6.11.2013

Hävikin välttelijän suklaa-banaanikakku

Meikäläinen on juhlistanut hävikkiviikkoa herkullisen arkikakun merkeissä. Jätehierarkian oppeja selkäytimestä toteuttaen tämän herkun leipominen [1] esti uuden hävikin syntymistä (en mennyt kauppaan ostamaan kananmunia, sillä tiedän niille olevan kovin vähän käyttöä, vaan tuunasin reseptin munattomaksi), [2] otti uudelleen käyttöön aiempiin kokkailuihin hankittuja vermeitä (sain vihdoin tyhjennettyä kaurahiutalepaketin ja muutenkin käytin jo avattuja jauhopussukoita) ja [3] kierrätti kamaa, joka olisi monen mielestä ollut jo hävikkimatskua (otin kuoreltaan täysin tummuneet banskut käyttöön kohteessa, johon ne tuollaisina edelleen sopivat).



Summa summarum: Olin suuressa viisaudessani ostanut ison tertun banskuja. Mikä on aina hyvä idea, jos olet juuri lähdössä useamman päivän ulkomaankomennukselle! Kotiin palattuani kehittelin ja tuunailin banaaneille reseptiä siten, ettei kaupasta tarvinnut ostaa mitään uutta, vaan pystyin kokoamaan kaiken keittiökaappien sisuksista.

Älyttömän hyvää banskukakkua! Kardemummaista ja täynnä anteliaita suklaayllätyksia. Varsinkaan kun kakku on saanut tekeytyä foliossa seuraavaan päivään, ei voisi uskoa, ettei kakkuun ole käytetty lainkaan rasvaa tai sokeria (poislukien vaniljasokeri ja suklaan sisältämät ainekset). Taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ja kestävyyden puolesta! Herkullista hävikitöntä viikkoa!




Suklaa-banaanikakku

3-4 ylikypsää banaania (noin 4.5 dl soseena)
0.5 dl vettä

2 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa
0.5 tl suolaa

50 g tummaa suklaata

Soseuta banaanit sauvasekoittimella ja lisää joukkoon vesi (yhteensä noin 5 dl nestemäistä sosetta).

Mittaa toiseen kulhoon kuivat ainekset ja sekoita huolella. Kaada kulhoon myös banaanisose ja rouhitut suklaapalat. Kääntele taikina sekaisin ja kaada uunivuokaan. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.

Kääri kakku jäähdyttyään folioon. Leivonnainen paranee päivän tai parin muhiessaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti