Hayleyn keittiössä on ollut aavistuksen hiljaisempaa viime aikoina. Syitä on oikeastaan kaksi... Ensinnäkin on ollut töihin, vapaa-aikaan ja opiskeluunkin liittyviä kiireitä ja tapahtumia, jolloin tarvetta on ollut lähinnä aamu- ja iltapalan valmistamiseen. Joulun alla kerääntyy vielä näitä kaiken maailman juhliakin! ;) Toinen syy tai selitys on se, että kun keittiössä sitten on tekemisen makuun päästy, ovat ruoat ja leivonnaiset usein olleet tuttuja, jo-blogattuja juttuja.
Mutta heitetäänpä tähän pari kuvaa menneen kesän ruokatuliaisista, joita minulla oli ilo vastaanottaa muutamilta matkailijoilta. Joulua silmällä pitäen onkin aihetta mainita, että ruoka-aiheiset lahjat ovat hyödyllinen, hauska, vastuullinen ja kestävä (sustainable) lahja läheisen ilahduttamiseen. Ostettua tai itse tehtyä vaikka reseptin kera!
Henkilökohtainen "klassikko", Harrodsin hedelmäteetä Lontoosta. :)
Laatuoliiviöljyjä Kreikassa lomailleilta. Lisäksi lajitelma huippuhyviä
hunajia ja kreikkalaisia mauste- ja yrttisekoituksia käyttövinkein.
Vaaleanpunaisessa paketissa ruusuvedestä makunsa saavia kreikkalaisia
lokum-makeisia. Pidän näistä aivan erityisesti (ja vastaavista mintunmakuisista
makeisista myös) ja ne olivatkin ns. ennakkotilattu tuliainen. ;)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti