26.2.2011

Silakkapihvit kahdella tapaa:
garam masalalla ja yrttituorejuustolla

Kaupassa oli tavanomaistakin edullisempaa ja viimeisen päälle tuoretta silakkafilettä. Ruotsalaiset fileet olivat myös reippaan kokoisia, 12 fileestä kertyi painoa 600 grammaa. Komean koon takia oli luontevaa valmistaa silakkapihvejä. Näissä silakoissa oli muuten todella pehmeä ja herkullinen maku.

Esivalmistellut silakat matkalla uuniin.

Silakkapihvit maustin kahdella eri tavalla. Kolme ensimmäistä pihviä saivat väliinsä ja pintaansa itämaista mausteseosta. Seuraavat kolme taas voideltiin yrttituorejuustolla, jota vielä voimistettiin kuivatulla yrttiseoksella. Herkullisia reseptejä molemmat!

Valmiit pihvit: eksoottista ja yrttistä.

Garam masala -silakkapihvit
Lähde: Pirkka, Kaukomatkaajan silakkapihvit

600 g silakkafileitä
1 rkl öljyä
1 tl paprikajauhetta
1 tl juustokuminaa
1 tl garam masala -mausteseosta
0.5 tl suolaa

Sekoita mausteet öljyyn. Lado puolet silakkafileistä leivinpaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Sivele mausteseosta fileiden pintaan, säästä noin kolmasosa. Painele loput silakkafileet maustettujen päälle, nahkapuoli ylöspäin. Levitä myös loput mausteseoksesta pihvien pintaan. Paista 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia.


Yrttituorejuustotäytteiset silakkapihvit

600 g silakkafileitä
suolaa
mustapippuria
100 g tuorejuustoa (esim. italian yrtit)
kuivattuja tai tuoreita yrttejä (esim. ruohosipulia tai tilliä)

Lado puolet silakkafileistä leivinpaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Mausta fileet suolalla ja pippurilla ja voitele tuorejuustolla. Ripottele päälle vielä kuivattuja yrttejä. Painele loput silakkafileet maustettujen päälle, nahkapuoli ylöspäin. Paista 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

24.2.2011

Jugurttimarinoitu kardemummabroileri
Kasperin, Jesperin ja Joonatanin tapaan

Kirjastosta varaamani opus Ruokakulttuuri islamin maissa (Helena Hallenberg & Irmeli Perho, 2010) vapautui vihdoin! Tätä olikin jo odotettu. Lehdistä oli luettu kiittäviä arvosteluja ja kirjakaupassakin oli tullut selailtua kirjaa pieni tovi.... Välimeren ja Lähi-Idän alueen ruokakulttuuri on jo hyvän aikaa ollut suuri suosikkini, maut ja ruokien valmistustavat ovat todella kovasti mieleeni. Innostus on silti aika tuore, ja tuon alueen ruokakulttuuriin ei Suomessa tietysti ole kovin helppoa tutustuakaan... Paljon kiintoisaa opittavaa siis! :)

Kardemumma ei ole pelkästään pullan kaveri,
vaikka Suomessa moni niin saattaa luullakin!

Ruokakulttuuri islamin maissa
ei ole keittokirja, vaikka opuksen lopussa onkin varsin mukava reseptiosio. Kirja on nimenomaan monipuolinen kuvaus ruokakulttuurista. Ihan jo sormet syyhyää, että pääsisin lukemaan pidemmälle. No, pitää myöntää, että aloitin kyllä lopusta päin ja kävin enimmäiseksi reseptit läpi... Nam, herkullisia annoksia peräperään, ja ainesosien puolesta ohjeet oli sovitettu suomalaisesta näkökulmasta mahdollisiksi toteuttaakin! Iso plussa! Ainoa kompastuskivi on se, ettei resepteistä ole kuvia, niitä todella kaipaisin.

Nyt hiljaa hiljaa hiivitään näin Kardemumman yössä...

Tämänkertainen ateria on Hallenbergin ja Perhon kirjan innoittama, mutta kuitenkin oma reseptini. Broilerin valmistelin kirjassa kuvatun jugurttimarinoinnin keinoin, menetelmä tulee Turkista. Annoksen jujuksi ja ideaksi valitsin kardemumman (jota muuten esiintyy monessa kirjan resepteissä, ihanaa). Maustamiseen käytin lisäksi muun muassa tuoretta inkivääriä ja juustokuminaa. Broilerista tuli jugurttimarinoinnin avulla todella mureaa, kuten kirja lupasikin, ja maut sain osumaan todella nappiin! Joskus rohkeat kokeilut todella palkitaan, tätä tulen tekemään jatkossakin. Ulkonäöllä tätä broiskua ei kuitenkaan ole pilattu, aneemisen kalvakaksi jää, jos ei pistä joukkoon jotain kurkumaa tai paprikajauheita...

Kardemummabroileri jugurttimarinadissa
(2-3 annosta)

300 g maustamatonta broileria suikaleina
200 g turkkilaista jugurttia
1 tl kardemummaa
pala tuoretta inkivääriä hienona raasteena
1 tl juustokuminaa (jeeraa)
1 mm valkosipulijauhetta
1 mm mustapippuria
1 mm suolaa
0.5 rkl oliiviöljyä

2 laakerinlehteä
muutamia chilihiutaleita

1 dl ohrasuurimoita
300 g sadonkorjuukasviksia

Edellisenä päivänä: Laita broilerisuikaleet, jugurtti (säästä purkkiin lusikallinen tai pari), mausteet ja öljytilkka muovipussiin. Sulje ilmatiiviiksi, pyörittele sekaisin ja jätä marinoitumaan jääkaappiin yön yli.

Laita ohrasuurimoiden keitinvesi kiehumaan, ja keitä ohralisäkettä 20 minuuttia. Lisää pakastekasvikset viimeiseksi viideksi minuutiksi joukkoon.

Noin puolessa välissä ohran keittoa on aika heittää broilerit jugurttimarinadin kanssa pannulle. Lisää pannuun myös laakerinlehdet ja pieni ripaus chiliä (ruokaan ei haluta tällä kertaa lainkaan tulisuutta, vain pienenpieni chilin aavistus). Kypsytä rauhassa ja lisää levyltä poistamisen jälkeen joukkoon säästämäsi pari lusikallista jugurttia (tämä on vain ulkonäön vuoksi). Poista laakerinlehdet ja tarjoile ohra-kasvissekoituksen kanssa.


Parodiahaastevastaus Jokiksen taidekisaan? ;)

22.2.2011

Pellavansiemensämpylät - Linseed bread rolls

Same in English...

Olen enemmän leipä- kuin sämpyläihminen, mutta päätin nyt kaikesta huolimatta tempaista vaihteeksi viljat uuniin sämpylöiden muodossa. Taikinaa tähdittävät pellavansiemenet, joita onkin tässä aika paljon (eli vähempikin voisi riittää). Pellavainen maku tulee siten ihan oikeastikin esille, varsinkin kun liotin siemeniä yön yli ennen leipomista. Normijauhojen lisänä käytin runsaskuituista ohrajauhoa.

Kohotettuina.

Pienestä taikinasta syntyy kaksi pellillistä sämpylöitä. Annoksen voi tuplata, mikäli haluaa isomman satsin, johon kuluu kokonainen hiivapala. Itse pyörittelin ensimmäisen pellillisen ihan tavallisiksi sämpylöiksi ja toisen erilaisiksi solmuiksi ja kiemuroiksi. Ei lapsettanut yhtään... ;)

Joko pääsee uuniin?


Pellavansiemensämpylät
2 pellillistä, ~16 pientä sämpylää

0.5 dl pellavansiemeniä
2.5 dl maitoa
1 rkl (fariini)sokeria
25 g hiivaa
2 dl ohrajauhoja (tai graham- tai ruisjauhoja)

0.5-1 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä

Mittaa kulhoon maito, sokeri ja pellavansiement. (Halutessasi voit liottaa siemeniä ensin yön yli nestetilkassa ja siis kipata mukaan liotusliemenkin.) Heitä kulho mikroon ja liuota hiiva lämmitettyyn nesteeseen. Sekoita joukkoon ohrajauhot ja jätä liinalla peitetty taikinanalku muhimaan reiluksi vartiksi.
Lisää suola ja alusta myös loput jauhot taikinaan. Lisää alustamisen loppuvaiheessa myös öljy. Leivo sämpylöiksi ja kohota liinalla peitettyinä puolisen tuntia. Voitele maidolla ja paista 225-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.


This time I'm including an English translation of the recipe. And the star of the show tonight is linseed. Or flax seed, if you wish. Regardless of what you want to call them, these seeds are considered to contribute to a balanced and healthy lifestyle. The generous amount of seeds in this bread roll receipe really brings out the flavour of flax, probably even more so because I chose to first soak the seeds overnight. They also give nice texture. Regular wheat flour is accompanied by barley flour, very rich in fibre. You could also go with whole wheat (graham) flour or even rye flour.


Linseed rolls
2 baking trays, ~16 small rolls

0.5 dl linseeds (flax seeds)
2.5 dl milk
1 tbs (15 ml) (brown) sugar
25 g fresh yeast
2 dl barley flour (or graham or rye)

0.5-1 tsp (3-5 ml) salt
3 dl wheat flour
2 tbs (30 ml) olive oil

Measure the milk, sugar and seeds in a bowl. (If you want to, you could soak the seeds overnight.) Warm the liquid up and dissolve the yeast in it. Add barley flour and mix well. Cover the bowl and leave to rest for at least 15 minutes.
Add salt and start adding wheat flour little by little all the while kneading. Add the oil and knead a little more. Shape into small rolls, cover with a kitchen towel and leave to rest for about 30 minutes. Brush with milk and bake in the oven at 225 C for about 12 minutes.

19.2.2011

Talvionnelan rusinaskonssit

Skonssit ovat leivinjauheella kohotettavia makeita tai suolaisia leivonnaisia, jotka sopivat aamupalalle ja muihin tee- tai kahvitteluhetkiin. Brittiläistä perua tietenkin! Skonssit ovatkin ikäänkuin yhden sortin teeleipiä, tai paremminkin monen sortin teeleipiä... Tai vaihtoehtoisesti Suomessa teeleipinä käsitettävät leivonnaiset ovat ehkä yhden sortin skonsseja? No, joka tapauksessa nämä kaikki ovat sukua toisilleen ja variaatioita riittää.



Hayleyn skonssit saavat makeutensa rusinoista, joita annostellaan taikinaan hyvin avokätisesti. Skonssit voidaan avata ja väliin sopii levittää vaikkapa voita, hilloa ja/tai jopa kermavaahtoa (brittiläinen laskiaispulla). Rusinaskonssit maistuvat uunituoreina kyllä ihan sellaisinaankin. Suolaisia skonsseja voi varioida korvaamalla rusinat vaikkapa yrteillä, ja maustettuja tuorejuustojakin olen nähnyt laitettavan niin taikinaan kuin skonssin väliinkin.

Näissä rusinaskonsseissa on kyllä kaikki kohdallaan. Tuskin edes voin kuvitella mukavampaa viikonloppuaamua kuin se, josta tänään sain nauttia: kaunis talvimaisema, auringonnousu ja -paiste, leppoisaa rauhallista olemista, kiireettömyyttä, uunituoreita rusinaskonsseja ja kylmää maitoa... Mmm...
Nooran esimerkistä intoutuneena tarjoilen teille reseptin lisäksi aamun skonssihetken tunnelmabiisin: Queen - A Winter's Tale (Spotify).


Rusinaskonssit
1 pellillinen, ~10 kpl

3.5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0.5 tl suolaa
1 rkl sokeria

50 g margariinia
1.5 dl maitoa
1 dl rusinoita

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita keskenään. Lisää margariini joukkoon nokareina ja nypi se kuivien aineiden kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisää kylmä maito ja rusinat. Sekoita nopeasti (älä vaivaa). Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja kaulitse noin 2 cm paksuksi levyksi. Irroita lasilla tai pyöreällä muotilla haluamasi kokoisia pyörylöitä. Paista skonsseja 225-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.

Ennen paistamista näyttää jotakuinkin tämmöiseltä.

18.2.2011

Spagettia, aurinkokuivattuja tomaatteja ja monitavoiteoptimointia

Tässä nopea, mutta maukas spagetti, joka syntyy sutjakkaasti iltaruoaksi arjen kiireessäkin. Kotiin päivän menoista palatessa vain spagetin keitinvesi kiehumaan, säilykepurkit auki ja a vot. Lidlistä joskus mukaan tarttuneet aurinkokuivatut tomaatit ja artisokan sydämet oliivi-ja auringonkukkaöljyn säilöttyinä maistuvat monessa, myös spagetin seurana.


Tämä illallinen oli muuten taas kerran kasvisruoka. Kasvisannosten määrä blogimerkinnöissä kasvaa kasvamistaan, vasta bloggailun myötä olenkin huomannut kuinka suuri osuus ruokavaliostani voitaisiin luokitella kasvissyönniksi. Ruokavaliossani ei kuitenkaan ole periaatteellisia päätöksiä lihatuotteisiin liittyen. Pyrkimyksenä on yksinkertaisesti monipuolisen, tasapainoisen ja monilta muiltakin kanteilta järkevän ravinnon nauttiminen. Varsinaista monitavoiteoptimointia ... :)


Vegespagetti lasipurkkisäilykkeistä
noin 3 annosta

200 g pitkää spagettia (täysjyvä)
(suolaa + 2 litraa keitinvettä)

1 prk (285 g) aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
0.5-1 prk (150-285 g) artisokan sydämiä öljyssä
1-2 rkl balsamiviinietikkaa
1 dl ruokakermaa
kourallinen basilikanlehtiä
(mustapippuria)

Keitä spagetti kypsäksi (7 min) isossa padassa, ja paloittele sillä aikaa aurinkokuivatut tomaatit. Kaada spagetin keitinvesi pois, palauta spagetit padassa liedelle. Lisää spagetin joukkoon tomaatit, artisokan sydämet ja balsamiviinietikka. Anna lämmetä hetki miedolla lämmöllä ja lisää sitten ruokakerma ja basilikanlehdet. Sekoita ja lämmitä vielä hetkinen. Pyöräytä valmiiden annosten päälle mustapippuria myllystä.

14.2.2011

Sydänystävän rahkasmoothie

Tässäpä taas simppeleitä smoothieideoita jakoon ja itselle muistiin. Toimivat ihan yksinään tai kerrosherkuksi kikkailtuna. Mansikan ja basilikan yhdistelmä on virkistävän erilainen, kannattaa kokeilla mikäli basilikan maku vain miellyttää!

Suloista ystävänpäivää!

Will you be my Valentine?

Kerrossmoothie (2 annosta)

Mansikka-banaanismoothie
1 banaani
3 (pakaste)mansikkaa
0.5 prk maitorahkaa (125 g)
(sokeria)

Mansikka-basilikasmoothie
10 (pakaste)mansikkaa
8 basilikanlehteä
0.5 prk maitorahkaa (125 g)
1 rkl sokeria

Ainekset sekoituskippoon ja koneet käyntiin! Mansikat saavat mieluusti olla kohmeisia pakastemarjoja. Mansikka-banaaniversio kannattaa paksumpana laittaa laseihin alle, ja valuttaa sitten varovasti myös mansikka-basilikaseos päälle. Hugga in!

13.2.2011

Chili con carne on a chilly day

Chili con carne syntyy arkiaterialla jauhelihastakin, mutta viikonloppuna ruokapöytään on aikaa haudutella parempaa kokolihaakin. Pannuun laitetaan siis naudan paistisuikaleita mausteisen tuliseen tomaattipohjaiseen kastikkeeseen. Resepti on oma sovitus klassisista chili con carnen mausteista ja ainesosista oman maun mukaisina määrinä. Joukosta ei tietenkään sovi unohtaa papuhässäkkää, tässä kidneypapuja säilykkeenä. Tykkään ylipäänsä siitä, että lihaisistakin kastikkeista löytyy riittävästi kasviksia, ettei jokainen annoksesta kauhaustu suupala olisi samanlainen. Joten lisäsin joukkoon vielä jumalattoman suuren porkkanan siivutettuna. Aluksi tämä sooloiluidea hieman arvelutti, mutta hei, näemmä ihQ-Jamiekin on tehnyt samoin! Jep, porkkana siis päätyköön oikeutetusti muiden mukana chili con carnenkin joukkoon. :)

Paremmat kuvat tuli tästä annoksesta,
jossa kastike oli sotkettu ja imeytetty riisiin...
Riisikeon keskelle padottu kastike taas osoittautui
kuvauskelvottomaksi mustaksi aukoksi. :P

Myötäpäivään kello yhdestätoista aloittaen, keskelle lopettaen:
oregano, kaakaojauhe, jeera, paprikajauhe, kaneli ja chilihiutaleet.

Chili con carne

400 g naudan paistisuikaleita
0.5 dl kuivattuja sipulilastuja vesitilkassa (tai 1 tuore sipuli)
2 valkosipulinkynttä
1-2 porkkanaa

2 tl paprikajauhetta
1 tl jeeraa (eli juustokuminaa)
1 tl kanelia
1 tl oreganoa
1 tl chilihiutaleita
1 rkl tummaa kaakojauhetta

0.5 tl suolaa
0.5 tl pippuria
1 tl sokeria

1 rkl balsamicoa
1 prk tomaattipyrettä (140 g) + vettä
1 prk kidneypapuja (420 g)

Nosta liha hyvissä ajoin huoneenlämpöön, odotellessa voit kuoria ja pilkkoa sipulit ja porkkanat. Ruskista sitten naudanlihasuikaleet pannussa, ja kuullota myös sipuli ja valkosipuli. Lisää seuraavaksi pannulle porkkana sekä kaikki mausteet. Lisää myös balsamico ja tomaattipyre, ja sekoita joukkoon vettä sen verran, että saat kastikkeeseen sopivan koostumuksen. Kuumenna ja anna hautua 45-60 minuuttia (tai enemmänkin). Lisää pavut vasta haudutuksen lopussa, niille riittää muutaman minuutin lämmittely. Tarjoile riisin kanssa.

11.2.2011

Jotain keltaista, jotain vihreää...
Mango-avokadosalaatti

Makeaa mangoa, ravitsevaa avokadoa, tuoksuvaa basilikaa, mehukasta appelsiinia ja kermaista vuohenjuustoa. Uusia, toimivia makuyhdistelmiä. Raikkauden ja täyteläisyyden tasapainoa... Mmm... Lyhyestä virsi kaunis.

Auringonpaistetta ja eksotiikkaa talven ruokapöytään.

Mango-avokadosalaatti
(kahdelle)

1 mango
1 avokado
1 appelsiini
basilikanlehtiä
vuohenjuustoa
suolaa, pippuria

9.2.2011

Jauhot pöllyämään!
Rukiinen omena-korianterileipä

Leipäkokeilut ovat muodostaneet eräänlaisen jatkumon, joskin näin pienessä taloudessa se ei ole kovinkaan tiheätapahtumainen. Yhdestäkin leivästä kun riittää pitkäksi aikaa varastoa pakkaseen. Toisaalta sopivan harvaan saapuva leivontapäivä on odotettu tapaus, ja niiden välissä on aikaa pohdiskella uusia erilaisia reseptivaihtoehtoja... ja muuttaa suunnitelmiakin useamman kerran. :P

Rukiinen omena-korianterileipä.

Tämänkertainen ohje on muunnelma Ruokalassa julkaistusta omenaleivästä puolitettuna. Koska käytin makeaa omenasosetta, riitti se hiivan ravinnoksi, enkä lisännyt sen enempiä sokereita tai siirappeja. Lisäksi korvasin fenkolinsimenet jauhetulla korianterilla, jonka pakkauksessa kerrottiin mausteen sopivan muun muassa ruokaleipiin ja omenaleivonnaisiin... Eli nappiosuma omenaleipään! Jauhojen määrää tarkistin hieman ylöspäin.

Taikinassa selvinä möykkyinä näkyneet omenakuutiot
olivat maastoutuneet täysin kypsässä leivässä.

Rukiinen omena-korianterileipä

1.25 dl vettä
2.5 dl sokeroitua omenasosetta tai -hilloa
25 g hiivaa
1 tl jauhettua korianteria (voit korvata fenkolinsiemenillä)
1 tl suolaa
3.5 dl ruisjauhoja
3.5 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi ja omenasose. (Itse käytin lasipurkissa myytävää, pieniä omenakuutioita sisältävää omenasosetta, joka on tarkoitettu esimerkiksi possuruokien lisukkeeksi.) Sekoita hiiva lämpimään seokseen hyvin. Mittaa joukkoon suola ja korianteri (tai fenkoli). Lisää ja alusta jauhot joukkoon vähitellen. Kohota kaksinkertaiseksi, eli noin tunnin verran. Leivo leiväksi ja aseta leivinpaperille tai leipävuokaan. Kohota vielä 30 minuuttia, ja paista sitten 175 asteessa noin tunti.

