16.10.2012

Kurpitsajuhlaa arjen keskellä

Amerikkalaisperinteen mukainen Halloween-tyyppinen pyhäinpäivänjuhlinta saattaa sisältää suomalaismakuun hieman ärsyttäviä piirteitä. Teeman mukaista rekvisiittaa näkyy silti täällä enenevissä määrin, ja täytyypä sanoa, ettei ainakaan minulla ole mitään sitä vastaan, että syksyiseen puurtamiseen tuodaan hieman väriä. Mutta kohtuus kaikessa, nautitaan Halloweenista omalla tavallamme. Tai jos aihe sinua kovasti jurmii, pystyt sitä aika helposti täällä Pohjolassa edelleenkin välttelemään. :D

Se mikä minua lähenevään Halloweeniin liittyen viehättää, ovat kurpitsat! Voiko olla piristymättä, kun kesken syksyn näkee jossain odottamattomassa paikassa vinkeän muotoisia, kokoisia ja värisiä kurpitsoita? Minikurpitsakokoelma työpaikan ruokalan koristeasetelmana, kiemuraisia ja kupruisia kurpitsoita kukkakaupan näyteikkunassa tai pikkulapsen kokoisia oransseja jättiläisiä ruokakaupassa! Marketeissa onkin tänä syksynä ollut mainiot valikoimat ihan syöntikurpitsoitakin, vieläpä kohtuulliseen hintaan. Täällä onkin temmottu muun muassa butternut- eli myskikurpitsasta tehtyä bulgursettiä. Vikkelä ja teemaltaan ajankohtainen arkiruoka.

Vaikka myskikurpitsan hipiä on vaatimattoman vaalea,
kuoren alta paljastuva sisus loistaa kirkkaan oranssina.

Käyttämässäni valmiissa bulgurmixissä on bulgurvehnän lisäksi mm.
omppua, kurpitsansiemeniä, paprikaa, basilikaa ja minttua.



Kurpitsabulgur

500 g (1 kpl) myskikurpitsaa (butternut squash)
150 g (2 dl) Apple & Ginger -bulguria (Go Green)
4 dl vettä
tuoretta minttua
+ extra-annos chilihiutaleita jos kaipaat lisäpotkua... ja mehän kaivattiin ;)

Kuori ja kuutioi kurpitsa. (Ota siemenet talteen ja paahda ne uunissa tai pannulla herkkunaposteltavaksi.) Paista kurpitsakuutioita isolla, kohtuu korkeareunaisella pannulla kunnes ne alkavat pehmetä ja kypsyä, eli ainakin 10 minuuttia. Mittaa sitten pannulle myös bulgur ja vesi. Jos käytät maustamatonta normibulguria, lisää joukkoon suolaa, chiliä, inkivääriä, kanelia, jne. Anna bulgurin ja kurpitsan kypsyä poreillen kannen alla 8 minuuttia, tai kuten paketissa neuvotaan. Sekoita välillä, ja tarkista lopuksi vielä suolan (ja chilin) määrä. (Valmisseos on aika suolainen, ja kurpitsalisä saa turhan suolan laimentumaan juuri sopivasti.) Ripottele annosten päälle vielä tuoretta minttua, jos sitä on saatavilla. Tarjoile lisukkeena tai kevyenä arki-illan ateriana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti