10.7.2013

Ruusuilla tanssijan mansikka-jugurttikakku

Tätä kokeilukakkua syötiin arkena, ennen juhannusta. Ja hyvä niin, sillä matkassa oli pieniä mutkia, ja lopputuloskin oli hieman hermostunut. Syypää? Perunajauhot.

Tarkoituksena oli siis tehdä turkkilaisesta jugurtista uunissa paistettava kakku. Iteroin siinä sitten jugun, munien ja jauhojen määrien kanssa edestakaisin. Ja jugurtti tuli sitten arvioitua alakanttiin, etenkin kun syystä tai toisesta keksin käyttää perunajauhoja. Hölmöilyn tajusin siinä vaiheessa, kun kurkkasin uuniin. Siellä näet oli vastassa keskeltä kohti korkeuksia räjähtäneen näköinen kakku. No, juustokakuista tutun kohoilun tapaan ymmärsin tilanteen kenties rauhoittuvan uunista poistamisen ja jäähdyttelyn myötä. Mutta aikamoiset railot paistokseen silti jäi.

Alaoikealla näky, jota yksikään kotikokki ei halua uunista kohdata.

Myös mansikat käyttäytyivät vähän ilkeästi (joskin odotetusti) uunissa. Niistä kerääntyi reilusti nestettä, joka kylläkin tasaantui ja imeytyi kakun jäähtyessä. Tämä mansikkasiirappi oli kyllä törkeän herkullista, vaikka tekikin kakusta todella tahmaisen.

Perunajauhopelleilyn toinen ongelma (ulkonäön lisäksi) oli rakenne. Jäähdyttyään kakku oli todella jämäkkää. Suorastaan vanukasmaista tai superpallomaista. Maku oli kyllä erinomainen, ruusuveden hento maku yhdessä mansikan kanssa oli erittäin jees. Ja hei, tiivis kakku oli kieltämättä helppoa leikattavaa ja kakkulapiolla nosteltavaa. :D



Mansikka-jugurttipiiras

2 dl turkkilaista jugurttia
3 munaa
2 mm suolaa
1 dl perunajauhoja (tämä on liikaaaaa, vähennä!)
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl ruusuvettä
mansikoita

Sekoita ainekset, ole hyvä. Kaada voideltuun vuokaan (noin 20 cm). Puolita mansikat ja asettele ne hienostellen taikinaseoksen pinnalle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi tai mielellään jääkaappikylmäksi.

4 kommenttia:

  1. voi mikä hyvän mielen nostattava postaus keittiökommähdyksistä :-) hyvän näköinen on kyllä lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andalusiana: Joo, kyllähän keittiössä sattuu ja tapahtuu, ja jos ei ihan katastrofiksi mene, kehtaa näistäkin kokemuksista blogata vähäsen... ;) Ja tosiaan matka oli tässä kuoppaisempi... tai kumpareisempi kuin lopputulos, joka oli kuitenkin aika maukas. :)

      Poista
  2. Ihana kuulla että muillakaan ei mene aina ihan nappiin ;) Tuttu näky tuo uunikuva.. Resepti vaikuttaa hyvältä, taidanpas minäkin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Leijonan Emäntä: Tekevälle sattuu! Ja noista hetkistä, kun kurkistat uuniin ja siellä on jotain todella oudon näköistä, pitäisi tajuta ottaa kuvia useamminkin... Eihän otoksista kovin laadukkaita tule, mutta juuri näissä tapauksissa kuva voisi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa... ;)

      Poista