2.2.2013

Runebergin kisut ja tortut

Alkuvuosi on kausileivonnaisten aikaa. Joululeipomusten jauhopilvet ovatkin juuri ehtineet lauskeutumaan, kun päästään Runebergin torttujen ja laskiaispullien makuun. Ja hetikohta alkaakin pääsiäisen keittiöshow...


Meillä tehdään nykyään joka vuosi runebergiläisiä perhepuuhasteluna. Ja kuten kuvasta näkyy, me aikuiset lapset käyttäydymme todella kypsästi koristeluhommissa... Liekö joukossa yhtään konventionaalista versiota. Torttujen reseptiksi on vakiintunut (sovinnolla) tupla-annos toissavuonnakin esitellystä ohjeesta, jota sovelletaan aina hieman sen mukaan kuinka paljon pipareita ja manteleita on joulusta jäänyt jäljelle.

Leivonnaiset paistuvat meillä aina muffinimuotoon. Kaupoissa on kyllä niitä Runebergin tortuille varta vasten valmistettuja silikonivuokia, mutta välineurheiluhulluudesta huolimatta en niihin aio kajota. Minkään muun leivonnaisen paistaminen samaan muotoon ei inspiroi, ja pidän enemmän ei-silikoni-vuoista. Kivampi paistopinta. (Oikean muotoisia ruuneperejä lupaan vasta kun löydän sopuhintaiset metalliset lieriömuotit. Sellaiset, joilla leikkaat pyöreitä skonsseja, joilla kokoat tartar-pihvin lautaselle ja joilla onnistuu varmasti myös Runebergin torttujen paisto kunhan taikina on riittävän tönkköä. Mutta mistä niitä saa? Siis niin ettei kappalehinta ole järjetön!)

Olikohan Runebergeillä kisua?

Nämä ovat miniatyyrileivoksia, paistettiin muutama minimuffinivuoissa.

Runebergin tortut (12 kpl)

200 g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl murskattuja piparkakkuja
1 dl manteleita murskattuna/jauhettuna
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa

Vaahdota margariini ja sokeri. Vatkaa joukkoon myös munat yksi kerrallaan. Sekoita kuivat ainekset keskenään, ja lisää ne taikinaan. Annostele voidellulle muffinipellille ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Kostutukseen sopii oikeastaan mikä vain punainen marjamehu. Terästetymmät kostukkeet toimivat myös, jos niistä tykkää. Ja päälle vadelmahillosilmä ja rengas tomusokerikuorrutteella.

4 kommenttia:

  1. Kissaruuneperi <3

    Tosiaan, mistä saisi oikeankokoisia muotteja, mäkin kaipaisin...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kisuleivonnaisen kanssa tuli vaan sama ongelma kuin muidenkin söpöilyjen kanssa: miten sellaista raaskii syödä!? Tosin täytyy samaan hengenvetoon todeta, ettei tällainen eettinen pohdinta kovin kauaa kyllä pidättele... Öhem... :P

      Poista
  2. Voi että miten söpöjä ja persoonallisia runebergejä! Itsekään en meinaa niitä vuokia ostaa, teen aina tavalliseen muffinivuokaan. Eihän se makuun vaikuta missä vuoassa ne on tehty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Bakeringa. Ja tosi herkullisen näköisiä Runebergin torttuja olit näemmä leiponut itsekin! Tänä vuonna en muuten syönyt yhtään kaupan torttua, mahtaisikohan ne omatekemien makuun tottuneelle enää maistuakaan!

      Poista