10.5.2013

Muun maan mansikkaa


Ylävasurista vastapäivään: Minijälkkärinä mansikoita basilika-balsamicokastikkeessa dipattavaksi. Sitruunamelissapuska ja napostelulautanen mansikoista ja jugurtticashewpähkinöistä. Vihreätee-jugurttia ja mansikoita. Ja yläoikealla ihan vain mansikoita ja sitruunamelissaa.

Kesän ensimmäiset mansikat on sitten korkattu. Tosin kyse on vielä toistaiseksi ulkolaisista mansikoista, joita on tullut ostettua useampikin ropponen edukkaiden hintojen innoittamana. Mutta kevätkesän perinteisiin kuuluu suvivirren tapaan veisata ja päivitellä sitä vanhaa totuutta, ettei kotimaisille mansikoille mikään vedä vertoja. Kuvien espanjalaiset mansikat ovat todellakin maultaan vaatimattomia, vaikka näössä löytyykin. Mutta nämä nyt kannattaakin ottaa silmänruokana. Jälkkäreiden koristeena tai salaattien väripilkkuna. Tai napostelupalojen kruununa, esimerkiksi vaniljajugurttiin dipaten. Mansikan kanssa sopii muuten yrteistä esimerkiksi basilika tai sitruunamelissa. Ja tietysti minttu. Mansikkaa voi dippailla myös balsamicokastikkeessa, koikeilkaa ja ihastukaa!


Tässä myös mansikoihin liittymätön, vanhempi kuva karpalo-banaanisoseesta, joka maistui hedelmiä ja pähkinöitä runsaasti sisältävän herkkumyslin kanssa. Seassa myös kokonaisia karpaloisia. Om nom nom. Tässä on makeaa, hapanta, pehmeää, tahmaista ja rapsakkaa elementtiä. Mums!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti