31.12.2010

Lohivatruskoilla kohti vuotta 2011

Karjalaiset vatruskat ovat ihanan pehmeään perunamuusista tehtyyn kuoreen leivottuja, yleensä suolaisia, piiraita, joissa täytteenä voi olla pelkkää riisiä, keitettyä kananmunaa ja riisiä tai vaikkapa mannapuuroa. Hayley'n versiossa kuoritaikina tehdään perinteiseen tapaan ja täytteeksi käytetään pakkasesta kaivettu uunilohipala sekä ohra-riisisekoitusta. Kalan maustamisessa käytin sitruunasuolaa sekä jauhettuja fenkolinsiemeniä, jotka osoittautuivatkin nappivalinnaksi. Törkeän hyviä piiraita tuli!

Puolikuunmuotoiset vatruskat.

Vatruskat ovat hieno esimerkki yksinkertaisesta, mutta maistuvasta perinneruoasta, jossa on ravintosisältökin kohdallaan. Pehmeä kuoritaikina on aika tavalla kevyempi kuin pasteijoissa yleensä käytettävä voitaikinaserkkunsa. Täytteen kanssa voikin sitten taas kerran varioida loputtomiin, ja vatruskat ovat toimiva rakennuspalikka ruokaympyrän mukaisella aterialla. Silmissä siintää jo texmex-henkinen versio tulisesta jauheliha-riisitäytteestä ja paprikajauheella tuunatusta kuoritaikinasta. Nämä piiraat toimivat myös pyttipannuna, eli ruuanjämien uusiokäyttökohteena: perunamuusin tai riisin jämät, juustojen rippeet, yli jäänyt liha ja kala... osuu ja uppoaa!

Täytteenä lohta ja ohrasuurimoita.


Vatruskat lohi-ohratäytteellä
(2 pellillistä eli 16 pientä tai 8 suurta piirasta)

Kuoritaikina
800 g jauhoisia perunoita
1 tl suolaa
1 muna
1 dl vehnäjauhoja

Täyte
1.5 dl riisiä, ohrasuurimoita tai näiden sekoitusta
suolaa/kasvisliemikuution palanen (keitinveteen)
300 g kypsää lohta (esim. savukalaa tai uunilohta) TAI 2-3 kovaksi keitettyä kananmunaa
(sitruunasuolaa, fenkolinsiemeniä)
  1. Kuori ja pilko perunat. Keitä perunat kypsiksi, kaada vesi pois ja muussaa. Kun perunamuusi on jäähtynyt, lisää ja sekoita suola, muna ja jauhot.

  2. Keitä myös täytteeseen tuleva riisi/ohra kypsäksi suolalla tai kasvisliemikuutiolla maustetussa keitinvedessä. Jäähdytä. Sekoita halutessasi joukkoon lohta tai perinteisten vatruskojen tapaan 2-3 kovaksi keitettyä ja hienonnettua kananmunaa.

  3. Leivo ja kaulitse taikinasta runsaasti jauhoja apuna käyttäen pyöreitä lättyjä. Lusikoi taikinakuorelle täytettä ja taita puoliksi. Sulje reuna huolella ja kuvioi se haarukan piikeillä painellen. Paista 250-asteisen uunin ylätasolla noin 15 minuuttia.

Ennen paistamista.

Valikoima valmiita eri kokoisia piiraita. Uniikkeja

Onnea ja menestystä uudelle vuodelle 2011!

2 kommenttia:

  1. ihanan kuuloinen ja näköinen ohje! tavallisia vatruskoja olen joskus kokeillut, nam vaikka ovatkin isotöisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lohivatruskat ovat kyllä yksi onnistuneimmista suolaisista leivonnaisistani ikinä. Maku ihan taivaallinen, mutta sai niiden tekemisessä nähdä vaivaakin. Pitäisi varmaan pitkästä aikaa pyöräyttää satsi. :)

      Poista