22.8.2010

Sillisalaatti... kirjaimellisesti

Jääkaapissa silliä ja kananmunia. Mitä tehdä? Kevyt pähkiminen johti sillisalaatin muotoiseen lounaaseen. Jos ainekset pilkkoisi vielä pienemmäksi, kävisi tämä salaatti varmasti myös uuniperunan täytteeksi.



Omena on muuten hyvä aines salaattiin kuin salaattiin. Raikkaana makuna se sopii melkein mihin vain. Valitettavasti se piristää kuitenkin ani harvoin esimerkiksi ruokaloiden salaattipöytiä, vaikka raaka-aineena omena olisi kyllä edullinen. Rajoitteena omenan esiintymiselle perinteisen tomaatin tai kurkun tapaan lohkoina/siivuina voidaan epäillä omenan tummumistaipumusta. Kaikki lajikkeet eivät tosin tummu yhtä paljon, eikä se tietysti makuun vaikuta.



Sillisalaatti kahdelle

3 munaa
1 omena
75 g tuorejuustoa (esim. yrtti- tai ruohosipulimaustettu)
5 rkl raejuustoa (kukkuroilleen kauhottuja lusikallisia! :)
silliä (esim. tomaatti- tai sinappikastikkeessa)
kourallinen persiljaa
mustapippuria

Keitä kananmunat koviksi. Kuori ja kuutioi omena ja kananmunat. Notkista tuorejuustoa esim. raejuuston liemellä, ja sekoita joukkoon omenanpalat, raejuusto, kananmunat ja kaksi kolmannesta persiljasta. Annostele lautasille, ripottele päälle loppu persilja ja mustapippuria. Lisää vielä lopuksi sillipalaset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti