31.8.2013

Muikea muikkukukko

Noniin, noniin, minunkin jääkaappiini pääsi sitten asustelemaan pieni muikkuparvi. Ihan ensimmäistä kertaa! Vaan eivätpä kauaa siellä viihtyneet, eväkkäät jatkoivat nopeasti kämppäni tupatarkastusta uunin puolella. (Tosin ei ehkä voida puhua enää eväkkäistä, sillä ostin muikkuni valmiiksi perattuina...)

Siskonpedillä. Söpösti, ja kuin sillit suolassa.

Kukon oheen kahden tomaatin salaatti basilikalla ja unikonsiemenillä.

Muikea muikkusaaliini kietoutui siis ruistaikinakuoreen (avomalli). Ja lopputuloksena oli erinomaisen maukas kalakukko. Muikkukukko. Avokukko. Minikukko. Kirkkaan Puruveden kalaa mitä simppeleimmällä reseptillä valmistettuna. Tällainen kukkohan nojaa reseptiikaltaan karjalanpiirakan tapaan varsin tekijänoikeudettomaan ainesosalistaan, mutta minä hain varmistelevat suuntaviivat Kantri-lehdestä, joka on ilmeisesti Maaseudun Tulevaisuus -aviisin kuukausiliite. Kaikkea sitä oppii. Veden ja jauhojen määräsuhde tulee kyllä ennemmin näppituntumalla, ja suolan määrässä katsoin vähemmänkin riittävän.

Voiko muuten silakasta tehdä kukkoa? Epäilemättä voi, mutta onko se perinteiden siunaama suunta ollenkaan? Mietin vaan tulevaa ajatellen, kun muikkuja ei ihan joka päivä ole saatavilla. Oli vaan niin hullun hyvää herkkua tämä, että tulee takuulla tehtyä piankin uudestaan. Ja jos ei muikuista niin sitten lohesta tai vaikka niistä silakoista.

Pieni varttikilon muikuista leipaistu avokukko. Ennen ja jälkeen paistamisen.

Poikkileikkaus! Muikun mäditkin kaupan päälle.

Muikkukukko (avokukko)

3 dl vettä
1 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
3-4 dl ruisjauhoja

500 g muikkuja (perattuja)
1 tl suolaa
voita

Sekoita vesi, jauhot ja suola tiiviiksi taikinaksi. Kaulitse levyksi (tai kahdeksi).
Suolaa muikut, ja asettele ne limittäin taikinalevy(je)n päälle. Taita taikinan reunat kalanpyrstöjen yms. peitoksi. Voitele taikinareunus vedessä kostutetuilla sormilla, ja ripottele kalojen päälle hieman ruisjauhoja.

Paista kukkoa 250-asteisessa uunissa 20 minuuttia (puolikkaille riittää vartti). Laske sitten lämpö 175 asteeseen, ja jatka kypsentämistä tunnin verran (puolikkaille riittää 40-50 min). Voitele kypsän kukon pintaan voisulaa, erityisesti taikinareunoille. Kääräise se sitten voipaperiin ja liinan alle hautumaan. Naaatiskele!

28.8.2013

Kuivaa asiaa ompuista ja kiiveistä

Kasviskuivuri kuuluu vahvasti keittiön koneisiin tyyppiä oishan se kiva, mutta... Siksipä onkin eri kivaa, jos lähipiiristä tällainen laite löytyy lainakäyttöönkin jaettavaksi. Minä vein kylään mennessäni mukanani omppuja ja kiivejä, ja sitten vaan hedelmät siivuiksi ja kuivurin tasoille huristelemaan.

Vasemmalla omppujen työstöä, joukossa myös jokunen viinirypäle!
Oikealla taas kiivien tie talouspaperilla taputtelun kautta kuivuriritilälle.

Varsinkin omenan kuivattaminen alkaa olla ajankohtainen juttu, kun syksyn sato alkaa olla käsillä. Kiivejä ei pahemmin kotipuutarhoissa kyllä kasva, mutta suosittelen ehdottomasti testaamaan niiden kuivaamista, mikäli kuivuri löytyy (tai maltti riittää uunissa tms. kuivaamiseen). Omenien tapaan myös kiivisiivut jätettiin tässä vielä nahkean kuiviksi (ei täysin kuivakkaan rapeiksi), ja olivat muuten tosi maukkaita. Kuivatetun kiivin maku tiivistyy ja makeutuu, mutta sille ominaista kirpakkuuttakin säilyy. Nämä luonnon karkit hakkaavat mennen tullen missä-äksät!

Kuivurikäytön noviisina tuli kyllä opittua muutama juttu vastaisen varalle. Erityisesti pienemmiksi palasiksi leikkaamisen kokisin hyväksi ideaksi seuraavaa kuivurivisiittiäni ajatellen. Tai jos haluaa tehdä aivan rapisevan kuivia lastuja, pitää siivujen olla tooodella ohuita. Paksummat, nahkeat palat ovat minusta kyllä maukkaampia, mutta jos hedelmiin jää vielä kosteutta, ne eivät tietenkään säily yhtä kauan. Käyttötarkoituksen ja maun mukaan siis!

(Ja jos muuten jollain on tarjolla hyviä kuivurivinkkejä, niitä otetaan vastaan seuraavia kuivaustalkoitamme varten! Marjaniksejä?)

Valmiita tuotoksia: omppua ja kiiviä. Mums!

26.8.2013

Testissä rouskeiset leffaeväät

Kuulun sellaiseen outolinturyhmään, joka ei ole oikeastaan koskaan välittänyt sipseistä. Okei, sour cream & onion -makukombo kyllä iskee, ja rasvan ja mausteiden yhdistelmä puhuttelee varmaan jokaisen makuhermoja... Mutta perunalastujen ostaminen ei käy kaupassa mielessänikään, ja pippaloissakin maistelen paljon mielummin muita herkkuja. Mun suu vaan tykkää kyttyrää siitä muhjaantuneen ylisuolaisen perunalastun jättämästä mausta ja fiiliksestä, joka syntyy jo parista sipsistä. Hampaisiin jää moskaa, ja perään syödyt asiat eivät maistu sille mille pitäisi! Tällaisia sisäänrakennettuja en-vaan-tykkää-oireita saisi muuten olla muidenkin epäterveellisten hommien kohdalla...


No, sen verran utelias kuitenkin olen, että jos joku väittää lanseeranneensa aikuiseen makuun sopivan suolaisen raksun, vieläpä vähän terveellisemmällä tavalla (rasvassa keittämisen sijaan paistettu), voin kyllä maistaa ja antaa uutuudelle mahdollisuuden. Hopottajien kautta sainkin Fazerin Crisp Pita Bread -lastuja kolmessa eri maussa: sourcream & ruohosipuli, merisuola & mustapippuri sekä chili. Nämä on pakattu söpöön 40 gramman pikkukokoon, mikä kannustaa hitaampaakin ymmärtämään herkkuhetkeen sopivan annoskoon.

Fasun pitaleipähenkiset lastut olivatkin odotettua positiivisempi kokemus. Eivät kärsineet perunalastujen mössöytymisongelmasta, vaan olivat todella rapeita ja tykkäsin tästä suutuntumasta. Ennakkoon ajattelin hapankerma & ruohosipuli -maun parhaaksi ja mustapippuriversion läpitylsäksi. Vaan miten kävikään. Pippuriset pitaleipälastut nousivat ihan ykkösiksi. Mustapippuri tuli niissä esille todella maukkaasti, tykkäsin oikeasti! Ja tämä sai muutenkin pohtimaan pippurin käyttöä ruuassa... Laatu ja oikea käyttötapa ovat iso juttu (tuoreus, rakenne, lisääminen oikealla hetkellä suhteessa kuumennukseen ja tarjoiluhetkeen, jne.). Ties vaikka lähtisin tästä aloittelemaan matkaani pienen pippurihifistelyn tiellä... ;)

24.8.2013

Paahtoleipä pestovivahteella

Makeiden päällisten kanssa stemmaava kanelintuoksuinen grahampaahto loppui jo pakastimestakin, mutta leivänpaahdin jäi edelleen kaipaamaan äksöniä. Joten uuni kuumaksi, ei siinä muukaan auta!

Ylempänä normisiivutusmeininkiä, alaoikealla paahdettu siipale.

Jos epäilet valinneesi naftimman puoleisen kohotuskulhon,
ei ole huono idea raapaista muovikelmua taikinan katteeksi, liinan alle.
(Ei sitten tarvitse viettää loppuiltaa raaputellen taikinaa leivinliinasta.)

Nyt kuitenkin kiinnosti leipä, jonka kanssa sopisivat perinteisemmät eli ns. suolaiset päälliset, kuten juusto. Päätin sitten maustaa leivän pestotujauksella, koska pestosämpylöistä ja -leivistä oli aiemminkin todella hyviä kokemuksia. Tutun kaavan mukaisesti taikina menetti uunissa suurimmat viitteet vihreydestään, mutta sopivan hento maku jäi ilahduttamaan. Käyttämäni pestomäärä ei siis tee leivästä ylitsepursuavan pestoista, vaan antaa sille hienovaraisen makuvivahteen ja ennen kaikkea hyvän koostumuksellisen tasapainon (mitä se sitten tarkoittaakin).

Taikinasta tulee kaksi paahtista, ja pitikin mennä vanhempien luokse leivoskelemaan, jotta sain käyttöön toisenkin leipävuoan. Toisen paahtoleivän uumeniin piilotin desin verran kurpitsansiemeniä, mikä oli taas kerran hyvä idea. Siemenet ja pähkinät leivonnaisissa ovat aina erittäin jees! Ne tuovat näköä, makua ja purutuntumaa, ja erityisesti leipäsiivuja paahtaessa taputat kyllä itseäsi selkään, jos vain olit tajunnut heittää taikinan sekaan reilulla kädellä siemeniä. Tarjoiluehdotuksista sen verran, että pestolla voideltu, paahdettu leipä toimii. Yllättäen! ;) Ja ihan vain paahdettu, voideltu ja juustosiivulla höystetty leipä maistuu sekin. Erikoismaininta menee paahdetuille leipäsiipaleille, joita hieraistaan ennen voitelua puoliksi leikatulla valkosipulinkynnellä. Herranjestas! :)


Kurpitsansiemenversion poikkileikkaus.

Hennosti pestoinen paahtoleipä (2 kpl)

90 g pestoa (noin 1 dl)
1 rkl sokeria
5 dl vettä (lämpöistä tai viileää kärsivällisyydestäsi riippuen)
1 ps (11 g) kuivahiivaa
7 dl sämpyläjauhoja
1 tl suolaa
noin 4 dl vehnäjauhoja
(valinnainen: 2 dl kurpitsansiemeniä)

Mittaa kulhoon pesto, sokeri ja vesi, ja sekoittele käsivispilällä. Lisää rennosti sekoitellen myös kuivahiiva, jonka perään voit vispilöidä sämpyläjauhot. Ota pieni aikalisä ja anna jauhojen turvota vaikka vartin verran.

Jatka taikinan työstämistä lisäämällä suola ja tarvittava määrä vehnäjauhoja (vaihda vispilä muihin työvälineisiin, eli omiin käpälöihisi). Älä ylijauhota taikinaa, vaan luota vaivaamisen aikana tapahtuvaan kehitykseen. Vaivaa taikinaa tovi, peitä liinalla, ja kohota se kaksinkertaiseksi vedottomassa paikassa.

Leivo taikinasta 2 kpl (vuoka)leipiä. Mikäli tykkäät sattumista, ripottele taikinan taitoksiin 1 dl siemeniä per leipä. Hyvät vuokaleivät syntyvät painelemalla taikinaa suorakulmioksi, ja rullaamalla sen ilmavaksi pötköksi. Sitten vain pötkö voideltuun leipävuokaan. (Sämpylät ovat myös mainio vaihtoehto.) Kohota leivonnaisia liinan alla vielä puolisen tuntia. Leivät paistuvat 225-asteisen uunin alatasolla noin puolessa tunnissa. (Sämpylöille riittää 10-15 minuuttia.) Jäähdytä leivonnaiset ritilän päällä, leivinliinalla peitettynä. Älä leikkaa leipää ennen kuin se todellakin on täysin jäähtynyt, mieluusti vasta seuraavan päivän aamuna.

Uunista nostetut leipäset ihan vasemmalla. Alaoikealla jäähdytysvaiheen kapalointiesimerkki. Ja vasta tokana päivänä yläkuvan puuhiin, eli siivuiksi ja suuhun!

19.8.2013

Rustiikkinen katkarapuharkko (vuokaleipä)

Suolainen muffinssi -tyyppiset vuokaleivät ovat herkullisia. Joskus muistan leipaisseeni erittäin maukasta oliivileipää, mutta äskettäin esitelty lohikaakku se vasta herkkua olikin. Lohi-vuokaleivän intouttamana sovelsin majoneesipohjaista reseptiä nyt katkarapujen kaveriksi. Ja tulos taas törkeän onnistunut. Siipale katkarapuleipää on mitä paras välipala. Ja ronskimmasta lohkaisusta saa helpon eväslounaan.

Leipävuokaversio. Aka HARKKO. Paitsi rustiikkinen myös rukiinen!

Chilimajoneesin avulla leivottu katkarapu-vuokaleipä oli niin herkullinen, että leivoin sitä lyhyen ajan sisällä toisenkin kappaleen. Ja tämän jälkimmäisen taikinasatsin paistoinkin suorakulmaisen leipävuoan sijaan rengasvuoassa. Vaihtelu virkistää. :D Taikinan voisi periaatteessa varmasti paistaa muffinivuoassakin, mutta taikina on sen verran jäykkää, että se hyppää kyllä vaivattomammin yhtenä kappaleena isompaan vuokaan. Ja tämä mehevä leivonnainen on kenties paremmin edukseen leikattavina paloina.

HY-VÄÄ! Nyt kun lohi ja katkaravut on koeajettu, pitää seuraavaksi keksiä jokin ihan uusi tuunausidea tälle leipätyypille. Mitähän sitä kehtaisi...

Rengasvuokaversio (alla poikkileikkauskuvakin).


Katkarapu-vuokaleipä (1 kpl)

2 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
0.5 tl suolaa
0.5 tl musta- tai valkopippuria
1 tl anista
1.5 dl maitoa
0.75 dl chilimajoneesia
250 g (isoja) katkarapuja

Sekoita jauhot, sooda ja mausteet. Vatkaa toisessa kulhossa maito ja majoneesi sekaisin, ja kippaa sitten joukkoon jauhoseos. Sekoita taikinaan lopuksi myös katkaravut. Kaapaise taikina voideltuun tai leivinpaperoituun leipävuokaan tai rengasvuokaan, ja paista 180-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä hetkinen, ennen kuin nostat leivonnaisen vuoastaan. Nautiskele joko kylmänä tai kuumana.

Vasurissa myös pieneen annoskulhoon heitetty "testipaistopala".
Huomatkaa myös komea pilvitaivaan heijastus.

17.8.2013

Oman maan mustikkahillo... limellä twistaten

Mustikka on tätä nykyä meidän perheen marja numero yksi. Mökkimetsien mustikkasato kun varustaa huononakin vuonna koko suvun pakastimet täpötäyteen. Pääasiassa mustikka kuluu aamupalalla (puurossa, jugurtissa, muroissa...) ja aika usein leivonnaisissa tai rahkajälkkäreissä. Muttei esimerkiksi ole koskaan taipunut hilloksi tai marmeladiksi. Miksi-miksi-miksi?

Tarjoiluehdotus 1: turkkijugua, hillua ja marjasia. Alaoikealla kansietiketti. Hieno!

Nyt lopetin mustikkahillon perään mankumisen, ja keittelin pienen hillosatsin ihan itse. Puoli kiloa mustikkaa ja varttikilo hillosokeria. Ja vartissa sujuu keittelykin, ei ole vaikeaa. Ohjeeksi tulostelin Dansukkerin sitruksisen mustikkahillon, tosin sitruunan sijaan käytin limen kuorta (lime twist). Jonka kaverina mustikkaa maustaa myös kanelitanko!

Hillo on aivan tajuttoman hyvän makuista. Lime ja kaneli maistuvat, mutteivät ollenkaan dominoi pääroolia vetävän mustikan yli. Pitää viedä yksi pieni purkki vanhemmille maistettavaksi, kiitokseksi mustikoista. :) Limen ja kanelin yhdistelmä on muuten mielestäni erikoisen sopiva, koska minun suussani limen ominaismaussa on jotain kanelista. Googletus ja kyselyt eivät ole vahvistaneet makuaistimustani, mutta monesti jotain limejuttua syödessä maistan selvästi pienen kanelin. :D Ja olen vakuuttunut, että kyse on tarkasta makuaististani ja jostain kemiallisesta yhdisteestä, joka näille limeä ja kanelia yhdistää. (Makuaistin lukihäiriö ja vainoharhaisuus ovat poissuljettuja vaihtoehtoja.)