6.2.2011

Aromikkaat uunikasvikset

Uunijuurekset ja -kasvikset ovat olleet tänä talvena kova juttu. Omassakin keittiössä niitä on tullut pyöräytettyä kerta jos toinenkin. Eikä todellakaan ole kyllästymisen vaaraa, kasviksia ja mausteyrttejä vaihtelemalla saa uudenlaisen kombon vaikka joka kerraksi.


Tällä kertaa uunissa paahtui lanttua, battaattia, porkkanaa ja punasipulia. Mauiksi timjamia ja kokonaisia valkosipulinkynsiä, jotka pehmenevät ja miedontuvat ihaniksi uunissa kypsyessään. Ja jestas mitkä tuoksut! :D Uunikasvikset maistuivat muuten vähintäänkin yhtä hyviltä (ja hurjan makeilta) seuraavana päivänä. Jääkaappikylminä vuohenjuustonokareiden kera!



Uunikasvikset

1 lanttu
1 bataatti
1 porkkana
1 punasipuli
1 valkosipuli
6 timjaminoksaa
1 rkl oliiviöljyä
suolaa, pippuria

Kuori ja pilko jokainen juures hieman eri tavoin, lanttu kolmioiksi, bataatti kuutioiksi ja porkkana renkaiksi. Kuori ja pilko myös sipuli ja kuori valkosipulinkynnet. Sekoita uuniastiaan kasvisten joukkoon myös timjaminoksista riivityt lehdet sekä öljy. Mausta vielä lopuksi suolalla ja pippurilla. Paista
175-200 -asteisessa uunissa 30-60 minuuttia, oman maun mukaiseen kypsyysasteeseen.

Juuri ennen uunia.

5.2.2011

Gourmet-illallinen vartissa: rypsipossua timjamiriisillä

Miltton Showroomilla järjestettiin eilen Makuasiaa-keskustelutapahtuma, jonka paneelikeskustelua ja esitelmiä kutsuttiin kuulemaan myös ruokabloggaajia. Tapahtumassa hyvää ruokaa lähestyttiin monesta näkökulmasta: mukana oli keittiöalan käytännön ja teorian ammattilaisia ja mielenkiintoisia tuote-esittelyjä viineistä, kahveista ja porsaanlihasta aina yrtteihin ja niiden kasvattamiseen asti. Todella inspiroiva ilmapiiri, ja kotiin päin lähtiessä päässä pyöri vähintäänkin tuhat ja yksi uutta ideaa!


No, kotiin palatessa tuliaisina oli myös paketti rypsipossua ja ruukku timjamia, ja näistä aineksista lähdettiin suuntaamaan kohti illallista. Ateria syntyikin ennätysvauhdilla hyvin lyhyestä ainesosalistasta. Ja vieläpä todella maittava ateria! Nopean valmistumisen kompensoimiseksi jaksoin panostaa asetteluunkin sen verran, että lisäkkeenä tarjoiltu riisi muotoiltiin kauniiksi keoiksi. :) Liputan kyllä edelleen vahvasti sen puolesta, että ruoan pitää puhutella kaikkia aisteja, mukaanlukien näkö-.


Niin, ja mitäkö on tämä hyvällä ryminällä esiinmarssinut uutuus, HK:n rypsiporsas? Kärjistäen keksintöä voisi kuvata siten, että ravintosuositusten mukainen rasvojen laatu aikaansaadaan muuttamalla ruokatottumuksia ravintoketjun alkupäässä. Eli rypsipossun ruokinta takaa porsaanlihan koostumuksen ravintosuosituksia tukevaksi, ja saat lautasellesi helposti terveellisen ja maistuvan aterian. Nöf nöf!


Valkosipulin ja persiljan makuista rypsipossua timjamiriisillä
kahdelle

330 g rypsiporsaan fileeviipaleita + valkosipuli-persiljapaistonappi (HK)

1 dl puuroriisiä
3.5 dl vettä
(sitruuna)suolaa
tuoretta timjamia

Laita vesi kiehumaan, mausta sitruuna- tai tavallisella suolalla ja mittaa riisi. Kun riisi on kiehunut 5 min, on aika heittää ensin paistonappi eli maustevoi ja sitten porsaanfilesiivut kuumalle pannulle. Ruskista ja kypsennä molemmin puolin, yhteensä 10 minuuttia, jolloin myös riisi on valmista. Kaada riisi lävikköön tai siivilään ja huuhtele kuumalla (vedenkeitin hommiin) vedellä. Palauta riisi kattilaan ja sekoita joukkoon timjaminlehtiä. Kauhaise riisiä desin mitta kukkuroilleen ja kopauta lautaselle. Ja sama juttu toiselle annokselle. Asettele porsaan fileesiivut söpösti riisikekojen ympärille ja tarjoile.

3.2.2011

Salvianmakuinen tomaattikeitto

Tomaattikeitto on nopea, mutta maukas ja lämmittävä ruoka. Ja tomaatin voi parittaa lähes minkä tahansa muun aineksen tai maun kanssa. Esimerkiksi jääkaapin perukoille majoittuneen avatun salviatahnapurkin sisällön kanssa! Vaikka tästä simppelistä keitosta tulikin ihan hyvää, täytyy sanoa, että olen hieman pettynyt salviayrttiin tutustumisen suhteen. Italianmatkalla nautitusta saltimbocca-annoksesta lähtien kun on ollut tarkoitus kokeilla ja oppia salvian saloja, mutta... Ne pari kertaa kun on jotakin salviapitoista jostakin onnistuttu kaivelemaan, on fiilis ollut vähän valju. En siis hullaannu salviasta erityisemmin? Tai en vaan ole vielä löytänyt hyvää makukomboa? Jotenkin vaan haluaisin tykätä tästä yrtistä... :D

Kasviskeittoon ruokaisuutta saadaan murustelemalla päälle juustoa, ja tähän keittoon sopivat erityisesti vuohenjuusto tai feta. Ja keiton seuraksi tietysti leipää, Hayleyn keittiössä pakkasen aarteista löytynyttä ohraleipää. Mums, mums...


Salvianmakuinen tomaattikeitto
kahdelle

1 tlk tomaattimurskaa (400 g)
1 prk tomaattipyrettä (140 g)
1 dl vettä
2 rkl salviatahnaa (Pirkka välimerentahna)
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl paprikajauhetta
1 mm mustapippuria
1 dl ruokakermaa

Kuumenna tomaattimurska, -pyree ja vesi kattilassa. Lisää mausteet ja anna kiehua pieni hetki. Lisää ruokakerma, kuumenna ja tarjoile hyvän leivän kanssa. Samettisen keiton saa, jos malttaa käyttää sauvasekoitinta kattilassa.

1.2.2011

Helmikuinen hemmotteluhetki:
banaani-rahkapannukakut

Aah, kardemummalla maustetut letut, vohvelit ja pannukakut... Rakastan kardemumman tuoksua ja makua, ja näissä lätyissä tuo mauste pääsee todella oikeuksiinsa. Makua ja makeutta pannukakkusiin tuo myös banaani. Onkohan letuilla ja pannukakuilla muuten joku perustavanlaatuinen, tyhjentävästi kaiken selittävä ero? Tämä taikina on paksua, ja siitä voi paistella paksuja, pieniä lettusia isommallakin pannulla (vaikka useamman kerrallaan), joten luokittelen tekeleet ennemmin pannukakuiksi, vaikka aika fifty-sixty-tilannehan tämä on... Kokkailun onnistumisen tai makuelämyksen suhteen ei hommat kuitenkaan menneet pannukakuksi. ;)

Kardemummaiset bansku-rahkapannarit karpaloilla.


Hayleyn tapaan banaani-rahkapannarit nautitaan ripotellen päälle sokeria ja karpaloita. Muun muassa näitä tilaisin täydelliselle unelmien
aamiainen sänkyyn -tarjottimelleni!


Banaani-rahkapannukakut
(noin 10 kpl)

3 munaa
1 prk maitorahkaa (250 g)
1 dl jauhoja
0.5 dl sokeria
0.5 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1 mm suolaa
1 banaani (reilusti kypsä)

Vatkaa munien rakenne rikki, lisää maitorahka, sokeri, mausteet ja jauhot. Anna taikinan turvota sen aikaa kun kuorit ja muusaat banaanin haarukalla. Sekoita taikinaan ja paista lättyset kypsiksi pannulla (keskilämmöllä).

Kaksi lettua kokeilin paistaa myös painamalla
paistamisvaiheessa taikinaan muutaman banaanisiivun.
Vaikeutti kääntämistä, ei ehkä vaivan väärti...