16.8.2011

Ulkoströmsölainen mustikka-vadelmakääretorttu

Nyt ei menny niinku Strömsössä... Lähtökohdat olivat hyvät, mutta hätiköinti ja mutkien oikominen kostautuivat tällä kertaa. Ryhdyin nimittäin pyörittelemään kääretorttua saatuani tuliaisina tuoreita vastapoimittuja metsävadelmia ja -mustikoita. Mutta, mutta... Ilmeisesti se, että lähdin liikkeelle jääkaappikylmillä kananmunilla, koitui tällä kertaa hieman kohtalokkaaksi.


Kaikkihan sujui oikein mukavasti siihen asti, kunnes ryhdyttiin siivuttamaan kääretorttua. Läpileikkauksen iloiset marjat saivat pitkän aikaa kiinnitetyksi kaiken huomioni, mutta jokin ei tuntunut olevan ihan kohdallaan. Ja tosiaan, torttupohjahan oli aivan litteä, eikä normaaliin tapaan ilmavan kuohkea! Leivinjauheen olin kyllä muistanut ja pintakin oli ihan kypsän värinen riittävän paistoajan turvin, joten päättelenpä suurimmaksi syyksi tuon kylmien kananmunien käytön. Silloinhan vaahto ei ilmeisestikään tahdo pysyä kuohkeana, mikä taasen on kääretorttua paistellessa kaiken A ja O.


No, ei siis mikään kymppisuoritus, mutta ei käärö silti syömättä jäänyt! :D Vaikka rakennevirhe on selkeä, makua se ei toki pilannut. Kääretortun sijaan leivonnaista kyllä pitänee kutsua pannukakkurullaksi tai makeaksi munakasrullaksi? ;) Kai muuten sellaistakin voisi tehdä! Mutta voin luvata, että lähiaikoina en rupea kylmien kananmunien kanssa leipomaan...

Toisesta päästä saatiin mustikka- ja toisesta
vadelmakääretorttua. Ja keskeltä sekoitusta!

Kääretorttu

Pohja
4 munaa
1.5 dl sokeria
0.5 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
500 g rahkaa
3 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
tuoreita marjoja (vadelmia, mustikoita...)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja sekoita sitten joukkoon keskenään sekoitetut kuivat ainekset. Kaada leivinpaperoidulle pellille ja paista 225 asteessa 5-8 minuuttia. Kumoa uunista otettu pohjalevy sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä.

Mausta rahka sokerilla ja vaniljasokerilla ja levitä jäähtyneen kääretorttupohjan päälle. Ripottele päälle marjat. Kääri levy tiukaksi rullaksi leivinpaperin sisään, kietaise ympärille vielä keittiöliina ja laita rulla tekeytymään jääkaappiin.

4 kommenttia:

  1. Mahtava ohje, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, kiitokset sinulle vierailusta! ;)

      Poista
  2. hyvää tuli! se kyl meni rikki yhdestä kohtaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, maku on kuitenkin kaikkein tärkein! Ja pienet kauneusvirheet vain tuovat luonnetta. ;) Minusta tuntuu, että kääretortun kanssa menee aina joku juttu vähän pieleen... Käärö repeää, täyte valuu, tai niinkuin ylläolevan kanssa kävi: pohja ei kohoa. Mutta koskaan ei ole maussa ollut valittamista! :D

      Poista