26.2.2013

Kerrosvoileivät... the making of

Äskeisessä postauksessa vihjattiin jo siitä tosiasiasta, että täällä on ns. pitkästä aikaa tehty kunnon voileipiä. Ei siis vain voileipiä, vaan leipäateria ihan kunnon päällisten ja leikkeleiden kera. Jopa kerrosvoileipiä!

Viimeiset basilikanlehdet etsivät yhä paikkaansa,
ja vikat pikkutomaatit odottavat vielä siivutusta.

Mennään Lidliin ja ostetaan edukasta maustamatonta tuorejuustoa.
Maanantaina sitä kaapaistaan spaghetin sekaan sellaisenaan.
Tiistaiksi siitä maustetaan osa kuivayrteillä voileipiä varten.
Keskiviikkona makustellaan kaneli-sokeri-juustua skonssien päällä...

Ja varmastikin pitkän kaavan mukaisten kerrosvoileipien puuhastelu on postauksen arvoinen juttu. Etenkin näinä aikoina, kun kolmioleipä tarkoittaa valitettavan usein vakuumipakattua paahtoleipää limakeskuksella ja jauhelihatkin voi ostaa valmiiksi käristettynä. ;) No juu, mutta itseasiassa Suomessa on havaittu trendi valmisruokien kulutuksen vähenemisessä.

Omista kerrosvoikkareistani en valitettavasti saanut kolmioleipiä, koska hapanleipä tuli leivottua limpuksi. Leipäsiipaleiden voiteluun käytin tässä tuorejuustoa, jonka olin itse maustanut kuivatuilla yrteillä (edellisiltana vaan kuivayrtit tuorejuuston sekaan, niin maut ehtivät tekeytyä). Toinen leipäviipale vuorataan basilikanlehdillä (raaskin todellakin ostaa kaupasta tuoreyrttiä). Sitten siivutetaan ohuesti (kirsikka)tomaatteja, joilla peitetään molemmat leipäsiivut. Lopuksi vielä kaksinkerroin heitetty palvikalkkunasiivu jommankumman leivän niskaan, minkä jälkeen leipäpuolikkaat voikin painaa tiiviisti yhteen. Sitten kikkailijat leikkaavat vielä kerroshässäkän halki, poikki ja pinoon. Nautitaan tuoreeltaan tai mehustutetaan jääkaapissa.


Kuin kaksi marjaa?

23.2.2013

Työväenluokan sankarin hapanleipä

Jotta kyllä onnistuu leivän teko arkiviikollakin! Normityöpäivää paiskivaltakin siis. Pyöristelin vain seisotteluvaiheita hieman uni- ja työrytmiini sopiviksi, ja varmistin, ettei paistopäivän iltana tarvitse töiden jälkeen juosta menoissa yli tunnin pätkiä. Eli jos vain yksi rauhallinen koti-ilta löytyy, hapanleipä valmistuu leikiten. Ja noiden leivontapäivän nostattelutuntien aikanakin ehtii kummasti kaikkea jännää, kuten kauppaan ja suihkuun ja vaikka mitä. :D


Tässä ihan normi, pleini, kikkailematon hapanleipä.
Ruista, vehnää ja vähän sekametelisämpyläjauhoja.



Ja tässä makeilla sattumilla varustettu serkkutyttö. 100 g kuivahetelmiä yhdessä leivässä ei ainakaan ollut liikaa. Ja huolettomasti loppuvaiheessa mukaan taiteltuna ne eivät olleet jakautuneet kaikkialla ihan niin tasaisesti kuin olisi voinut toivoa.

Aikataulutuksesta vielä sen verran, että hapanjuuret heitin kulhoon illalla. Ja tuona ekan päivän iltana aloitetun taikinajuuren toinen ruokinta sujui kivasti yhteisen aamupalan merkeissä. Toisen päivän alkuillasta, siis töistä kotiin palattua, päästiinkin taikinan kanssa tositoimiin. Vähän kyllä otin nokkiini, kun toinen oli sitten jälkeenpäin niin kovin vaivaantunut. ;) Leivontailtanahan leipä vaatii tuntisia lepohetkiä kokonaista kolme kappaletta, joten lämpöiset leipäsiivut saa jo iltapalalle. Tosin fiksumpaa olisi antaa leivän ensin jäähtyä kunnolla, ja antaa makujenkin tekeytyä yön ylitse. (Malttamattomien kannattaa siis leipaista suosiolla kaksi limppua, ja uhrata vain toinen jo iltasella.)

Tällä kertaa siis tosiaankin noudatin mukaillen aiemminkin sovellettua, Meidän keittokirjasta (Tammi, 2009) peräisin olevaa reseptiä. Tosin tuo ohjehan nyt on aika peruskaur... perushapanleipää, eli ei mitään uutta. Jauhojen kanssa pitää aina sotkea, ja käytin aika lailla ruista, ja hieman sämpyläjauhojakin. Vehnäjauhoja tarkoitin laittaa perussuosituksen mukaiset kaksi kolmasosaa, mutta pitkien, laajojen ja tosielämän matikoidenkaan opit eivät auttaneet, kun unohdin ottaa huomioon, että jo hapanjuureen ja taikinajuuren ruokintaan oli uponnut useampi ruisdesi. D'oh! No, vähävehnäisenä leipä ei ollut niin nätisti kuplien kohonnut kuin tuo aiempi hapanleipä, mutta ei tämäkään liian tiivistä ollut. Mutta kun olisin halunnut isoja ilmataskuja. :(


Toiseen leivistäni taittelin viimeisessä vaivausvaiheessa kuivattua aprikoosia ja luumua. Hedelmäleipä vaan on aina niin hyvää. Toinen limppu sai olla ihan naturellisti, edes leipämausteita en mennyt lisäämään. (Vaikka anis kovasti kuiskutteli maustekaapista käsin.) Eli piiitkästä aikaa myös pleiniä leipää, jolle saa laittaa nyt juustoa tahi leikkelettäkin. Leipämausteilla, hedelmillä tai siemenillä tuunatut leivät kun syön pääasiassa vain voin tai margariinin kanssa. Ihan maksimissaan juustoa semmoisten päälle.


Tässä siivussa jo parempi hedelmäjakauma. Hyvää oli!
Ja pakastinkin kiittää. Hullun rapsakka kuori myös! :)



Hapanleipä / Hedelmäleipä (2 kpl)
Mittasuhteissa, leivonta- ja paisto-ohjeissa apuna on käytetty
Meidän keittokirjaa (Tammi, 2009).

Vaiheet 1 & 2
1 dl ruishapanjuurta
1 dl + 1 dl ruisjauhoja
1 dl + 1 dl vettä

Sekoita hapanjuureen desi vettä sekä ruisjauhoja. Peitä kulho kelmulla tai muovipussin avulla, mutta kuitenkin niin että jätät pienen ilma-aukon. Jätä kulho huoneenlämpöön noin 8 h ajaksi.

Lisää ja sekoita taas desi vettä ja ruisjauhoja, peitä ja anna seistä toiset 8 h.

Vaihe 3
5 dl vettä
1 rkl suolaa
1 rkl siirappia
3 dl ruisjauhoja
2 dl sämpyläjauhoja
8-10 dl vehnäjauhoja

(+ hedelmäiseen versioon vähintään 100 g kuivattuja aprikooseja ja luumuja per limppu, puolikkaiksi tai neljäsosiin saksittuna ja esim. Unkarinreissun muistoja uhkuvalla ihanalla luumuliköörillä juovutettuina)

Sekoita ensimmäisen päivän takinanalkuun loput ainekset. Alusta taikinaa 10 minuuttia käsipelillä. Kohota leivinliinalla peitetyssä kulhossa 1 h.

Vaivaa taikinaa jauhotetulla alustalla (taittele kuivahedelmät sekaan tässä vaiheessa) ja kohota toinen tunti. Muotoile taikina sitten leiväksi tahi kahdeksi leivinpaperoidulle pellille ja kohota liinan alla vielä 1 h. Viillä, jos osaat ja omistat sopivan työkalun. (Note to self: et vaan osaa.)

Paista leipiä ensin 250 asteessa 10 minuuttia. Laske lämpötila 225 asteeseen, ja jatka paistamista vielä 30-35 minuuttia. Jäähdytä leivät ritilällä, niitä peittämättä, jotta kuori säilyy rapeana.

21.2.2013

Ja sitten me saatiin suklaata. Raakaa suklaata.

Sain Cocovilta reseptikilpaan osallistumisesta vielä suklaakiitokset. Fiksun kokoiset tummat raakasuklaat, mintulla ja gojimarjoilla maustettuina. Kaakaopitoisuus kaveruksilla oli suurinpiirtein 70 pinnaa, ja raakuus tarkoittaa ettei suklaan lämpötila valmistusprosedyyreissä ylitä 45 astetta. Pyritään siis säilyttämään esimerkiksi kaakaopavun hyvät ravitsemukselliset ominaisuudet.


En oikein kuulu raakasuklaan kohderyhmään, koska jos itse ostan suklaata, se menee joko leivontaan (ja siis yleensä uunin kautta mahaan, eli kuumenee joka tapauksessa) tai äärimmäiseen herkutteluun (jolloin siis ostetaan kunnon konvehteja, ja käytännössä vain maulla on väliä). Suklaa, siis raakakin, toki maistuu kun tarjotaan, mutta ostoksia tekevänä kuluttajana olen vähän eri linjoilla. Ja edelleen preferoin napostelumielessä ei-levysuklaata. Eli konvehteja tms. Ärsyttävästi suklaalevystä murenevat palat ja bulkkipakkausvibat eivät sytytä. :D Se täytyy tosin antaa tunnustuksena, että 60 gramman levykoko on sentään järkevä, kun nämä suklaat on tarkoitettu sellaisenaan syötäviksi (eikä siis esim. leivontaan).

Vaan miltä nämä kaverit maistuivat? Siis tuo minttusuklaa oli älyttömän herkullista! Ei mitään ihmeellistä, mutta juuri oikeassa suhteessa minttuisuutta ja tummaa suklaata. Ja todellakin aito kaakaon maku. Suklaan rakenne oli muuten tummaksi suklaaksi molemmissa levyissä pehmeä. Johtuukohan raakuudesta vai muista tekijöistä. Pehmeämpi suussasulavuus rulettaa! (Onko kukaan kuullut tuota sanaa sitten 2000-luvun vaihteen? :D) Gojisuklaan korkkasin kakkosena, ja kakkoseksi se jäi vertailussakin. Hieman tummempi, punatäpläinen gojiversio oli minun makuuni sellainen vaatimaton ok. Gojikähinät eivät edelleenkään tavoita minua. Nuo marjat kun eivät minusta maistu sen enempää hyvälle kuin pahallekaan... maistuvat vain turhalle. :P Ja ihan sama ovatko superia vai hyperiä, kyllä vaikka kotimainen karpalo pesee gojimarjat millä vain mittarilla.


Kääreen väri on ihana, hennohko mintunvihreä on väri just mun makuuni.
On usein mietityttänyt johtuuko se siitä, että miellän värin mintun makuun,
jota siis RA-KAS-TAN. Mietityttää myös, että mikä tekee väristä MINTUNvihreän?
Tuon sävyn minttu saa vain jos soseutat mintunlehtiä tuorejuustoon tjsp.


19.2.2013

Hayley's 30-minute meals: Broileri-bulgurvuoka

Välttelen uuniruokia, jotka vaativat useampia esivaiheita ennen uunikypsennystä. Esimerkiksi makaronilaatikko, jota muuten tekisin mielelläni erilaisina variaatioina, kuuluu näihin. Pitäisi keittää makaronit, ruskistaa jauhelihat ja tehdä ties mitä muuta. Hirveä määrä tiskiäkin tulee! Bongailen ja kehittelen siksi mielläni yhden padan ruokalajeja, joille on tilausta erityisesti arkikiireissä.


Tämä on se ennen-kuva. Ennen uunia, Kerttuseni.

Tämä yhdessä vaiheessa ja yhdessä astiassa kypsyvä ruoka vaatii uunissaoloa vain puolisen tuntia! Ihan 30 minuutin ateriasta ei siis voida puhua, mutta eipä tuohon alun aktiiviseen valmistusaikaankaan montaa hetkeä mene. (Eli esim. Jamien aikayksiköissä tämän kyllä ehtii puolituntisessa.) Bulgur ja about kalapuikon kokoon pilkotut broiskufileet kypsyvät ripeästi. Aiemmin olen käyttänyt tämäntyyppisissä aterioissa ohraa tai riisiä, jotka ovat vaatineet pidemmän kypsymisajan. Tai broileri on ollut koipia, nuijia tai rintaleikkeitä, jotka nekin tarvitsevat reippaasti yli puoli tuntia kypsyäkseen. Ja hei, lyhyempi kypsymisaika säilyttää kasviksetkin kivempana. Paprika maistuu aika tavalla erilaiselle, jos se on uunissa 30 minuuttia kuin jos se muhii siellä yli tunnin!


Jotenkin vahingossa onnistuin saamaan tällä aterialla kaiken stemmaamaan. Jopa suola oli kohdallaan, eikä tarvinnut pöydässä lisätä. Eniten silti yllätti kana, jonka kypsyys oli täydellinen juuri-ja-juuri-kypsä-ja-siksi-törkeän-mehukas-ja-maukas.

Ateria oli muuten hyvä alku pakastimentyhjennysoperaatiolle. Pitäähän ennen talvea säilötyt kamat saada ennen kesää pois! Siitä voi sitten olla montaa mieltä, että onko normaalia, jos pakkasessa on muovipussi, jossa on puolikas sitruuna, ilman kuoren keltaista osaa. Ja vieressä pussi, jossa niitä keltaisia kuorisiivuja... Kesäkurpitsan (kotimaisen) pakastamisen nyt voin vielä tulkita tervee(hkö)ksi toiminnaksi, tuli joskus kesämmällä ostettua lähemmäs kilon möhkäle, josta vain puolikkaalle oli käyttöä. Eipä tarvitse tähän talouteen tulla kenenkään saarnaamaan ruokahävikistä! :D


Ja hei, hassua... Tällä ruoallahan voi osallistua helmikuun ruokahaasteeseen!
Vahinkolaukaus. :D Ja vielä kotimaisella kasviksella, sesongin ulkopuolella!

Broisku-bulgurvuoka

2 dl bulguria
4 dl kuumaa vettä (vedenkeitin päälle!)
1 kanaliemikuutio
1 paprika
puolikas kesäkurpitsa (300 g)
puolikas punasipuli (100 g, oli ISO)
puolikas sitruuna (minulla erikseen myös sitruunankuorta)
500 g broilerin filettä
2 tl rosmariinia
mustapippuria myllystä
suolakiteitä

Mittaa laakeaan uunivuokaan (lasagnevuoka) bulgur. Paloittele paprika, kesäkurpitsa ja punasipuli, ja levitä niistä suurin osa bulgurin päälle. Liuota liemikuutio kiehuvan kuumaan veteen, ja kaada neste vuokaan. Tässä vaiheessa voisi päälle ripotella puolet rosmariinista. (Itse unohdin yrttipahasen, ja laitoin kaiken vasta koko komeuden pintaan. Vaan eipä ollut iso vahinko.) Asettele kasvisten päälle sitruunalohkoja sekä noin kalapuikon kokoiseksi pilkottuja broiskufilepaloja. Heitä päälle vielä loput kasvikset, rosmariini, mustapippuri ja suola. Työnnä 200-asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Tarkkaile, ettei pinta pala, ja varmista broilerin kypsyys leikkaamalla keskemmällä oleva isompi palanen puoliksi.


Sitruuna & rosmariini... Ihana yhdistelmä sekä pääruoissa että jälkkäreissä.
Tässä rosmariinin määrä näyttää järkyttävältä, koska se on kaikki pinnalla. :D
Kerroksittain aseteltua ruokaa ei ennen kypsennystä silti haluttu sotkea.

16.2.2013

Mangodippi & (vakuumi-)naan

Naanleipä on hyyyväää! Kyllähän te sen tiedätte, kun ravintolassa eteen tuodaan se kori, jossa on ihanan lämpöiset leipäset. Pieni rapeus, pehmeä sisus ja maukas voinen pinta. Enkä muuten ikinä unohda ensimmäistä naan-kokemustani. Leipä vei nimittäin heti sydämeni, ja näin jälkeenpäin arvioidenkin siinä ravintolassa tarjottiin kyllä yhtä parhaista koskaan maistamistani naanleivistä. Muistaakseni painostin illallisella silloista poikaystävääkin tarjoamaan minulle omista leivistään. No, en tiennyt vielä siinä vaiheessa iltaa, että naania kyllä saa annoksen lisukkeeksi yleensä ihan niin paljon kuin napa vetää. :D



En kuitenkaan ole koskaan kokeillut naanleivän valmistamista itse. Ehkä siksi, että monissa blogeissa naankokeilut ovat lukemani mukaan johtaneet maksimissaan keskinkertaisiin tuloksiin. Mutta ei siinä mitään, lupaan kokeilla jos löytyy sopiva ohje.

Ja niin, kaupan naanleipiäkään en ollut koskaan aiemmin ostanut. Eivät ehkä ole ihan vakuuttaneet kovahkoina vakuumipakattuina möhköinä. Joilla on myös yleensä ihan hyvät hinnat! Liiterissä silmääni osui kuitenkin luvattoman edullinen naanpaketti, joten pakkohan se oli sitten sujauttaa ostoskoriin. Normiversion sijaan valitsin valkosipulilla ja korianterilla mausteut naanit.


Dipin pinnalla chilihiutaleita ja korianteria.

En kuitenkaan kokkaillut Liiteri-naanien kanssa currya, vaan leipää maisteltiin lämpimänä iltapalana. Ne olisi kyllä kannattanut lämmittää ja rapeuttaa uunissa ohjeen mukaan, mutta oikaistiin sitten mikrotuksella. Ja yllättävän hyvää vakuumi-naan olikin, vaikka mikrolämpimänä se oli siis pehmeää. Kuumat leivät leikattiin isoiksi siivuiksi, joita dipattiin lämpimään mangodippiin.

Mangodippi olikin aika levoton tapaus. Olin nettiselailujen perusteella kirjoitellut luovasti eri juttuja yhdistelevän reseptin, jossa oli soseutettua mangoa ja pannulla kuumennettuja ja mortteloituja mausteita (neilikkaa, korianterinsiemeniä, jeeraa ja kurkumaa). Nämä sitten pannulle kuumenemaan, ja lopuksi sekaan vielä maitorahkaa. En tiedä mikä ainesosasuhteissa meni vikaan, mutta dippi oli ohjeeni mitoilla ihan järkyttävän oudon makuista. En osannut itsekään sanoa, oliko hyvää vai pahaa. Dipin kanssa jatkettiinkin sitten roiskimalla sekaan mausteita vähän siitä ja tästä reunasta maustehyllyä. Ja loppupeleissä dippi kääntyikin erittäin herkulliseksi, mitä edesauttoivat erityisesti chilihiutaleiden ja suolan lisääminen! Mutta joo, ei reseptiä tällä kertaa. :D

14.2.2013

Iloista Ystävänpäivää!

Suodaanpa taas ajatus ystävälle tai rakkaalle. Ja joku pieni ele, teko tai lahjakin voi olla paikallaan. ;) Tarjoilija, yksi Good Old Fashioned Lover Boy!


Kuvareportaasina tuliaisia rapakon takaa, missä Valentine's Day on vakava juttu. Söpöt sydänkarkit, joissa on hellyyttäviä viestejä, osoittautuivat muuten yllättävän hyvänmakuisiksi. Puristeenomaiset karkit ovat nimittäin hedelmän ja marjan mauissaan ihan syötäviä, vaikka toivoin noiden kestävän pahanmakuisina pidempään koristeena! ;) No, selvisivätpähän ainakin ystävänpäivään asti!

Pienet kirkkaanpunaiset sydämet ostettiin taas nimenomaan maun vuoksi. Spicy cinnamon??? Tiesin jo ennen maistamista, että jos maussa oikeasti on kanelia, tulen rakastamaan näitä. Ja sitähän siinä on! Om-nom-nom... Kanelikarkki, ihme ettei tätä ole hoksattu Suomen markkinoilla?


Can't buy me love? Ehkä niin, mutta jos jätät tipin,
saattaa lasi täyttyä uudestaankin.


Lavasteena siis pari dollaria ja risat. Eli se mitä jäi uudessa maailmassa
käyttämättä käteiskassasta. Money (That's What I Want)!

13.2.2013

Cornbread (maissileipä)

Vuosi sitten en ollut koskaan käynyt Yhdysvalloissa. En pitänyt jenkkikulttuuria erityisen kiinnostavana, ja sama koski myös ruokakulttuuria. Siinä missä melkein mikä tahansa muu maailmankolkka inspiroi minua (olenhan matkailuintoilija), kaikkeen amerikkalaiseen oli helppo suhtautua jotakuinkin olankohautuksella ja väheksyen. Asehulluutta, tyhjänpäiväistä small-talkia, isoja autoja ja hampurilaisketjuja...

Anglofiilistä tulossa americanofiili?

Vaan ääni on sittemmin muuttunut kellossa! Jenkeissä olen ehtinyt käymään vuoden sisällä kolmesti, ja vaikka vasta tosi vähän on nähty ja koettu, on kiinnostus amerikkalaiseen elämäntapaan syttynyt. Kai se sitten oli yllätys, ettei minua siellä pakotettu syömään pelkkiä purilaisia ja että ainakin kaupungeissa voi kyllä halutessaan liikkua julkisillakin. :D Homman nimihän on kuitenkin se, että erityisesti matkailijana tai vierailijana voit poimia kulttuurista juuri itseäsi viehättävät osaset. Ja Jenkeissä todellakin on jotakin jokaiselle... On vapaus valita oma skene ja löytää omat jutut! Ja siis se small-talk voi olla ihan piristävää joskus sekin. ;)

Mutta sitten astian äärelle. Yksi hyvin amerikkalainen ruoka, tai oikeammin ruoan ohessa tarjottava lisuke, on cornbread, maissileipä. Näitä onkin olemassa sen seitsemää sorttia, mutta tämä suolainen leivonnainen siis sisältää maissia jollain tapaa jauhettuna, ja se paistetaan joko uunissa tai pannulla. Leipä valmistuu ripeästi, koska se kohotetaan leivinjauheella, soodalla tai molempia käyttäen. Monesti leipä jätetään kohtuu miedon makuiseksi, jos se tarjoillaan mausteisen ruuan ohessa. Mutta siihen voidaan myös tuoda lisämakua juustoilla ja vaikka jalapenorenkailla. Viimeisimmällä Jenkkilänreissulla ostinkin välipalaksi jalapeno-maissileipää (tsekkaa kuva). Mums!

Ostokaveri Amerikan Yhdysvalloissa.

No, vihdoin cornbread valmistui kotikeittiössäkin. Ja nopeasti valmistuikin, tein sen vähän vääräoppisesti lauantai-aamupalalle. :D Reseptin hain Branny Boils Over -blogista, löytyy nimellä Cheddar Scallion Cornbread. Joitakin muutoksia kuitenkin tuli tehtyä, juustona minulla oli Gran Padano, ja amerikkalaisia mittoja kääntäessä olen pyöristellyt huoletta tasalukuihin. Hapankermana käytin turkkilaista jugurttia, ja polentan määrää jouduin vähän siirtämään kohti normijauhoja (lue: polenta loppui kesken). Ja huomio, huomio, cornmeal todellakin tässä hakee polentaa tai muuta karkearyynistä maissijauhoa. Ei pulverimaista Maizenaa!

Hallelujah! Tämä leipä on taivaallisen makuista! Polentan, juuston ja kevätsipulin makukombo aavistuksen hapahkon turkkilaisen jugun sitomana on napakymppi. Rapeutta, pehmeyttä ja purutuntumaakin. Njam, njam. Ehkä tähän voisi vielä oikein varovaisesti pilkkoa pienen määrän jalapenorenkaitakin... Vai menisiköhän se jo liian pitkälle. Mutta kokeilkaa ja ihastukaa! :D

Siis otinko kuvat leivästä vai sinihomejuustokiekosta? :D

ME-HE-VÄÄ ja pehmeää, mutta kiinteän muruisaa.



Kevätsipulilla ja juustolla ryyditetty maissileipä
Isona apuna reseptissä toimi Cheddar Scallion Cornbread (Branny Boils Over)

2.5 dl polentajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
2 tl leivinjauhetta
0.5 tl ruokasoodaa
0.5 tl suolaa

2 dl turkkilaista jugurttia
1 dl vettä
2 munaa
3 rkl öljyä
50 g juustoa raastettuna (sellaista, jossa on makua)
kourallinen kevätsipulin varsia renkaina

Sekoita kuivat ainekset keskenään sekaisin. Mittaa toiseen kulhoon jugurtti ja vesi, ja sekoita joukkoon myös munat, öljy, juusto ja kevätsipuli. Yhdistä sitten kuivat ja kosteat ainekset keskenään. Sekoita tasaiseksi taikinaksi, ja kaavi se voideltuun irtopohjavuokaan (noin 20 cm). Leivän pintaan voi vielä raastaa hieman lisää juustoa! Paista leipää 220-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tikku tietää koska on kypsää! Ja tätä saa ja pitääkin leikata ja maistaa jo lämpimänä! Mutta malta nyt edes se hetki odottaa, ettei suu pala ja että saat leivän vuoasta sormia polttamatta.

Voi miten söpö. Ja se osaa lukea Tekniikkaa ja taloutta!

9.2.2013

Sairaan hyvä trail mix -leipä

Vähän aikaa sitten luin huvittuneena kuinka Aleksi (viva ciabatta!) oli kuumeessa ollessaan pitänyt myös uunin kiitettävän kuumana. No, eipä mennyt viikkoakaan, kun pilkka osui omaan nilkkaan. Ja täytyy kyllä sanoa, että aika käy tooodella pitkäksi, kun yrität parannella kotona tuommoista peruslentsua. Kirjan lukemisista, leffojen katselusta ja netissä seikkailusta saa tarpeekseen aika nopeasti... Ja kun nyt en vakavammin ollut sairaana, oli henkinen tila kuitenkin kohtuu skarppi. Siispä leipomaan!

Leipää vai sämpylöitä? Leipää. On parempaa.


Työmatka lennätti taas äsken Saksaan, ja kotimatkalla laukussa painoa lisäsi muun muassa puolen kilon paketti epämääräistä kuivahedelmämixiä. Hullunhalvassa pussissa oli kookoslastuja, rusinaa, banskua, papaijaa, ananasta, manteleita ja ehkä jotain muutakin. (Ketutti muuten matkalla se, että näin lyhyelle reissulle vaihtovaatteille ja muulle mukavalle riitti pieni OLKAmatkalaukku. Jossa siis tilaa vain ihan pikkutuliaisille. Marketista olisi irronnut vitosella kahden muffinipellin setti, joista toinen haaveilemani metallinen minimuffiniversio! Ei mahtunut laukkuun. :( Kaupan hyllylle jäi.)

