Tällä kertaa uunissa paahtui lanttua, battaattia, porkkanaa ja punasipulia. Mauiksi timjamia ja kokonaisia valkosipulinkynsiä, jotka pehmenevät ja miedontuvat ihaniksi uunissa kypsyessään. Ja jestas mitkä tuoksut! :D Uunikasvikset maistuivat muuten vähintäänkin yhtä hyviltä (ja hurjan makeilta) seuraavana päivänä. Jääkaappikylminä vuohenjuustonokareiden kera!
Uunikasvikset
1 lanttu
1 bataatti
1 porkkana
1 punasipuli
1 valkosipuli
6 timjaminoksaa
1 rkl oliiviöljyä
suolaa, pippuria
Kuori ja pilko jokainen juures hieman eri tavoin, lanttu kolmioiksi, bataatti kuutioiksi ja porkkana renkaiksi. Kuori ja pilko myös sipuli ja kuori valkosipulinkynnet. Sekoita uuniastiaan kasvisten joukkoon myös timjaminoksista riivityt lehdet sekä öljy. Mausta vielä lopuksi suolalla ja pippurilla. Paista
175-200 -asteisessa uunissa 30-60 minuuttia, oman maun mukaiseen kypsyysasteeseen.
Ihanalta näyttää! Uunijuurekset on herkkua, ja tosiaan niihinkin saa hyvin vaihtelua erilaisilla mausteilla. Uunijuurekset on sellaisenaankin hyviä, mutta tuo vuohenjuusto tai vaikkapa paistettu halloumi tai jokin kylmä kastike lisukkeena tekee herkusta entistä paremman.:)
VastaaPoistaPakko myöntää, että halloumi on minulle edelleen vieras juusto. En tiedä miten, mutta jotenkin olen onnistunut välttelemään sitä, vaikka noin yleisesti pidän lähes kaikista juustoista ja olen innokas niitä maistelemaan... Asia vaatii korjaamista!
VastaaPoista