28.7.2013

Paahteisen päivän aamiainen: marjapaahtikset

Lupasin edellisen postauksen paahtoleipäreseptin tiimoilta esitellä myös tämän kesän parhaan tarjoiluehdotuksen aamiaisleiviksi. (Saattavat hiipiä vaihtoehtoisesti myös väli- tai iltapalapöytään.) Ja siis jälleen mitä mainiointa brunssimatskua!

Tuorejuusto-marjapaahtoleivät nautitaan rapeaksi paahdettuina mutta jäähtyneinä. Ne sopivat siis erinomaisesti kesäiseen hellepäivään, jota tänään odottelemmekin! Here comes the sun!


Ennen ja jälkeen haukkauksen!

Ideahan poimittiin Tyrniä ja tyrskyjä -blogista: tuorejuustoa ja marjoja jäädytetylle paahtoleivälle. Kombo on kerrassaan mainio, tuorejuustoa voi makeuttaa vaikkapa sitrusliköörillä, mehutiivisteellä tai ihan vain sokerilla. Onnekkaana tyttönä sain taas kerran makustella vanhempien poimimia mustikoita ja metsävadelmia. Varsinkin jos saa käsiinsä noita pieniä, huippumakeita vattuja, ei tuorejuustoa kannata makeuttaa lainkaan, kun marjat hoitavat sen puolen. Raikas, makea ja terveellinen hyvän mielen paahtis!

Ja tosiaan, hyvä leipä varmistaa täydellisen kokonaisuuden. Mainio resepti jauhopeukaloille tästä kanelisesta grahampaahdosta, joka sopii loistavasti vuoassa paistoon, mutta myös vaikka sämppäreihin.


Mustikkahampurilainen! Unikonsiemenet olivat ihan sävy sävyyn mustikoiden kanssa. Mitähän lapset sanoisivat makeasta jälkkärihampurilaisesta... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti