssa. Luomuiselta kisailusivulta löytyy lisää inspiraationlähteitä, ja ehkäpä sinua huvittaisi voittaa sieltä muhkea luomutuotekori!?

LUOMUVIIKKO inspired by Emiliana Natura -sivulla
äänestämällä pokkaat ehkä itsellesi luomutuotekorin!



Vadelma-valkoviinimarmeladi

350 g vadelmia
3 dl Emiliana Natura Chardonnay -luomuvalkoviiniä
2 dl sokeria
0.5 ps hyytelöimisainetta (Melatin, sininen)
1 rkl sokeria

Kuumenna vadelmat ja kuiva valkoviini kattilassa, ja lisää sokeri. Anna seoksen kiehua viitisen minuuttia. Sekoita hyytelöimisaine ruokalusikalliseen sokeria, ja lisää kattilaan. Sekoita, ja anna kiehua vielä yhden minuutin ajan. Nosta kattila pois levyltä, ja purkita marmeladi. Sulje kannet heti, ja viilennä purkit.




Yhteistyössä Emiliana Natura.

14.12.2013

Avaimet käteen -saaristolaisleipä

Sain haasteen kokeilla saaristolaisleivän tekemistä valmiilla jauhoseoksella, ja koska olen tämän leipägenren suuri ystävä, tartuin ilman muuta tilaisuuteen. Erilaisia ruisleipiä, maltaisia vuokavirityksiä ja ties mitä rouheisia herkkuja on tullut leivoskeltua sekä hyvällä että huonolla menestyksellä, ja on totta kai jännä nähdä, mihin kohtaan onnistumisskaalaa päästään tällaisella tuotekonseptilla. Ja tästä ei muuten kotileipurin homma helpommaksi mene, Laihian Maltaan paketista kun löytyy jauhoseoksen lisäksi myös annospakattu kuivahiiva sekä kertakäyttöinen paistovuoka. Vettä (tai muuta nestettä), uuni ja sekoitusvermeet... Ja tietysti hieman aikaa. Muuta et tarvitse.



Oma periaatteeni on kokeiltavaksi tarjottujen raaka-aineiden ja tuotteiden kanssa se, että lähden mukaan vain itseäni oikeasti kiinnostavien tuotteiden kanssa. Ja raportoin kokeilusta blogissani mikäli tulos miellyttää. Eli jos voisin vilpittömästi suositella muitakin kokeilemaan. Ja ilmeisesti valintaseulani on ollut riittävän tiukka (kranttu sihtikurkku!), koska kokemukset ovat olleet pääasiassa todella hyviä. Tuoppi Mallasmestarin saaristolaisleipä kuuluu ehdottomasti tähän kategoriaan. Todella hyvän makuista leipää, ja tässä on juuri sitä rouhetta ja sattumaa, mistä tykkään. Hyvät ravintoarvot ja raaka-ainelistakin! Leivoin oman testileipäni omenamehuun, ja unohdin sen tarkoituksella nousemaan 30+30 minuutin sijaan jotakuinkin 60+40 minuutiksi. Täydellinen rakenne! Om nom nom. Ainoa miinus on paperivuoka. Metallinen leipävuoka kun antaa ehdottomasti paremman paistopinnan ja -muodon! No, oman vuoan käyttäminen on tietysti sallittua jos ja kun sellaisen omistaa.

Leipä paranee vanhetessaan, ja makuoptimi taitaa olla siinä kolmannen päivän tienoilla. Maltainen saaristolaisleipä on hyvää sellaisenaan (siis pelkästään voideltuna), mutta kuten kuvista huomaatte, taipuu se muuhunkin. Tuli paineltua piparimuotilla söpöilyleipäsiä, kun taas ylimenneet murut kohosivat voileipäkakkumaiseksi leivokseksi!

Poikkileikkausta, leivosta (leipämurua, tuorejuustoa,
maitoa ja graavilohta) ja söpöilyleipiä.



Avaimet käteen -saaristolaisleipä

1 pkt Tuoppi Mallasmestarin saaristolaisleipää
2.5 dl vettä, omena- tai appelsiinimehua, piimää tai muuta nestettä
kulho ja sekoituslusikka
keittiöpyyhe
uuni
aikaa

Leivo leipä ohejeen mukaisesti, ja anna sen jäähtyä täysin ennen leikkaamista. Odota mieluusti seuraavaan päivään.



Saaristolaisleipäpaketti on muuten täydellinen lahjavieminen. Vaikka joululahjaksi! Tai mökille, missä leivonta-aineet ja -tarvikkeet kenties ovat kortilla.

10.12.2013

Guacamole... ja kuinka suola parantaa haavat

Avokado on semmoinen juttu, joka saa mut kovasti varautuneeksi. Joo, TIEDÄN, että se on maailman terveellisin ja ravitsevin kasvi. TIEDÄN myös sen, että te kaikki rakastatte sitä yhtä pastaa, ja mä oon ainoa jota ei huvita sitä tehdä. Ja mä TIEDÄN myös sen, että edellä mainittuun seikkaan ja vähän muihinkin ilmiöihin liittyen avokadojen menekki on Suomessa viime aikoina kasvanut hurjasti. Mutta... miksi siis antipatioita avokadoa kohtaan? On poka semmosia traumoja. Maailman karmein sosekeitto kun opetti kantapään kautta jotain avokadojen luonteesta. Ja muutenkin ne on kettumaisia kasveja, useamman kerran olen ostanut kaupasta ihan mätiä yksilöitä. (Sinäkö niitä olit käynyt puristelemassa?!)

Ciabattaa ja rouheata herkkuquacamolea.

Mutta eihän tässä päivässä pärjää, jos ei opettele rakastamaan avokadoja. On vaan sopeuduttava. Ja aikuisten oikeasti olen välillä pitänytkin avokadon mausta, edellyttäen että se on kylmää ja suolattua! :D Joskus jotain hyvän makuista guacamoleakin maistanut. Californiamakit on myös jees. Mutta suolaton avokado on karmeata. Ja nyt on muuten taas niin pitkä alustus, että ei mitään rajaa. Mutta se päättynee siihen, että mulle lahjoitettiin eräiden lomareissulle lähteneiden jääkaapista äskettäin kamaa, ja olipa joukossa yksi avokadokin...

Ja siis, jos taloudesta löytyy avokadoa, sitruunaa ja tomaattia (ja maustekaapista suolaa, pippuria, chiliä ja ehkä valkosipulijauhettakin), on quacamole enää sekoittamista vaille valmis. Ja se maistuu älyttömän hyvälle, kun avokado pysyy aisoissa suolan ja riittävän tomaattimäärän turvin. Ehkä paras tähänastisista avokadokokemuksistani! Kyllä se vaan niin on, että aika (ja tässä myös suola) parantaa haavat. :)




Rento guacamole

avokadoja (kypsiä!)
sitruunan tai limen mehua
chiliä (kuivattua tahi tuoretta)
tomaattia
valkosipulia (tuoretta tai maustepurkista)
suolaa
mustapippuria

Muusaa avokado rouheasti vaikka haarukalla. Purista päälle heti sitrusmehua värjäytymisen estämiseksi. Nakkaa joukkoon chili, pieneksi pilkottu tomaatti, valkosipuli ja muut mausteet. Anna mieluusti tekeytyä hetki tai kaksi ennen tarjoilua. (Niin, ja sekaan saa laittaa myös esimerkiksi raakaa sipulia, jos siltä tuntuu.)

7.12.2013

Eläköön Suomi, eläköön ciabatta!

Itsenäisyyspäivä on meillä perheen kesken rauhoittumisen hetki. Tai no, olisiko kuvaavampaa sanoa, että yhdessä olemisen hetki, ja illan edetessä tunnelma sentään yleensä rauhoittuu. Ja sohvalta käsin katsellaan sitten parin muun suomalaisen tapaan itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Liiempää hartautta tai pönötystä ei meillä päin harrasteta... :D

Ensi kerralla lähemmäksi pakkauksen mallin kraaterimaisemaa?

Itsenäisyyspäivän iltaan sopivat hyvin pienet naposteltavat. Minivoileivät ovat klassikko. Tänä vuonna meillä oli graavilohi- ja mätitäytteisiä ruisleipiä ja paahtopaistitäytteisiä ciabattasiivuja. Jälkimmäinen leipä syntyi Myllärin ciabatta-leipäaineksesta, joka koostuu vehnäjauhosta ja ohrajuuresta. Jauhot kokeiltavakseni tarjosi Helsingin Mylly, jonka innostamia leivontatekstejä löytyy Föböstä.

En ole muuten koskaan aiemmin leiponut ciabattaa! Tämä leipä oli mielestäni todella hyvän makuinen! Leivoin täsmälleen pussin ohjeiden mukaisesti, mutta puolitin suolan määrän. Suosittelen samaa malttia myös muille. Lopputulos ei rakenteen puolesta kyllä ollut riittävän isokuplainen ciabattaksi, joten seuraavalla kerralla kohotan taikinaa kauemmin.

Napostelupöytämme poimittua.

3.12.2013

Munauksia ja manauksia

Rehtiblogiyhdistyksestä päivää! Esitelläänpä taas kuvamatskua kategoriasta kokkaukset, jotka ruokabloggaaja jättää postaamatta. Ei sinällään mitään keittiökatastrofia tällä kertaa, mutta lopputulos vaan ei yltänyt odotusten tasolle. Eli ei reseptiä ja neuvoja itselle muistiin laitettavaksi, saati sitten muille suositeltavaksi. Heinäkuun auringosta nauttiessa kamera oli ollut esillä muista syistä, joten jokunen kuva tuli joka tapauksessa napattua.



Kuvan piirakasta piti siis syntyä loppukesän komein luomus, mutta uunista tulikin ulos säälittävän ohut lätty. Jonka pohja oli myös ihan liian vetelä. Tomaatitkin näytti typeriltä ja asettelu sievistelyltä. Maku oli sentään rakennevirheestä huolimatta kohdallaan, kreikkalainen jugu toimii suolaisessakin piiraassa!


Tomaattipiiras polentapohjalla

polentaa ja muuta pohja-ainetta
tomaatteja
täyteainehia

Tee pohja, ja esipaista se. Sekottele täyte, ja pilko päälle myös tomaatit. Paista piiras. Ihmettele millainen siitä tuli, ja syö hölmistyneenä.


Jotta ei ihan maine menis, pistän tähän vielä kuvan todisteena siitä, että jossei muu, niin ainakin kananmunien erottelu sujuu! Ja sivulauseet.

1.12.2013

Rautaisannos lempeyttä: veripalttu

Armon vuonna 2013 suunnittelin, ja melkein ehkä lupailinkin, opiskella vähän ruuanvalmistusta sisäelimiä hyödyntäen. En ole kuitenkaan ollut lainkaan niin aikaansaapa kuin ehkä toivoin, mikä on aika outoa, koska esimerkiksi sian kielestä tuli aivan älyttömän herkullista. Ja maksakammonkin olin selättänyt jo toissavuonna broilerinmaksaa kokatessa. Ravintoloissa olen kyllä kunnostautunut kokeilemalla useita sisäelinannoksia, ja aina on maistunut!

Ennenkuin vuosi 2014 pääsi yllättämään, tartuin kaupan pakastealtaalla vihdoin veripulloon. Verikeittoa olen mietiskellyt, -lettuja taas en, koska olen niin onneton letunpaistaja. Mutta annos, jota nyt kuitenkin loppuviimeksi halusin ehdottomasti tehdä oli veripalttu. Eli -vanukas. Eli iso kiinteä mokkula, joka paistetaan turvallisesti uunissa. Ja tämä ei muuten ole minulle lainkaan tuttu ruoka, meillä ei kotona ole tämmöisiin liittyviä perinteitä. Enkä varmaan ole koskaan missään maistanutkaan.

Vanukasmassa on täsmälleen Koffin punaista.
(Ja kyllä, se tölkki on itse ostettu ja maksettu!
Eikä tämä ole mainos, vaan faktaa ja värioppia.)

Veriruoat maistuvat raikkaiden ja hapokkaiden juttujen kanssa:
puolukkaa, porkkanaraastetta, omppua, luumua tms.

Reseptipohja verivanukkaalle löytyi ruokaraamatustani, eli Meidän keittokirjasta (Tammi, 2010). Nyt ei ollut syytä juurikaan soveltaa, tosin meirami ja timjami, joiden väliltä olisi saanut valita, jäivätkin molemmat pois. Kotona kun ei ollutkaan kumpaakaan, vaikka piti olla molempia, skerpele! No, hätä ei ollut tämän näköinen. Ja rusinoita, jotka esitettiin valinnaisena ainesosana, minulla sentään oli. Kuuluvatko ne yleensä asiaan? Niin tai näin, jos minä saan pienintäkin kannustetta käyttää jossain rusinoita niin...

Oletin muuten veren haiskahtavan ikävälle pulloa avatessa. Vaan eipä tuoksunut millekään. Väri sen sijaan oli äärettömän upea, kun sekaan oli laitettu nuo ruisjauhot! Tuoksua saatiin ilmaan vasta uunikypsennyksen edetessä. Jännittävä rukiinen ja verilettumainen tuoksu! Makukin miellytti. Verilettumaista, mutta pehmeämpi rakenne ja ihania joulumausteita. (Syönyt niitä verilettuja muuten viimeksi ehkä 15 vuotta sitten???) Rusinat olivat yllättäen valahtaneet pohjalle, mikä ei tosin sinällään ole välttämättä paha juttu. Jotenkin ihan älyttömän kotoisa ja lempeä ruoka tästä syntyi. Ei tietoakaan mistään pistävästä tahi tunkkaisesta (näitä nimittäin ihan pikkaisen pelkäsin salaa). Joka ei nyrpistele nenää veriletuille, tykkää tästä taatusti!

Pelottelukuvia! Veri-olut-seos ei herätellyt ruokahaluja. Jauhojen kanssa alkoi näyttää jouluisalta. Alakuvissa arkkitehtuurin helmi ja oikeaoppinen lopputulema.


Verivanukas eli veripalttu
(mukaillen: Meidän keittokirja, Tammi, 2010)

5 dl verta (naudan)
2.5 dl olutta
4 dl ruisjauhoja
50 g sipulia
75 g margariinia
1.5 tl suolaa
neilikkaa
maustepippuria
valkopippuria
2 rkl siirappia
1 dl rusinoita

Sekoittele veri ja olut isossa kulhossa. Vatkaa joukkoon ruisjauhot, minkä jälkeen voit lisätä myös sipulikuutiot ja margariinisulan. (Tuore sipuli on hyvä kuullottaa ensin pannulla, itse oikaisin käyttämällä pakastesipulikuutioita, jotka pehmensin mikrossa margariinin seassa sulatellen.) Lisää vielä mausteet (mortteloitua neilikkaa, mauste- ja valkopippuria yhteensä noin teelusikallinen), siirappi ja valinnaiset rusinat.

Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun leipävuokaan, ja peitä se foliolla. Nosta vuoka isomman vuoan tai uunipellin päälle, ja kaada tälle isolle astialle kiehuvaa vettä. Näin syntyy vesihaude! Tuikkaa koko komeus 200-asteiseen uuniin alatasolle, ja kypsennä palttua tunti ja vartti. Testaa kypsyys tikulla.

Hieman jäähdyttyään vanukkaan voi kumota vuoastaan. Tarjoillaan tuoreeltaan ihan vain viipaloituna. Myöhemmin viipaleita voi myös paistaa pannulla.