Tarjoiluehdotus 2... Josta kenties hieman lisää tuonnempana.


Kaneli-lime-mustikkahillo
(Muunnelman taustana Dansukkerin Sitruksinen mustikkahillo)

0.5 dl vettä
500 g mustikoita
1 kanelitanko
puolet limen kuoresta raastettuna
250 g hillosokeria

Mittaa vesi ja marjat kattilaan yhdessä kanelitangon kanssa. Raasta sekaan myös limen kuorta. Kuumenna höyryävän kuumaksi, ja lisää sitten hillosokeri samalla sekoitellen. Anna hilloainesten kiehua 10-15 minuuttia, ja nosta kattila sitten puoleksi tunniksi jäähtymään. Poista kanelitanko, ja kuori mahdollinen vaahto pinnalta. Purkita, paketoi, säilö viileässä ja vie pikkupurkki lahjaksikin.

Tässä myös yksi "kylkietiketti" ennen teippausta. Näitä upeita etiketitettyjä purnukoita syntyi kolme kappaletta.

15.8.2013

Japanialainen teriyakinauta

Japanilainen ruoka maistuu, mutta sen kunnollinen valmistaminen kotioloissa on aika lailla lapsen kengissä. Jotenkin homma tyssää aina jo suunnitteluvaiheessa johonkin raaka-aineongelmaan tms. Pitäisi olla sen seitsemän liemipurkkia... Ja paksu lompakko saatavuutensa ja hintansa puolesta tosi suolaisten kalojen ja merenelävien hankkimiseksi (sashimilaatua ei tule ilmaiseksi). Näiden ja muiden kompleksien vuoksi omat Japani-kokkailut ovat jääneet edelleen näihin oikaisuruokiin.

Japanialainen lienee todenmukainen kuvailutermi tälle aterialle,
kun ei ihan autenttiseen japanilaiseen (vielä) rahkeet riitä.

Valmis teriyakikastike onkin kohtalainen oikotie Japani-henkiselle aterialle, jonka protskuksi valitsin naudanlihan. Sekaan lisäsin myös bambua ja vähän pirteyttä tuoreesta chilistä. Aitojapanilaista fiilistäkin aterialla riitti, koska Osakan tuomisistani löytyi vielä wakamea (levää) ja riisin päälle ripoteltavaa maustettua siemenseosta. Japanissa ravintoloissa saattoi olla pöydässä sirotin, jossa oli tuollaista siemensekoitusta riisikeon päälle ropsautettavaksi. Samaan tapaan kuin meillä päin ketsuppitörppö. ;) Tämä nimenomainen siemenpussukka, jonka raaskin avata tätä ateriaa juhlistamaan, osoittautui ihan törkeän hyväksi. Voisin syödä ateriaksi pelkkää riisiä sen kanssa, niin hyvin se makuhermoihini iski. Paras arvaukseni tuotteen mauksi on tonnikala. :D Ehkä? Jotain kalaisaa tuo paahdettu ja mausteinen siemenseos selvästi hakee makumaailmallaan, tuoteselosteesta en ymmärrä sanaakaan...

Ja hei... Makumatka Japaniin vaatii ilman muuta puikot! (Tosin kuvan puikot on tuotu Koreasta. Etelä-Koreasta... D'oh!) Jos ruoka nautitaan syvistä kulhoista puikoilla napsien, saa ruoanvalmistuksen oikopolut ainakin osittain anteeksi!

Juomana tietysti japanilaista vihreää teetä. viileänä, koska päivä oli lämpimähkö.


Naudanlihaa teriyakikastikkeessa kahdelle

200 g naudan sisäpaistia (ostin viipaleina, jotka pistin kotona suikaleiksi)
1 prk bambunversoja
1 ps teriyakikastiketta
(pätkä chiliä)

riisiä kahdelle
(sokeria ja etikkaa)
(paahdettuja ja/tai maustettuja siemeniä)
(wakamelevää)

Ruskista ohuet naudanlihasuikaleet, ja kippaa pannulle sitten myös bambunversot. Lisää teriyakikastike ja mahdollisesti hieman chilirenkaita, ja pyörittele pannun asukkeja vielä jokunen minuutti kuumassa.

Keitä riisi normaalisti. Tai keitä se sushiriisiä imitoiden: huuhtele ennen keittämistä ja mausta lopuksi sokeri- ja etikkatilkalla. Vesitilkassa tuoreutettu kuivattu wakame sopii huuhtelun jälkeen hyvin aterian lisukkeeksi. Ja riisin päälle sopii ropsauttaa vaikka paahdettuja seesamsiemeniä.

10.8.2013

Onnenpekan makeat voileivät, jatko-osa

Voiko hyvä välipala tehdä ihmisen onnelliseksi? Ei varmaan yksinään. Lähtötilanteen pitänee olla monin muinkin tavoin kohdallaan onnentunteen saavuttamiseksi. Mutta hyvänmielenvälipala voi kyllä toimia henkisenä alleviivaustussina. Siis muistuttajana ja työkaluna siihen, että hoksaat tiedostaa "päivä, se on kaunis niin". :)

Tai jos sinulla sattuisi olemaan ihan pas[t]a päivä, vähän kivempi välipala saa kenties auringon paistamaan risukasaankin!

Polka dots siellä...

... ja polka dots täällä.

Minun hyvänmielenvälipalani oli kanelisen grahampaahtoleivän taikinasta paistettu bagel banaanisiivuilla ja hasselpähkinä-kaakaolevitteellä. Jumankekka, että maistui maukkaalle. Tuli ihan sellainen fiilis kuin olisin hemmotellut itseäni jälkiruokaleivonnaisella, mutta sehän oli vain leipä, bansku ja hieman makeaa levitettä.

Speculoos-tahna sai minut innostumaan sen verran makeista voileivistä (ja siis erityisesti makeista levitteistä), että olen nyt suorittanut huolellisen tutkimuksen kotimaan normiruokakauppojen valikoimasta. Speculoosia ei todellakaan löydy, sen sijaan isommista marketeista löytyy maapähkinälevitteitä (suolaisia), hasselpähkinälevitteitä (yleensä suklaisia, myös manteliversiona) ja ihan pelkästään suklaalevitteitä. Näistä kiinnostavimmaksi koin itse pähkinä-suklaalevitteet, ja kerrankin viitsin opiskella kunnolla myös tuoteselosteet...

Sekä hinnan että ainesosaluettelon perusteella voittajaksi selviytyi, ja ostoskorin kautta kuivakaappiini päätyi, saksalaisen marketin hasselpähkinä-kaakaolevite. Hasselpähkinää 13 % ja kaakaojauhetta 7,5 %. (Yhteensä päämakuaineita siis mukavasti reilut 20 %, kun joissain tuotteissa jäätiin alle viiteen.) Ja seassa ei ole yhtään väärää ainesosaa, tosin jos pilkkua viilattaisiin, olisi tietysti kiva tietää mitä kasviöljyä on käytetty. Tuote läpäisi myös makutestin. Kyllä tätä kehtaa ihan arkenakin sipaista leivälle, olisiko jopa margariinia parempi vaihtoehto?

Lavastus tyyppiä "hampurilaisketjun mainos". Eli levitettä on ulkoreunalla ylenmäärin, ja banaanitkin kurkistelevat nätisti limittäin. Kuvan ottamisen jälkeen, ennen syömistä, beigeli voideltiin tasaisesti ja banskutkin aseteltiin nyt vierekkäin.

Onnelliset wannabebagelit

leipärinkilä (mulla kanelista grahampaahtoa bagelin muotoisena)
ruskeaa, makeaa tahnaa (Speculoos, Choco nussa tms.)
banaania siivuina (tai vadelmia!)

Puolita. Levitä. Siivuta ja ripottele päälle. Haukkaa. Nosta katse horisonttiin, kallista päätä ja hymyile.

8.8.2013

Avomaankurkkua minttudipillä

Kesäsadon ajankohtaisiin kuuluu juuri nyt avomaankurkku. Mutta mihin muuhun rapsakka ja raikas pikkukurkku sopii, kuin tylsiksi siivuiksi lounaslautasen reunaan (just siihen tomaattilohkojen ja vihersalaatin kylkeen)? Kurkkukeitto ei nyt inspiroinut, enkä halunnut tuoreita kurkkuja kypsentääkään. Moussakatyyppinen avomaakurkkuateria jäi kyllä ideaksi korvan taakse, mutta toiseen kertaan...

Onko vähän söpöjä nuo pienen pienet (omat) mintunlehdet.

Vähän epäinnovatiivinen idea oli kurkun tarjoilu dippikastikkeenkin kera, mutta sen verran herkullinen soosista tuli, että olin kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Oikeastaan lähdin tekemään hieman tsatsikityyppistä, turkkilaiseen jugurttiin rakentuvaa kurkkusalaattia. Mutta kun olin sekoitellut kokoon minttuisen ja kahden sipulin maustaman jugurttiseoksen, en halunnutkaan enää raastaa tai pilkkoa kurkkua siihen haudattavaksi. Sen sijaan leikkasin avomaankurkut söpöiksi siivuiksi, jotka asettelin dippikulhoon. Nam nam!

Vähän erilainen lisukesalaatti, kun pöydän keskelle heitetäänkin kollektiivinen kasvisdippailukulho! Kurkun jatkeena sopii tarjota myös porkkanaa tai mitä nyt keksittekään. Ja voihan tätä tarjota vaikka sohvapöydällä iltauutisten aikaan!

Kyllä lähikuvaa pitää olla. Punasipulia ja kaikkea!


Minttudippi kurkuille (tai kurkkusalaatti)

1 isohko valkosipulinkynsi
1 pieni punasipuli
reilusti tuoretta minttua
2 tl balsamiviinietikkaa
2-3 dl turkkilaista jugurttia
suolaa
mustapippuria
reilusti avomaankurkkuja

Kuori valkosipulinkynsi ja pilko se silppurilaitteeseesi. Pilko myös punasipuli epämääräisiksi palasiksi ja sijoita samaan paikkaan. Laita sekaan vielä minttu ja etikka, ja hurauta kone käyntiin. Seos saa jäädä mieluusti rouheaksi silpuksi, mutta saa sen tietysti ajaa sileäksikin. Sekoita sen jälkeen seos jugurttiin, ja mausta vielä suolalla ja pippurilla. Siivuta, suikaloi tai palastele kurkut, ja tarjoile dipin kera. (Kurkkusalaatti: pilko tai raasta kurkut pieneksi, ja sekoita jugurtin joukkoon.)

6.8.2013

Keskinkertaisempi marja-marenkipiiras

Tiedättehän sen mahtavan sitruuna-marenkipiirakan! Makean ja kirpeän yhdistelmä toimii täydellisesti, ja varmaan kaikki pitävät tuosta piirakasta. Jostain kumman syystä blogistani ei tuota herkkua vielä löydy, mutta taitaa olla tämä Hesarin ohje, joka on tullut hyväksi todettua.


Nyt kotimaisten marjojen ollessa sesongissa tuli tuumailtua, josko nekin sopisivat marenkipiiraaseen. Punaherukat olisivat intuitiivisesti hyvä idea happamuutensa vuoksi, vaan enpä saanut mennä niitä toreilta tai turuilta metsästämään, kun mustikkaa ja vadelmaa oli omasta takaa pakkotyöstettävänä. Reseptinä noudatin jotakuinkin Heather Homemade -blogin ohjetta (Red Currant Pie). Joka muuten on tuunattu Allrecipes.com-sivuston reseptistä. En nyt suomenna ja toista tässä reseptiä kolmesta syystä. En nimittäin tuunannut reseptiä juuri lainkaan (!!!). Ohjeen lopputulema oli melko onnistunut, muttei niin loistava, ettäkö aikoisin sitä uudelleen sellaisenaan käyttää (vaatii radikaaleja jatkotuunaustoimenpiteitä). Lisäksi jenkkimittojen muunnokset deseihin ovat turhaa lisätyötä edelliset kohdat huomioiden.

Niin, piirakka oli hyvää, muttei valitettavasti loistavaa. Marenki sopi todella hyvin erityisesti vadelman makuun, mutta marjoja oli suhteessa aivan liikaa. Mustikat ja vadelmat ovat herukoita kosteampia, ja erityisesti siksi niitä olisi pitänyt vähentää huimasti. Piiraan tai paremminkin kakun poikkileikkaus ei siis ollut ihan toivotunlainen. Myöskään emme malttaneet odottaa piirakan jäähtymistä ihan huoneenlämpöiseksi, saati sitten jääkaappikylmäksi. Sen aikaa piiras sai kuitenkin ulkona vilvoitella, että marenki ehti saamaan pilkullisen kuosin kesäisestä yllärisadekuurosta. Varsinaisia auringonpilkkuja, kun se keltainen pentelekin paistoi siellä koko ajan! :D

Hennosti kesäkuuron pilkuttama marenkipiiras!

1.8.2013

Kolmen makian sipulin keitto

Sipuli ei ehkä ole tyyppiesimerkki ruokakaupoilla tapahtuvista heräteostoksista, mutta kyllä vain... sellaistakin voi sattua. Neljän valtavan makean sipulin verkkopakkaukset houkuttelivat jollain ihmeen tavalla puoleensa, ja kukapa nyt ei haluaisi ylimääräistä kiloa kauppakassiinsa kannettavaksi? Käyttöideana pohdin sipulipiirasta tai -keittoa, ja ajattelin kilosta selvittävän vaikka sitten osan pakastamalla. Ja kyllähän sinne kylmäsäilöön loppupeleissä yksi kipale riittikin.

Tarkemmin kyse kolmen MAKIAN sipulin ja kolmannesvalkosipulin keitosta. Nih!

Makea sipuli sopii normiserkkuaan miedomman ja makeamman makunsa vuoksi hyvin raakana käytettäväksi, esimerkiksi salaatteihin. Keitto kuitenkin tuntui kiinnostavammalta idealta, ja maustekaapista nappasin sille kaveriksi rakuunan. Reseptiapuna selailin ranskalaisen sipulikeiton ohjeita, mutta omasta keitostani jätän tuon etuliitteen kyllä pois. Minun sopassani sipuleiden kuullottamista ei tarvitse jatkaa karamellisoitumiseen asti, eikä keittoa tarjoiltu leivällä ja juustolla kuorrutettuna. Ja nuo kaksi tunnusmerkkiä tulkitsisin nimenomaan ranskalaisen sipulikeiton ominaisuuksiksi. [Lyhyempi kuullotus vain pehmeyttää sipulit, mikä riittää hyvin makeille sipuleille. Normisipuleita taas hauduttelisin pidempään, enemmän tuonne ranskalaisen sipulikeiton karamellisoinnin suuntaan, jotta niidenkin kitkeryys taittuu makeudeksi.]

Koska leipä ja juusto tältä kepeältä aterialta jäivät uupumaan, paahdoin ison kasan kurpitsansiemeniä. Niitä kun pyörittelee pannulla sen verran, että alkavat pullistella ja paahtua, ja kun sekaan heittää vielä hieman mausteita, saa parempaa lisuketta hakea. Toimii monenlaisten ruokien ja salaattien kanssa. Mutta nopeasti huomattiin, ettei toimi näin juoksevan keiton päällä, joten siemenet nautiskeltiinkin ihan sellaisenaan, sormisyötävänä keiton ryypiskelyn lomassa. :D

Ja hei, mikä parasta, tämä keitto oikeuttaa korkkaamaan valkkaripullon. Mikäs sen mukavampaa kuin hörpiskellä iltasella fiinit zipulikeitot valkkarilasillisten äärellä. :D

Liina matkatuominen Dille & Kamille -ketjun myymälästä. Tosin koko matkan ajan puhuin Dille & KaMOmille -kaupasta, vasta kotona liinoja silittäessäni huomasin lukihäröni. Kanssareissaajat kuulemma luulivat, että HALUSIN sanoa sen niin...


Sipulikeitto neljä annosta

750 g makeita sipuleita (3 kpl isoja)
4 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
1 rkl vehnäjauhoja
1 lihaliemikuutio
10 dl vettä
3 dl valkoviiniä
0.5 tl valkopippuria
1 tl kuivattua rakuunaa
1 laakerinlehti

Pilko sipulit ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy isossa pannussa ja kuullota sipulit pehmeiksi. Sirottele ja sekoita joukkoon jauhot. Lisää loput ainekset ja kuumenna keitto kiehuvaksi. Keittele soppaa kannen alla 15 minuuttia.