30.7.2013

Lounaalla Mansessa: Kalax ja Thai & Laos

Tampereella käännähtäminen on juttu, jolle pyrin löytämään aikaa joka kesä. Tai no, pistäydyn siellä kyllä mielelläni muinakin vuodenaikoina, mutta kesälomareissut ovat tietysti juttu ihan erikseen.

Tampereella on kivoja lounasravintoloita, joista jokunen on tullut mainittua aiemminkin. Tämänkesäiseltä reissulta esittelen kaksi lounaspaikkaa, joissa sekä ruoka että palvelu olivat kunnossa. Ovatkin muuten aivan erilaisia ruokapaikkoja: paikallisvesien antia hyödyntävä kalaravintola Kalax sekä Kaakkois-Aasian makuja tarjoileva ravintola Thai & Laos.

Kalax: Kylmän kalapöydän antimia ja lämpöiseltä puolelta mm. kampelaa
suoraan pannulta. Jälkkäriksi kotoisasti mansikka-raparperikiisseliä.


Kalaravintola Kalax (lounasbuffet arkisin 12 e) perustaa toimintansa ennen kaikkea lähialueiden kaloihin ja omistajan mainioihin kalaresepteihin. Lounasbuffet pitää sisällään laajan kylmän kalapöydän, muutaman lämpimän ruoan sekä jälkkärin. Ja tuo kalapöytä on se juttu, miksi Kalaxiin kannattaa poiketa, vaikkei se aivan Tampereen ydinkeskustassa olekaan. Kaikki on itse tehtyä, tuoretta ja maukasta. On savukalaa, graavia ja erilaisia sillejä. Silakkarullia, simpukoita ja haukea. Ehdoton suosikkini olikin lähivedestä napattu hauki, jota oli tarjolla useassa erilaisessa mausteessa. Tällaisia kiinteän maukkaaita haukipaloja pitäisi koettaa valmistaa itsekin.

Kalaxin Tuula ehti pyynnöstäni pitää pienen esittelyn kalapöydästään. Reseptit ovat Tuulan omia, ja iloinen emäntä kertoi myös pari hauskaa tarinaa vahinkoresepteistä. Keittiökömmähdykset kunniaan, niistä syntyvät myös parhaat uudet sovellukset! Ja lisää uusia ideoita Tuula vinkkasi löytyvänsä tsekkaamalla vaikkapa maustepurkit, jotka meinaavat käyttämättöminä hakeutua kaapin uumeniin. Nämä purkit sitten esille ja uuteen kontekstiin. Voilà!

Ravintola Kalax löytyy Tampereen yliopistollisen sairaalan takaa, Kaupista. Tunnelma ravintolan salissa on jotenkin tosi kotoisa, perinteinen ja juhlava. Minulle tuli ihan sellainen fiilis, kuin olisin sukuloimassa ja nauttimassa perinneresepteistä sukulaistätien juhlapöydässä. :)


No, kontrastiksi uudistuneille ja perinteisille kalaklassikoille maistui yhtenä hellepäivänä mausteisempi lounas Thai & Laos -raflassa (lounasbuffet arkisin 8.90 e). Melko tyypillinen aasialainen noutopöytä, mutta astetta paremmalla tyylillä toteutettuna. Salaattivalikoima oli normipettymys, mutta itse ruoat maistuivat. Kirpeäksi ja tuliseksi kuvattu kanakeitto oli todella maukas. Samoin rapsakat kookoksisessa maustekastikkeessa kypsennetyt kasvikset. Ja osterikastike, jossa muistaakseni oli porsaanlihaa, oli todella, todella herkullista.

Tampereella tuntuu olevan aika paljon myös kiinalaisia ravintoloita, mutta toistaiseksi olen Aasian mauista kokeillut aina joko intialaisia tai thaimaalaisia ruokapaikkoja. Kiinalaisista kun tuntuu olevan vaikeampi päätellä etukäteen onko kyseessä kunnollinen vai kökkö paikka. (Huono kiinalainen on ainakin minusta todella paljon pahempi juttu kuin pettymykseen johtava thai- tai intialainen ruoka.) Kaipaisinkin vinkkejänne kokeilemisen arvoisista kiinalaispaikoista Tampereella. Erityisesti lounaspaikoista! :)

Thai & Laos: Alkukeiton liemi ihan mahtava. Kevätkääryleetkin poikkeuksellisen hyviä!


Ainiin, Tampereella oli myös ystävämme Halpa-Halli, josta löysin muutamalla eurolla pikkuruisen, korkean irtopohjavuoan, sellaisen Panettone-tyyppisen! :D Tästä lisää myöhemmin... ;)

[Jälkisanat: Huonoista kokemuksista bloggaaminen, erityisesti ulkoruokinnassa, on vähän hankala juttu. Olenkin ottanut sen linjan, että esittelen blogissani vain ruokapaikkoja, joissa olen viihtynyt ja joissa ruoka on maistunut. Kuten siis tämän postauksen kaksi lounaselämystä! Eli kun ollaan vahvasti plussan puolella (kuitenkaan mahdollisia miinuksia sivuuttamatta). Tällöinhän kirjoituksesta on hyötyä ja vinkkiä muillekin. Toki täysin epäonnistuneen elämyksenkin jakaminen voisi auttaa muita välttelemään huonoa paikkaa... Mutta makuja on monia, ja toisaalta huono päivä joko asiakkaan tai ravintolan puolella voi selittää kehnon kokemuksen.]

Tässä kuitenkin kyseenalainen ruokakokemus. En tiedä mitä ajatella... Kipaistiin nimittäin herkun kuuloinen tiikerikranssi Vaasan leipomosta. Upean näköinen, pehmeä pullakranssi. Kardemummaa, nam! Suklaista väriäkin riitti, mutta missä maku? Tuoteseloste selitti suklaaprosentiksi 0,9. Ja leipoiko teidän isoäidit 15 E-koodattua ainetta pullaan? Osa toki turvallisia normiraaka-aineita, mutta osa jotain muuta.

28.7.2013

Paahteisen päivän aamiainen: marjapaahtikset

Lupasin edellisen postauksen paahtoleipäreseptin tiimoilta esitellä myös tämän kesän parhaan tarjoiluehdotuksen aamiaisleiviksi. (Saattavat hiipiä vaihtoehtoisesti myös väli- tai iltapalapöytään.) Ja siis jälleen mitä mainiointa brunssimatskua!

Tuorejuusto-marjapaahtoleivät nautitaan rapeaksi paahdettuina mutta jäähtyneinä. Ne sopivat siis erinomaisesti kesäiseen hellepäivään, jota tänään odottelemmekin! Here comes the sun!


Ennen ja jälkeen haukkauksen!

Ideahan poimittiin Tyrniä ja tyrskyjä -blogista: tuorejuustoa ja marjoja jäädytetylle paahtoleivälle. Kombo on kerrassaan mainio, tuorejuustoa voi makeuttaa vaikkapa sitrusliköörillä, mehutiivisteellä tai ihan vain sokerilla. Onnekkaana tyttönä sain taas kerran makustella vanhempien poimimia mustikoita ja metsävadelmia. Varsinkin jos saa käsiinsä noita pieniä, huippumakeita vattuja, ei tuorejuustoa kannata makeuttaa lainkaan, kun marjat hoitavat sen puolen. Raikas, makea ja terveellinen hyvän mielen paahtis!

Ja tosiaan, hyvä leipä varmistaa täydellisen kokonaisuuden. Mainio resepti jauhopeukaloille tästä kanelisesta grahampaahdosta, joka sopii loistavasti vuoassa paistoon, mutta myös vaikka sämppäreihin.


Mustikkahampurilainen! Unikonsiemenet olivat ihan sävy sävyyn mustikoiden kanssa. Mitähän lapset sanoisivat makeasta jälkkärihampurilaisesta... :)

26.7.2013

Kanelinen grahampaahtoleipä

Hotellielämä intoutti kaivamaan leivänpaahtimen esiin. Vaihtelu virkistää, ja paahdettu leipä maistuu taas kivalle! Päällisten kanssa on myös kiva pelata. Annetaanko ihan vain margariinin tai voin sulaa kuumalle paahtikselle, vai sipaistaanko pintaan klassiset marmeladit? Juustosiivu on myös erinomainen idea, mutta kokeilkaapas myös Tyrniä ja tyrskyjä -blogin ideaa: tuorejuustoa ja marjoja jäähtyneelle paahtoleivälle! Nam! Tämä tuli hyvänä jatkona makeiden aamupalaleipien villitykseeni, josta saamme syyttää erityisesti Speculoos-herkuttelua... :D



Mutta ensikokeilu sesonkiherkusta (paahdettua leipää, tuorejuustoa ja mustikoita) toi esiin pienen epäkohdan. Leipä! Iteroinkin sitten juuri mustikkapaahtikisia mielessä pitäen leipäreseptin, jonka lopputulos sopisi nimenomaan paahdettavaksi. (Tuon täydellisen tarjoiluehdotuksen postaan myös piakkoin.) Jauhokomboksi laitoin puolet grahamia ja puolet vehnää, ja leipä paistettiin leipävuoassa. Kokeilin nyt myös ensimmäisen kerran maitojauhetta leivonnassa, sen kun pitäisi lisätä kuohkeutta, mikä paahtikselle sopii paremmin kuin hyvin. Ja paahtoleivälle sopii myös jäähtyä leivinliinan alla, nyt ohut ja pehmeähkö kuori on paikallaan.

Ujutin leipäreseptiini vielä yhden jujun, joka tuo leivän paahto-ominaisuuksiin mainion lisän. Eli taikinan sekaan ripsautetaan hieman kanelia! Lähempänä talvea voi määrän nostaa kahteen teelusikalliseen, mutta kesäisille mustikkapaahtoleiville riittää yksikin. Jo tämä tuo pienen kanelinvivahteen, joka ilahduttaa paahtamis- ja syömisvaiheita! (Tosin jos aiot syödä paahtiksesi juusto- ja kinkkutäytteillä, ei kaneli tällöin ole paras ratkaisu!)

Sämpylöihin verrattuna pitkä paistoaika tuo leivälle ihan erilaisen pintavärin. Pelkäsin kaverin palavan, mutta näin asia ei suinkaan ollut, tumma puku kuuluu asiaan!

Skonssimuotilla teollisen säännölliset ja helposti halkaistavat sämppärit!
Vikan palan leikkaamisesta jäi tähteeksi BEIGELI (bagel). :D

Paahtoleipä oli todella onnistunut. Samoin sämpylät, joihin käytin puolet taikinasta (koska minulla raukalla on vain yksi leipävuoka). Munalla voitelu tuntui toimivan paljon paremmin kuin vesi tai maito, joita olen leipiin yleensä käyttänyt. Ja munavoitelu myös kiinnittää siemenet paljon paremmin. Tietenkin! Ja sehän on sanomattakin selvää, että siemenet leivän pinnalla ovat se piste iin päällä! Ne saavat leivänpaahtimessa vielä toisen annoksen kuumaa, ja maku on mitä mainioin.

Tämän syömisen jälkeen sormet tuoksuu aavistuksen kanelille...


Grahampaahtoleipä (2 kpl)

50 g margariinisulaa
1 rkl hunajaa
5 dl vettä (kraanakylmää)
1 dl maitojauhetta
1 ps (11 g) kuivahiivaa
5 dl grahamjauhoja
1.5 tl suolaa
1 tl kanelia (talvella 2 tl)
(valinnainen: 2 dl rusinoita)
noin 5 dl vehnäjauhoja
1 muna voitelua varten
(valinnainen: siemeniä)

Sulata margariini mikrossa, ja sekoita joukkoon hunaja. Perusvispilä on tässä vaiheessa hyvä työkalua, ja lisää sillä rennosti sekoitellen myös vesi, maitojauhe ja kuivahiiva. Vispilöi sekaan vielä grahamjauhot, suola ja kaneli, ja jos maltat, jätä taikinakulho vaikka kymmeneksi minuutiksi omiin oloihinsa, jotta jauhot saavat hieman turvota.

Jatka taikinan työstämistä lisäämällä mahdolliset rusinat (itse laitoin vain yhden desin keltaisia rusinoita, mikä oli ihan liian vähän). Lisää vähitellen myös vehnäjauhot, ja vaihda vispilä muihin työvälineisiin. Älä ylijauhota taikinaa, vaan luota vaivaamisen aikana tapahtuvaan kehitykseen. Käsin työstäen sopiva vaivausaika on kymmenisen minuuttia. Peitä sitten taikinakulho liinalla, ja kohota se kaksinkertaiseksi vedottomassa paikassa.

Leivo taikinasta 2 kpl vuokaleipiä, jos mielit paahtoleipää. Hyvän tuloksen saat painelemalla taikinaa suorakulmioksi, ja rullaamalla sen ilmavaksi pötköksi. Sitten vain pötkö voideltuun leipävuokaan. (Taikina soveltuu ihan yhtä hyvin myös vuoattomaksi leiväksi tai sämpylöiksi.) Kohota leivonnaisia liinan alla vielä puolisen tuntia. Voitele leivät kananmunalla ja ripottele halutessasi niiden päälle siemeniä (unikko, seesam, tms.). Leivät paistuvat 225-asteisen uunin alatasolla noin puolessa tunnissa. Sämpylöille riittää 10-15 minuuttia. Jäähdytä leivonnaiset ritilän päällä, leivinliinalla peitettynä. Älä leikkaa leipää ennen kuin se todellakin on täysin jäähtynyt, mieluusti vasta seuraavan päivän aamuna.

23.7.2013

Että mitä me juodaan kesällä?

Kesäjuoman pitää tietysti olla kylmää! Ainoastaan aamukahvi maistuu poikkeuksetta kuumana. Ja tänä kesänä opin vihdoin tekemään jääteetä. Ei niin, ettäkö olisi kyse vaikeasta asiasta tai etten olisi ylipäänsä tajunnut yrittääkään. Mutta teestä tuli aina ihan hel***** pahaa. Kitkerää tai muuten vaan tunkkaista riippumatta siitä kuinka paljon sekaan meni sokeria tai hunajaa.


Vaan apuhan löytyi vihdoin. Ja aika yllättävältä suunnalta. Velipoikahan se tarjoili mitä mainiointa jääteetä! Siis itse keittelemäänsä. Harvemmin olemme reseptejä vaihdelleet (eli ei ikinä), mutta ehkäpä se lähteekin tästä käyntiin. :D Ja mikäkö veljen reseptin juju oli? No vihreästä teestä valmistettu juoma, johon teen ohella tulee OMENAMEHUA ja vissyä. Nimenomaan tuo omenamehu on se, joka ratkaisi homman, se tuo juuri minun makuuni sopivan raikkaan makeuden. Eikä kaipaa muuta makeutusta. Veljen opeilla onkin nyt tullut jääteetä valmistettua, erilaisilla teelaaduilla ja eri sekoitussuhteilla. Aina on hyvää, kun vaan on joku omenakomponentti mukana. Jäähdytetty vihreä tee ja omenasidukka on aika lyömätön kesäjuoma! :D

Kuvissa esiintyvä cocktail on sitten kesäjäätee vietynä iltatunnelmiin. Lasin pohjalle metsävadelmia, jotka survotaan haarukalla. Päälle annos Cointreauta. Ja lasin loppuun jääkaappikylmää vihreää teetä ja sitä omenamehua. Ei paremmasta kesädrinkistä kuulkaa väliä. (Tai ainakin vaivattomampi kotioloissa kuin mohito...)


21.7.2013

Speculoos spectacle: Makeat aamiaisleivät

Kesälomamatkalta tarttui mukaan purkki Speculoos-levitettä. Kyseessä on belgialainen erikoisuus, josta muistan lukeneeni muutaman kerran ennen matkaakin. Ja paikallisiin juttuihin pitää tottakai tutustua, mikä olikin helppoa, koska tahnaa oli tarjolla ihastuttavan majapaikkani aamiaisellakin. Maku on ihana, ja sopii täydellisesti tuomaan pientä luksusta kesälomalaisen aamiaiselle.

Crunhy Speculoos + tuorejuusto + metsävadelmat = NAM

Ja mitä se Speculoos oikein on? Kyseessä ovat belgialaiset keksit, jotka maistuvat jotakuinkin joulupipareille, ja joita nautiskellaankin erityisesti joulun alla, Pyhän Nikolauksen juhlintaan liittyen. Ja kekseistä on itse asiassa vasta aika äskettäin keksitty valmistaa myös leivän päälle tarkoitettua levitettä, josta on tullut kova hitti Belgiassa. Ja onpahan Speculoos-levitettä voideltu naapurimaidenkin leipäsiä, ja jopa jenkit ovat osoittaneet vahvoja innostuksen merkkejä. Tosin siellä tuote on lanseerattu Biscoff-nimellä.

Luulin muuten ennen matkaani Speculoos-sanan olevan samaa perää kuin adjektiivi spectacular (suurenmoinen). Googlailu osoitti, että luultavimmin nimi kuitenkin viittaa mausteisiin (spice). Mutta jotkut arvelevat latinankielen spectaculum-sanan johdannaisuuttakin, mikä itseasiassa tukisi alkuperäistä arvaustani. Niin tai näin, namia on, ja täältä voi etsiä lisää hauskuutusta (jenkkinäkökulmasta kirjoitettu artsu). Allekirjoittanut on kovin huvittunut ajatuksesta, että levite keksittiin, kun oltiin huomattu voideltujen eväsleipien väliin asetettujen keksien muhjuuntuvan lounasaikaan mennessä kivaksi tahnaksi. Hah!

Epäterveellistä? No, rasvaahan leivän päälle laitetaan joka tapauksessa.
Sokeria ehkä ei, mutta vähän makeutta voitaneen aamupalapöydässäkin hyväksyä!
Ja Lotuksen levitteessä ei ole mitään keinotekoisia makuja, värejä tai lisäaineita,
ja rasvakin on kasvipohjaista ja tyydyttymätöntä. Hayley-Seal-of-Approval granted!


Mahtaisikohan Speculoosia löytyä Suomesta? Stockalta? Tuliaispurkki riittää kyllä vielä hetkeksi, koska lähipiiri ei ole lämmennyt samalla tavalla makean elementin sotkemisesta voileipiin. (Tosin voihan tätä tahnaa muuhunkin käyttää, mutten raaski ainakaan vielä tuhlata leivonnaisten raaka-aineeksi tms.) Normitapa levitteen nauttimiseen on siis ihan leipä + levite, ja eikun ääntä kohti. Mutta meitsi ihastui versioon, jossa heitetään vielä juustosiivu päälle. Ja askartelinpa kotona yhtenä aamuna raidallisia tuorejuusto-Speculoos-leipiä (kuvat), joille ripottelin tuoreita metsävadelmia. Kesäluksusaamua parhaimmillaan!

Speculoos on muuten tyrkyllä Belgiassa päin vähän siellä sun täällä, muodossa jos toisessa. Jopa Alpron soijavanukkaita löytyi Speculoos-versioina. :D Piti tietysti maistaa. ;)

Tässä vertailuksi Nutellaa. Jonka Speculoos mielestäni hakkaa mennen tullen.
Täysin eri tuotteet ja raaka-aineet, mutta käyttökonseptiprofiili jotakuinkin sama.

19.7.2013

Gnocchi alla puttanesca

Spaghetti alla puttanesca, eli spagettia ilotytön tapaan, lienee jo monelle aika tuttu juttu. Tomaattinen kastike, jota maustavat anjovis, oliivit ja kaprikset, sopii yhtä hyvin tarjottavaksi myös gnocchien kanssa. Ja noita perunapalleroitahan minä pastan sijaan kokkailinkin. Gnocchipaketti taisi olla viimeisimmän Saksan työmatkan tuominen, Suomessa kun hinta on kolmin- tai jopa nelinkertainen! Oikeastaan pitäisi taas pistää gnocchitalkoot pystyyn, ja esivalmistaa niitä itse reilumpi satsi pakkaseen. (Tosin tarkemmin ajatellen pakastimen lokerot täyttyvät paraikaa mustikoista ja muista kesän antimista...)

Ovatko muut huomanneet tomaattikastikkeet erityisen hankaliksi kuvauskohteiksi? Valot, kontrastit ja värit temppuilevat, ja tomaattinen pinta kiiltelee ikävästi.

Hulluin juttu puttanesca-soosin kanssa oli kuitenkin se, että jatkuvasta déjà-vu-fiiliksestä huolimatta valmistin sitä nyt itse ensimmäistä kertaa. Homman tuttuus selittyy tietysti sillä, että spaghetti alla puttanesca kuuluu suurinpiirtein jokaisen kokkausohjelman ja keittokirjan repertuaariin. Muutenkin kyse on suoraviivaisesta ja nopeasta tomaattikastikkeesta, joka kuitenkin paranee, jos sitä ehtisi muhituttaa reilummin. Tai ainakin kannattaa tehdä sen verran iso satsi, että soosia riittää seuraavankin päivän ruokailuhetkeen, jolloin maut ovat saaneet tekeytyä rauhassa. (Maistuu myös kylmänä!) Om nom nom...

Meinasin muuten ruveta mainostamaan, että tässä on taas yksi kasvisateria, jonka ääreltä tuskin kukaan huomaa ruveta itkemään lihan tai muun eläinproteiinin perään. Mutta kyllähän tässä on huimat 6 kpl anjovisfileitä, mikä tekee kokonaiset 30 grammaa! :D Ei siis ole tarkoitus koijata kasvissyöjiä, vaan sivuhuomautuksena vain osoittaa taas kerran, ettei vahvastikaan kasvispuolelle nojaavan ruokavalion tarvitse tarkoittaa puritanistista ja rajoittavaa toimintaa. Spaghetti puttanesca ja monet muutkin klassikot todistavat päinvastaista, ilman mitään kasvistelutoitotuksia ja turhia alleviivauksia.


Gnocchi alla puttanesca
[Huom: Älä kokkaa/syö tätä, jos aiot juuri kutsua ystäviä kylään/mennä ensitreffeille. Kokkailu/nauttiminen ystävien/kullanmurun KANSSA, poislukien oliivien tai valkosipulin suhteen estyneet, on sen sijaan erittäin suositeltavaa.]

öljyä paistamiseen
3 kynttä valkosipulia
6 anjovisfilettä (0.5 pkt)
2-3 rkl tomaattipyrettä
500 g paseerattua tomaattia (tai tomaattimurskaa)
24 oliivia (hyviä, esim. kalamata)
2 rkl kapriksia
0.5 tl oreganoa
0.5 tl chilihiutaleita
0.25 tl mustapippuria
tuoretta persiljaa

500 g perunagnoccheja

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet ohuiksi siivuiksi. Suikaloi myös anjovikset, ja puolita oliivit. Kuumenna öljy pannulla, ja pyörittele valkosipulia siinä hetkisen verran. Lisää sitten myös anjovikset, joiden peesissä voit pian lisätä myös tomaattipyreen. Kuumentele ja töki pannun antimia vielä hetki, ja kippaa sitten sekaan tomaatti, oliivit, kaprikset, oregano, chili ja mustapippuri. Jätä muhimaan kannen alle.

Kiehauta tällä välin gnocchit omassa kattilassaan. Tähän menee kolmisen minuuttia, tsekkaa ohje gnocchipaketistasi. Kaada sitten keitinvesi pois, ja yhdistä gnocchipallurat puttanesca-kastikkeeseen. Revi ja ropistele koko komeuden päälle (tai vasta lautasannoksille) reilusti tuoretta persiljaa.

17.7.2013

Kerrostettu kahvi + jorinoita

Kahvinjuonti on sitten jännä juttu. On näitä vanhoja puheita, että kahvia opitaan juomaan ja sitten ollaan aikuisia. Tai että ollaan kahvin TAI teen juojia. Jotkut luulevat noiden tosiaan olevan vahvasti toisensa poissulkevia juttuja, ja tällaisilla kavereilla menee pasmat sekaisin, jos pyydät tänään kahvia ja huomenna ilmoitatkin ottavasi mieluummin teetä! Tyyppi uskoo tarjoamansa kahvin olleen niin kehnoa, ettet toista kertaa siihen uskaltanut sotkeutua... :D

Tapahtui kerran: Yllättävä näky aamu-unisille simmuille.

Allekirjoittaneelle maistuvat sekä kahvi että tee. Omaan makuun hyvät ja pahat kahvit alkavat hahmottua, mutta hifistelyyn en taida koskaan edistyä. ;) Normikahvinkeitintä en ole hankkinut, pressopannu tai vedenkeitin + suodatinsuppilo toimivat hyvin, koska kahvia tarvitaan yleensä vain yhdelle tai kahdelle. Pikakahviinkin turvaudun tosiinaan laiskuudessani, kun sitä kaapissa kuitenkin nykyään aina on (pääasiallinen käyttökohde sille on leivonta ja jugurttien ja rahkojen maustaminen).

Myös se muuten ihmetyttää kanssakahvittelijoitani, että toisinaan otan kahvini mustana ja toisinaan maidolla. Ja kotona tietysti maustan sen usein kanelilla, appelsiininkukkavedellä, tms. Mutta miten ihmeessä syntyy kuvan mukainen kerrostettu raitakahvi?! :D Itseasiassa se otti ja tapahtui vahingossa (tunnustan). Laitoin nimittäin maidon jostain syystä kuumille juomille tarkoitettuun lasiin ensiksi, ja valmistin siihen sitten suoraan kahvini vedenkeitin & suodatinsuppilo -menetelmällä. Kahvi näemmä tippuu lasiin sen verran hissutellen, että se osaa kuumempana nesteenä myös asettua päällimmäiseksi, vain hieman maitoon sekoittuen. Huippukaunista, tuskin raaskin sekoittaa ja juoda tätä aamukaffeani kuumana!

Jos kahvi maistuu lähinnä teelle tarkoitetuista laseista (ylempi kuva),
niin mihinkäs niitä sieviä kahvikupposia käytetään? Jugurtticocktaileihin!
Tässä vanilja- ja mansikkajugua puolalaisilla puolukkamuroilla ja mansikoilla.

13.7.2013

Lohi-vuokaleipä

Tämä resepti on kyllä jotain ihan uutta! Lohi-vuokaleivässä (lohikakussa) peruskonsepti on nimittäin soodalla kohotettava suolainen leivonnainen. Jonka seassa on isohkoja lohikuutioita. Ja lohi heitetään taikinan sekaan raakana! Ja se rooli, minkä kananmunat ja rasva yleensä vetävät duona, hoituu tässä majoneesilla. Mitäh?

Alavasurissa: raakana. Yläoikealla: kypsänä,
vilvoittelemassa parvekekaiteen nurkassa.

Inspiraatio ja resepti ovat taas kerran peräisin TasteSpottingista. Eräs kuva vaan vangitsi huomioni, ja Cuisine Addictin sivuilta löytyvä resepti vain vahvisti kummastelureaktiotani. Tuohon päivään asti lohileipä oli tarkoittanut meikäläisen sanakirjassa ruisleipää + päälle graavilohta. (Tai kylmäsavu-, savu- tai uunilohta.) Mutta tämän reseptin myötä homma muuttui! Edellämainitut saavat olla lohivoileipiä, mutta kuvien ja reseptin kaveri on lohileipä!

Joku viisastelija voisi sanoa, että resepti on aika lähellä lohipiirasta tai suolaisia muffineja. Mutta noissakin lohi on yleensä jo kypsennettyä/käsiteltyä, ja olomuoto on ihan erilainen. Majoneesin kanssa on muuten helppo leipoa, ei tarvitse kananmunien kanssa pelata, ja kohotusaineena käy sooda (sillä majoneesissa on sen vaatimaa happoa etikasta). Soodan kanssa mun leivonnaiset onnistuu aina, kohoavat nätisti, eivätkä kuivu!




Lohen määrässä menin vähän alkuperäisen ohjeen ylitse. Ja meinasi muuten tulla paniikki siinä vaiheessa kun yritin sekoitella ne lohipalat taikinaan... Lohen määrä tuntui valtavalta, eikä se tuntunut haluavan sekoittua taikinaan ollenkaan. Taikinaa tuntui olevan suhteessa ihan liian vähän, ja möykkysuota leipävuokaan kaapiessa mietin jo surkeana homman menneen päin seiniä. Ei missään tapauksessa bloggausmatskua... Mahtaako edes kypsyä? Ei varmaan kelpaa edes syötäväksi...

Mutta jollain ihmeen tavalla taikina kietoutui lohipalojen ympärille ihan itsekseen, ja vieläpä kohosi nätiksi vuokaleiväksi! Lohikin kypsyi priimatyyliin lohkeilevaksi. Ja maku oli ihan taivaallinen! Suussasulava lienee osuvin kuvaus. Sooloilin maustamisessa ripauttamalla sekaan hieman anista. Täsmäisku! Voiko tätä makua parantaa millään?

Kokeilkaa ihmeessä reseptiä, jos uskallatte. Isona lohkareina tämä käy aterian pääkomponentista, mutta pienempänä siivuna se sopii aamu-, väli- tai iltapalaksi. Brunssimatskua! Kylmänä tahi kuumana.


Lohikakku / lohi-vuokaleipä
Muunnelman taustaresepti: Cuisine Addict

400 g lohta fileenä (vähempikin riittäisi)
kourallinen sipulinvarsia renkaiksi leikattuina
4 dl jauhoja (2 dl sämpylä-, 1 dl ruis-, 1 dl vehnä-)
1 tl soodaa
0.5 tl suolaa
0.5 tl mustapippuria
0.5 tl anista
1.5 dl maitoa
0.75 dl majoneesia

Sekoita jauhot, sooda ja mausteet. Vatkaa toisessa kulhossa maito ja majoneesi sekaisin, ja kippaa sitten joukkoon jauhoseos. Sekoita taikinaan myös kuutioitu lohi ja sipulinvarsirenkaat.

Kaapaise taikina leivinpaperoituun leipävuokaan tms., ja paista 180-asteisessa uunissa 45 minuuttia. Anna jäähtyä hetkinen, ennen kuin nostat leivonnaisen vuoastaan. Nautiskele joko kylmänä tai kuumana.

10.7.2013

Ruusuilla tanssijan mansikka-jugurttikakku

Tätä kokeilukakkua syötiin arkena, ennen juhannusta. Ja hyvä niin, sillä matkassa oli pieniä mutkia, ja lopputuloskin oli hieman hermostunut. Syypää? Perunajauhot.

Tarkoituksena oli siis tehdä turkkilaisesta jugurtista uunissa paistettava kakku. Iteroin siinä sitten jugun, munien ja jauhojen määrien kanssa edestakaisin. Ja jugurtti tuli sitten arvioitua alakanttiin, etenkin kun syystä tai toisesta keksin käyttää perunajauhoja. Hölmöilyn tajusin siinä vaiheessa, kun kurkkasin uuniin. Siellä näet oli vastassa keskeltä kohti korkeuksia räjähtäneen näköinen kakku. No, juustokakuista tutun kohoilun tapaan ymmärsin tilanteen kenties rauhoittuvan uunista poistamisen ja jäähdyttelyn myötä. Mutta aikamoiset railot paistokseen silti jäi.

Alaoikealla näky, jota yksikään kotikokki ei halua uunista kohdata.

Myös mansikat käyttäytyivät vähän ilkeästi (joskin odotetusti) uunissa. Niistä kerääntyi reilusti nestettä, joka kylläkin tasaantui ja imeytyi kakun jäähtyessä. Tämä mansikkasiirappi oli kyllä törkeän herkullista, vaikka tekikin kakusta todella tahmaisen.

Perunajauhopelleilyn toinen ongelma (ulkonäön lisäksi) oli rakenne. Jäähdyttyään kakku oli todella jämäkkää. Suorastaan vanukasmaista tai superpallomaista. Maku oli kyllä erinomainen, ruusuveden hento maku yhdessä mansikan kanssa oli erittäin jees. Ja hei, tiivis kakku oli kieltämättä helppoa leikattavaa ja kakkulapiolla nosteltavaa. :D



Mansikka-jugurttipiiras

2 dl turkkilaista jugurttia
3 munaa
2 mm suolaa
1 dl perunajauhoja (tämä on liikaaaaa, vähennä!)
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl ruusuvettä
mansikoita

Sekoita ainekset, ole hyvä. Kaada voideltuun vuokaan (noin 20 cm). Puolita mansikat ja asettele ne hienostellen taikinaseoksen pinnalle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi tai mielellään jääkaappikylmäksi.

8.7.2013

Punasteleva kaakaokakku (majoneesikakku)

Mihin muuhun majoneesi käy kuin hampurilaisen tai hodarin väliin, salaattien sideaineeksi, jne.? Leivontaan! Ja vieläpä makeaan leivontaan! Majoneesi korvaa tarvittaessa kananmunat ja rasvan vaikka kokonaan, ja suklaisen maukas majoneesikakku onkin Jenkeissä eräänlainen klassikko.

Kaino-Vienon Punasteleva Kaakaokakku? Valmismajoneesiako se arastelee?
Olisi kuulkaa jäänyt tämä kakku minulta ikuisesti tekemättä, jos olisi pitänyt
majoneesin vispaamisella aloitella. Valinnanvapauden liput liehumaan! ;)

Avatun majoneesipurnukan ja onnistuneen ensikokeilun intouttamana olen tehnyt suklaa-majoneesikakkua (eli kaakaokakkua) jo kahdesti. Ensin puolikkaana annoksena 20 cm irtopohjavuokaan, ja toisella kerralla paistuikin koko annos isommalla pellillä. Jälkimmäinen setti näet kuskattiin runsaslukuisen ruokabloggaajapoppoon kesäillallisille.

Kakun voisi jättää mutakakkumaisesti aavistuksen kosteaksi. Tai sitten paistaa ihan kypsäksi. Majoneesi takaa, ettei tulos ole kuiva. Tässä reseptissä, joka on oma sovitukseni monien jenkkireseptien tutkimisen jälkeen, majoneesia on kuitenkin suhteessa aika vähän, ja rakenne on kevyen ilmava. Ei siis raskas tai rasvainen. Ja ei todellakaan maistu suolaiselle tai muutenkaan hampurilaismaiselle. ;)

Kakku ei välttämättä vaadi kuorrutetta tai päällisiä, mutta tässä bloggajien pippaloiden versio: kahvinmakuisella tomusokerikuorrutuksella kiinnitettiin pintaan papaijaa, meloonia, kookosta, ananasta, mantelia ja karpaloa.

Note to self: Kauhaise aina lusikallinen kakkutaikinasta muffinivuokaan. Hyvä laadunvarmistuskeino & malttamattoman herkkuperseen maisteluhalun tyydyttäjä.

Hauskin juttu reseptissäni oli kuitenkin uunivalmiiseen leivonnaiseen syntyvä punertava väri (katsokaa erityisesti aivan ensimmäistä kuvaa). Minun reseptissäni kaakaojauhetta on runsaasti, ja yhdessä majoneesin etikkaisuuden kanssa syntyy aito red velvet cake -efekti. Eli punainen värireaktio. Ja siis taannoin kun yritin oikeasti punasamettikakkua tehdä, ei punaisesta väristä ollut tietoakaan, vaikka jopa koetin tehostaa sitä punajuurimehulla! Majoneesin etikka siis toimi jonkin seikan vuoksi tavan etikkaa paremmin... Jännä juttu... Kaakaojauhe on mielestäni ollut samaa sorttia, jopa täsmälleen sama purkki kaiketi.

Huomasin muuten jälkeenpäin, että tämän kakun ainekset voisi ostaa hätävaraksi koti- tai erityisesti kesämökkikeittiöön. Kuiva-aineet ovat peruskamaa, ja avaamaton majoneesipurkkikin viihtyy nätisti kuivakaapissa pidemmätkin odotukset. Tällaisilla valmiuksilla järjestät aika yllärit kesän yllätysvieraillekin! Ja blogimeetin tulosten perusteella valmiin kakun maku paranee ajan myötä, eli tähteetkään eivät ole ongelma.

Näissä kuvissa ensimmäinen kakkuversio. Pieni pyöreä leivospala
leikkautui erään askartelijan kakkusektorista.

Ensimmäinen versio majoneesikakusta syntyi tällaisena,
puolitettuna taikinaohjeena. Ja sitä mausti minttuaromi.

Kakku makustuu kaakaolla, ei suklaalla. Se on siis kaakaokakku.
Mutta milloin kaakao muuttuu suklaaksi? Yhdistettäessä rasvaan ja sokeriin?
Kaakao + majoneesi + sokeri + ... -> suklaakakkutaikina?

Suklaa-majoneesikakku

5 dl jauhoja
1.25 dl kaakaojauhetta
0.25 tl suolaa
1.5 tl soodaa

2.5 dl sokeria
1.5 dl Hellmann's Real -majoneesia
2.5 dl vettä
(2 tl vaniljaa, minttua, appelsiinia tms.)

Mittaa kuivat ainekset yhteen kulhoon, ja sekoita huolella (sihtaa kaakaojauhe). Vatkaa toisessa kulhossa sokeri, majoneesi ja vesi (+ makuaine). Sekoita kuivat ja kosteat ainekset tasaiseksi taikinaksi, ja kaada se voideltuun tai leivinpaperoituun uunivuokaan (iso 20 x 25 cm vuoka, tai vaikka vielä laakeampi). Paista 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Puutikku kertoo kypsyyden.


Yhteistyössä Hellmann's.

Corn flakes -kananuggetit

Grillaus kuuluu ehdottomasti kesään, eikä grillauskaluston puute suinkaan ole este tai hidaste! Perheen kanssa ja kaveriporukassa pääsee kyllä riittävän usein ihan oikeisiinkin grillibileisiin, vaan aikamoisia grillikestisimulaatioita on vietetty meikäläisen kerrostaloparvekkeellakin.


Aterian tähtösenä loistivat uunissa rapeiksi paistetut maissikuorrutteiset broiskupalat. Vähän hienompia kananuggetteja siis! Rapsakka pinta syntyy corn flakesien ja polentajauhojen yhteispelinä, ja nämä maissikaverit myös antavat kuorrutteelle kauniin keltaisen värin. Maustamisessa käytin grillailu-chillailuhenkisesti savustettua paprikaa, valkosipulia ja cayennepippuria. Toinen pohtimani vaihtoehto olisi perustunut yrtteihin: timjamia, rakuunaa, jne.

Kuorrutuksen kiinnittämiseksi kanafileet pinnoitetaan ensin majoneesin ja turkkilaisen jugurtin seoksessa. Blogirinki-yhteistyön kautta testissä oli Hellmann's -klassikkomajoneesi, jossa raaka-aineisiin on ilahduttavasti kiinnitetty huomiota. Munat ovat ulkokanojen tekosia, ja öljykasvina käytetään rypsiä.


Ja entä ne uunista vetäistyt kullankeltaisen rapsakat broiskupalat? Uhuh, nyt oli kyllä ihan sellainen olo, että joku muu kuin minä olisi kokkaillut. Maku, tekstuuri ja koko konsepti oli ihan uudenlainen. (Maissihiutaleet ovat aiemmin pysyneet tiukasti aamupalakulhossa.) Ja siis kaikki oli viimeisen päälle kohdallaan. Rapeus, pienen tulinen grillimaku ja passelisti mehukkaan kypsä kana.

Lisukkeena nautiskeltiin fetasalaattia: juustokuutioita, kirsikkatomaattia, kesäsipulia varsineen päivineen, tuoretta basilikaa ja minttuista kuivayrttisekoitusta. Nam! (Note to self: Näitä kuorrutettuja kanapalasia täytyy ehdottomasti tehdä syksyisenä iltana uunipaistettujen peruna- ja batatatipölkkyjen kera. Ehkä kalaversiona fish and chips -tyyliin!)



Rapeat corn flakes -broilerinuggetit

500 g (noin 3 kpl) broilerin rintafilettä
0.5 dl Hellmann's Real -majoneesia
0.5 dl turkkilaista jugurttia
1 rkl limen (tai sitruunan) mehua

2.25 dl maissihiutaleita (corn flakes)
1 dl polentajauhoja
1 tl suolaa
1 tl savustettua paprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
0.5 tl mustapippuria
0.5 tl valkosipulijauhetta

Leikkaa kukin broilerinfile noin neljään osaan, tai vaikka pienemmiksikin annospaloiksi. Taputtele broilerpalat talouspaperilla kuiviksi. Sekoita kulhossa majoneesi, jugurtti ja tilkka sitrusmehua, ja kippaa sitten seokseen myös broisku.

Mittaa maissihiutaleet, ja murskaa ne muovipussissa pienehköksi muruksi. Yhdistä maissihiutaleiden sekaan laakealle, syvälle lautaselle myös (pika)polentajauhot ja mausteet. Nosta majoneesi-jugurtilla päällystetyt broileripalat yksitellen tähän kuorruteseokseen. Kääntele ja painele, ja nosta kauttaaltaan kuorrutetut palaset leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 20-30 minuuttia.


Yhteistyössä Hellmann's.