30.1.2011

Fredrika Runebergin tortut


Alkavalla viikolla vietetään Runebergin päivää (lauantai 5.2). Runebergin tortut, tai Fredrikan tortut, pyöräyttää näppärästi itsekin, tavallisella muffinipellilläkin pärjää. Näihin leivonnaisiin saa muuten käytettyä piparkakkuja, mikäli niitä on vielä joulusta säästynyt. Omasta kaapista löytyikin juuri sopivasti tämän vuoden toukokuulle päivätty piparipaketti. Ja eikun murskaamaan.

Valkosuklaakuorrutettu, maitosuklaalla koristeltu Ruuneperi.

Runebergin tortut
(9 pientä tai 6 normaalikokoista)

1 dl juoksevaa margariinia (100 g normaalia)
1 dl sokeria
1 muna
1 dl vehnäjauhoja
1 dl murskattuja piparkakkuja (tai korppujauhoja + 1 tl piparkakkumaustetta)
0.5 dl korppujauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kaardemummaa
karvasmanteliöljyä

Vaahdota margariini ja sokeri. Vatkaa joukkoon myös muna. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne taikinaan. Annostele voidellulle muffinipellille ja paista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Kostuta leivokset halutessasi mehulla tai rommilla ja koristele vadelmahillolla ja tomusokeri-vesikuorrutteella. Itse käytin tomusokerikuorrutteenkin nesteenä vadelmahilloa. Ja pari torttua sai valko- ja maitosuklaakuorrutteen. Nam!

2 kommenttia:

  1. Maistuisi minulleki!
    Samanlaista vanhaa ja helppoa reseptiä käyttin eilen, mutta unohdin tortut uuniin....

    www.nami-hiiri.com

    VastaaPoista
  2. Siis voi kökkö! Mutta sattuuhan noita paremmissakin piireissä. :P Toivottavasti ei mennyt ihan syömäkelvottomiksi, tai jos meni, niin uutta yritystä peliin heti kun hermot kestää... viimeistään vuoden päästä! :D

    VastaaPoista