21.12.2012

Ba-na-na-ka-na

Ennen joulupöytien äärelle siirtymistä halusin kokkailla jotain ei-lainkaan-jouluista. Korkkasin siis currytahnapurkin, ja pistin hautumaan thai-tyyppisiä makuja henkivän broisku-nuudelipannun. Sekaan pääsivät myös kaksi kappaletta hyvin kypsiä banskuja (samalla onnittelin itseäni, kun pystyin vastustamaan kiusauksen valmistaa niistä taas banskuleipää).

Ateriasta tulee banaanien ansiosta varsin makea, ja oikeaa tasapainoa banskujen makeuden, thai-currytahnan mausteisuuden ja chilihiutaleiden tulisuuden kanssa pitää etsiä maistellen. Mutta kun se löytyy, lopputuloksena saadan mitä parhain kombo eksootiikkaa ja lämpöä. Eli juuri sitä, mitä näillä pakkasilla kaipaa (ennen jouluruokia). Jos epäilet pärjääväsi vähemmällä makeudella, älä kypsytä banskuja liikaa, tai tyydy vain yhteen kappaleeseen.

Wokit ja Thaimaat ovat tästä kaukana. Ja vaikka aineksissa on
thaihenkeä, kuvaisin tätä silti pikemminkin Afrikan makuiseksi!
Vaan pirun hyvää, yksinkertaista ja nopeasti valmistuvaa.



Banaanikana (4 annosta)

500 g broilerinfilettä, maustamattomana, suikaloituna
noin 2 rkl punaista thai-currytahnaa (Spice Up!)
2 banaania
1 tl (pakastekuivattua) sitruunaruohoa
chilihiutaleita

(täysjyvä)nuudeleita
vettä

Ruskista broileri, ja lisää joukkoon currytahna. Kippaa pannulle myös haarukalla muusatut banaanit, sitruunaruoho ja chilihiutaleet. Anna kypsyä ja hautua kannen alla. Valmista sillä aikaa nuudelit. Kiehauta vettä vedenkeittimellä, ja kaada se kulhoon aseteltujen nuudelien päälle. Anna kypsyä ne vaaditut 2-5 minuuttia välillä sekoittaen. Valuta nuudelit, mutta kaada osa nesteestä broiskupannulle, jotta saat kastikemaisen koostumuksen. Kippaa ja sekoita lopuksi myös nuudelit kanan ja banskun seuraksi pannulle, sekoita ja anna ruoan vielä lämmetä ja maustua kannen alla. Tarjoile jonkin punaisen tai vihreän piristämänä, muutama kevätsipulin varsirinkula tekee ihmeitä muutoin monotonisen väriselle ruoalle.

Nuudeleista tulee ihan mahtavan makuisia, kun ne saavat
rauhassa imaista ja kietoutua kastikkeeseen jo pannulla.

2 kommenttia:

  1. Olet saanut aikaan mielenkiintoisen blogin.Pitääpä poiketa toistekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja-Leena, ja tervetuloa uudemmankin kerran. ;)

      Poista