Kookos-rusina-manteli-papaija-ananas-härpäkkää annostelin sitten toipilaana sämpylätaikinaan. Saman tein heitin mukaan kurpitsansiemeniä, joita olen muuten kyvytön ostamaan Suomesta. (Nämäkin yksilöt olivat Saksasta ja aikaisemmat taisivat olla Unkarista.) Pyöreitä sämpylöitä en kuitenkaan näemmä halunnut leipoa, vaan tuloksena oli leipäruutuja ja söpö pieni limppu. Ja sairaan hyvää leipää sairaan leipomana tulikin. Vähän yllätyinkin siitä, että isot kookoslastut olivat leivässä tosi hyviä. Kaikki makeat sattumat nyt ovat ihan taivaallisia, mikä pätee myös siemeniin ja pähkinöihin. Kannattaa rohkeasti kokeilla heittää leipätaikinoihin niitä ihmepussien aarteita, mitä ikinä nyt löytyykin sieltä kuivakaappien kätköistä!

Keksikää nyt joku yleissana, joka pitää sisällään kuivahedelmät, pähkinät,
siemenet ja muut mokkulat! Muilla mailla on edes yritystä: trail mix,
student mix... Retkisekoitus? Pöh, mites ois kuivaenergiapyttäri? :D


Trail mix -leipä (tai -sämpylät)

3 dl maitoa
0.5 dl ruishapanjuurta (jos on, ilmankin pärjää)
1 ps kuivahiivaa
1 rkl siirappia
2 dl sämpyläjauhoja

1 tl suolaa
1 dl kuivahedelmä- ja pähkinämixiä (rusinaa, kookosta, papaijaa...)
0.5 dl kurpitsansiemeniä
2 rkl öljyä
2 dl sämpyläjauhoja

noin 2 dl sämyläjauhoja

Lämmitä maito ja ruishapanjuuri kulhossa, ja vispaa joukkoon kuivahiiva, siirappi ja
2 dl jauhoja. Peitä kulho muovipussilla vartiksi, jonka jälkeen taikinan pitäisi näyttää kuplivan kuohkealta.

Lisää taikinaan suola, kuivahedelmät, pähkinät ja siemenet sekä öljy. Sekoita siihen toiset 2 dl jauhoja, ja peitä kulho taas muovipussilla vartin ajaksi.

Vaivaa taikinaan vielä viimeinen jauhoannos vähitellen lisäillen. Kohota peitetty taikina kaksinkertaiseksi ja leivo sämpylöiksi tahi leiväksi. Kohota leivonnaisia pellillä vielä puolisen tuntia. Sämpylät paistuvat kypsiksi 225-asteisessa uunissa vajaassa vartissa. Puolikkaasta taikinasta tehdyn leivän paistaminen: vartti 225 asteessa, jonka jälkeen vielä kymmenisen minuuttia 200 asteessa. Jäähdytä leipä ritilällä.

Minisämpylöitäni, tai mitä lie palaleipiä. :) Näette miten ne on leivottu/leikattu.

7.2.2013

Mustaherukkakraateroitu juustotorttu

Kananmuna saa monet uunissa paistettavat juustokakut kohoamaan paistovaiheessa komeasti. Jäähtyessään kakku kuitenkin laskeutuu, minkä vuoksi ei suinkaan kannata repiä pelihousuja (tai viskata patakintaita parvekkeelta alas). Nämä elonmerkit kuuluvat asiaan, ja keskeltä ikäänkuin vajonnut kakku voi näyttää aika kivaltakin.



Uunitetun juustokakun kraateri on myös loistopaikka marjoille tai hedelmille ja helppo paikka hyydytettävän kiilteen kokeilemiselle. Kohollaan oleva ulkoreuna kun pitää kivasti nestemäiset jutut sisällään. Ja hurjan söpöltähän marjasyvennys erityisesti kiilteellä kirkastettuna näyttää. Tosin kuvien räpsimismielessä tummanpuhuvat mustaviinimarjat vaalealla kakulla eivät olleet helppo vaihtoehto.

Mutta tosiaankin, makea kakku (jonka itse maustin Cointreau-appelsiiniliköörillä) esiintyy parhaiten edukseen, kun se saa kaverikseen hapahkoja marjoja. Joten mars pakastimen äärelle ja vadelmien, herukoiden tai ehkä joka karpaloiden kimppuun!

Tapani mukaan jätin tästä normiarjen jälkkärinä syödystä juustokakusta keksi-/taikinapohjan pois. Tästä on tullut ihan automaaginen tapa,
jota ei tarvitse miettiä, kun lopputulos on näin paljon mieluisampi.


Juustotorttu

200 g maustamatonta tuorejuustoa
0.5 dl sokeria
2 munaa
1 dl maitoa
2 rkl Cointreuta

pari kourallista mustaherukoita
reilu 0.5 dl mehua
1 liivatelehti

Sekoita tuorejuuston sekaan sokeri, ja vatkaa joukkoon myös munat, maito ja Cointreau. Toki muutkin liköörit tai vahvat mehut käyvät. Kaada seos voideltuun irtopohjavuokaan (16 cm). Aseta ritilä uunissa keskitasosta yhden askeleen alaspäin, ja paista torttua 200 asteessa 40-50 minuuttia. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.

Liota liivatelehteä kylmässä vedessä, ja sekoita se sitten kiehuvan kuumaan mehuun (mikrolämmitys on ok). Anna seoksen jäähtyä hieman. Ripottele juustotortun syvennys täyteen marjoja (suoraan pakkasesta on ok), ja lusikoi liivateseos niiden päälle. Nosta kakku jääkaappiin, jotta kiille saa hyytyä rauhassa.

Paras kuva tulee jo yli puoliksi syödystä palasesta. :)

5.2.2013

Keittiöpropagandaa ja suolaisia hetkiä

Joskus keittiössä naurattaa enemmän, joskus vähemmän. Kun pilttipurkkiin säilöttyä suolapurkkia ei ole suljettu kunnolla, ja ote lipeää sitä maustehyllystä tavoitellessa... Jep... silloin naurattaa hetken aikaa hieman vähemmän.

Okei, purkki ei edes hajonnut, koska pysähtyi lattian sijasta jo keittiön työtasolle. Eikä suolaakaan valtavia määriä karannut. Mutta oli se kuitenkin kohtuullisen talvinen näky, kun suolahiukkaset lepäsivät ympäri pöytätasoa. Onni onnettomuudessa, ettei suola tippunut työstettävänä parhaillaan olleeseen taikinakulhoon! :D Vaan kertokaapa, että miksi ihmeessä kirosanojen sijaan mieleeni tuli yläasteen kemiantunneilla opittu fraasi "suola ei sula eikä pala"...

Aika nopeasti hämmennys vaihtui huvitukseen. Ja nappasinpa kameralla pari räpsyä muistoksi, kun ajattelin että samalla voisin ikuistaa Ameriikantuliaiseni: lasinen leikkuulauta mieltäylentävällä (ja tilanteeseen enemmän tai vähemmän hyvin sopivalla) motolla. ;)

Suolaa haavoihin...
Mutta kauniit heijastukset!

2.2.2013

Runebergin kisut ja tortut

Alkuvuosi on kausileivonnaisten aikaa. Joululeipomusten jauhopilvet ovatkin juuri ehtineet lauskeutumaan, kun päästään Runebergin torttujen ja laskiaispullien makuun. Ja hetikohta alkaakin pääsiäisen keittiöshow...


Meillä tehdään nykyään joka vuosi runebergiläisiä perhepuuhasteluna. Ja kuten kuvasta näkyy, me aikuiset lapset käyttäydymme todella kypsästi koristeluhommissa... Liekö joukossa yhtään konventionaalista versiota. Torttujen reseptiksi on vakiintunut (sovinnolla) tupla-annos toissavuonnakin esitellystä ohjeesta, jota sovelletaan aina hieman sen mukaan kuinka paljon pipareita ja manteleita on joulusta jäänyt jäljelle.

Leivonnaiset paistuvat meillä aina muffinimuotoon. Kaupoissa on kyllä niitä Runebergin tortuille varta vasten valmistettuja silikonivuokia, mutta välineurheiluhulluudesta huolimatta en niihin aio kajota. Minkään muun leivonnaisen paistaminen samaan muotoon ei inspiroi, ja pidän enemmän ei-silikoni-vuoista. Kivampi paistopinta. (Oikean muotoisia ruuneperejä lupaan vasta kun löydän sopuhintaiset metalliset lieriömuotit. Sellaiset, joilla leikkaat pyöreitä skonsseja, joilla kokoat tartar-pihvin lautaselle ja joilla onnistuu varmasti myös Runebergin torttujen paisto kunhan taikina on riittävän tönkköä. Mutta mistä niitä saa? Siis niin ettei kappalehinta ole järjetön!)

Olikohan Runebergeillä kisua?

Nämä ovat miniatyyrileivoksia, paistettiin muutama minimuffinivuoissa.

Runebergin tortut (12 kpl)

200 g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl murskattuja piparkakkuja
1 dl manteleita murskattuna/jauhettuna
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa

Vaahdota margariini ja sokeri. Vatkaa joukkoon myös munat yksi kerrallaan. Sekoita kuivat ainekset keskenään, ja lisää ne taikinaan. Annostele voidellulle muffinipellille ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Kostutukseen sopii oikeastaan mikä vain punainen marjamehu. Terästetymmät kostukkeet toimivat myös, jos niistä tykkää. Ja päälle vadelmahillosilmä ja rengas tomusokerikuorrutteella.