22.9.2012

Lumoava laventelikakku

Matkustaessa on ihanaa tutustua paikallisten ruokakauppojen valikoimiin. Yhtä lailla herkkumyymälät kuin arkimarketitkin ovat eksoottisessa kohteessa nähtävyys siinä missä muutkin turisti- ja kulttuurikohteet... Ainakin jos minulta kysytään! :) No, tässä vaiheessa syksyä lomamatkoista ja luppoajasta voi vain haaveilla, mutta kun työ lennättää ulkomaille, on otettava irti se minkä voi! Ja lyhyillä työreissuilla aikaa ei kyllä turistihommiin monestikaan jää, mutta ruokakaupassa ehtii yleensä vähintäänkin pyörähtämään. Ja tällä kertaa kävi juurikin näin, kun ahkeroin pari päivää Helleenien tasavallassa.

Kreikassa ei tosiaan jäänyt montaa tuntia vapaata aikaa, ja siitä mikä jäi, puolet taisin viettää hotellin vastapäisissä deleissä. Ihastuttavia paikallisia (ja hämmentävän paljon myös tuonti-) tuotteita. Matkalaukussa oli kuitenkin kovin vähän tilaa, ja nestemäiset tuliaiset olivat ehdottomasti no-no. Investoin sitten hyvän kokoiseen, mutta keveään yrttipussukkaan: kuivattuja laventelinkukkia!

Säilöin laventelinkukkaset hyvään talteen lasipurkkiin.
Kakkupalan ympärillä söpön sinertäviä näytekappaleita!

Laventeli oli minulle aiemmin tuttu lähinnä teesekoituksista ja saippuoista. Tuliaisistakin olen nyt keitellyt teetä, mutta muutamia laventelisia jälkiruokiakin on suunnitteilla. Ensimmäiseksi tein Helsingin Sanomien laventelikakkuohjeella kolmasosaan pienennetyn, hieman sovelletun leivonnaisen. (Jääkaapissa kun oli vain yksi kananmuna!) Yummies! Tuoksu oli aivan ihana, kuten myös maku. Meikäläinen on kyllä aika myyty laventelin suhteen. Sopii täydellisesti kahvikakun maustajaksi! :)

Jauhoin muuten kukat morttelissa hienommiksi, vaikkei alkuperäisessä reseptissä moista kehotettukaan. Epäilin muutoin kohtaavani ei-toivotun suutuntuman. Mutta tiedä häntä... Ehkä kukat pehmenisivät huomaamattomiksi, tai ainakin maku olisi niin hyvä, että risutkaan eivät haittaisi? Alkuperäisessä reseptissä oli myös kummallisen pieni määrä maitoa, kaksi teelusikallista! Ei se voinut desilitrojakaan tarkoittaa... No, minitaikinaani (kolmasosa) jätin sen sitten huomioimatta.

Pilven reunalla! Työreissussa maisemat näyttävät
monesti lähinnä tämänsuuntaisilta...

Laventelikakku
(Mukautettu ja pienennetty versio Helsingin Sanomista)

0.5 dl juoksevaa margariinia
0.5 dl sokeria
1 muna
1 dl vehnäjauhoja
0.5 tl leivinjauhetta
0.5 tl kuivattuja laventelin kukkia
0.5 tl vaniljasokeria

Vatkaa margariini ja sokeri sekaisin vispilällä. Vispaa joukkoon myös muna. Sekoita kuivat ainekset keskenään, laventelinkukat kannattaa hienontaa ensin morttelissa. Yhdistä ja sekoita kuivat ja kosteat ainekset tasaiseksi taikinaksi. Kumoa hyvin pieneen, voideltuun kakkuvuokaan tai muutamaan muffinivuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Laventelit on ihania kukkia. Olisi kiva päästä niitäkin joskus kokeilemaan jossain syötävässä muodossa. Ehkäpä pitää ensi kesänä kasvattaa omat laventelit.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistuis varmaan sullekin: Huoh, tuota sinun ei olisi pitänyt kirjoittaa... Laventeli siirtyi nyt välittömästi mitä-haluan-kasvattaa-parvekkeella-ensi-kesänä -listalle... :D Ja se on sen verran pitkä lista, että tulee olemaan hankaluuksia karsia jyvät akanoista, tilaa kun on rajallisesti...

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta! Minulla on kahtiajakoinen suhde laventelinkukkiin; aikoinaan raskaana ollessani tein niistä tuoksupusseja, satuin olemaan vielä pahoinvoiva...lievä ehdollistuma siis:).
    Tein laventelisokeria lisäämällä laventelinkukkia sokerin sekaan, niin saisi ehkä miedomman maun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh... :D Muutes tuo laventelisokeri kuulostaa erinomaiselta idealta!

      Poista