Olen melko ihastunut suolaisiin piirakoihin, joissa piirakkapohjassa käytetään perunaa tai ainakin perunamuusijauhetta. Miksei samaa voisi soveltaa muillakin kasviksilla? Kyllä vain, ihan hyvin voi... Sekoitetaan soppaan herneitä. Tiedossa ihan uusia makuja ja värejä!
Hernetaikinan resepti syntyi ihan omista kätösistä, ja pidin mausta todella paljon. Taikinaa oli myös tosi helppo käsitellä ja kaulita. Esivalmistelut, eli taikina ja täyte, kannattaa aikatauluttaa edelliselle päivälle, mikäli vaan malttaa antaa makujen tasaantua ja taikinan levätä jääkaapissa yön yli. :)
Kaikki kuvat eivät anna ihan oikeutta piiraan reippaan vihreälle värille, joka olisi ollut varmasti kirkkaampi jos olisin käyttänyt vain vaaleita jauhoja. Täytteessä voisi seuraavan kerran olla jotakin värikkäämpää myös... paprikaa! Tästähän saisi vaikka herne-maissi-paprikapiiraan ihan uudella tyylillä.
Piirakkapohja herneestä, hernetaikina
200 g herneitä (esim. pakaste)
2 rkl öljyä
2 dl jauhoja (käytin jotakuinkin tasamäärät ruis-, graham- ja vehnäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
hieman vettä
Sulata herneet ja soseuta/jauha ne monitoimikoneella tms. tahnamaiseksi. Öljyn voit lisätä jo jauhamisvaiheessa ohentamaan rakennetta. Lisää keskenään sekoitetut kuivat ainekset, ja lisää tarvittaessa sen verran vettä, että saat aikaiseksi sopivan kiinteän taikinan. Kelmuta ja pistä jääkaappiin hetkeksi tai vaikka yönkin yli, jos teet esivalmistelut paistoa edellisenä päivänä.
Herkkusieni-pekonitäyte piirakkaan
3-4 kpl tuoreita herkkusieniä
2 siivua pekonia
1 pallukka pakastepinaattia
suolaa ja pippuria
2 munaa
(hieman tuorejuustoa/maitoa/ruokakermaa)
Kuutioi pekoni, ja paista se kypsäksi. Lisää paloitellut herkkusienet sekä pinaatti pannulle, mausta suolalla ja pippurilla ja anna kypsentymisen jälkeen jäähtyä. Tämäkin muhii mieluusti hetken jääkaapissa, esim. seuraavaan päivään. Juuri ennen piirakkapohjalle levittämistä: vatkaa munat kevyesti ja heitä sekaan halutessasi jotakin maitotuotetta (ilmankin pärjää). Lisää munaseos herkkusienien sekaan ja täyte on valmis käytettäväksi.
Piirakkataikina riittää yhteen normipiirakkaan tai 4 pieneen piiraaseen ilman kansia. Kansien kanssa syntyy yllättäen piccuisen vähemmän/pienempiä/ohuempia piirakoita! Kaksinkertaisen taikinan tekoa kannattaa harkita.
Paista piirakkaa/piirakoita 200-asteisessa uunissa koosta riippuen noin 30 min.
Toimi yllättävän hyvin
Hieno idea.
VastaaPoistaoih, mitenkäs tästä enää paremmaksi pistetään ;)
VastaaPoistaNoh noh! :D
VastaaPoistaEilen muuten Jamie vaahtosi kokonaisen jakson verran herneistä ja pavuista, peas and beans. Ajankohtaista! Ruokalistalla oli esimerkiksi: Jamien herne-papupaahtis...
KIva idea ja väristä tuli niin nätti.Kasviksia voi tosi kivasti käyttää taikinoihin;itse olen käyttänyt bataattia pizzataikinassa, suosittelen!
VastaaPoistaOnnea kisaan!
Yaelian: kiitos, ja kiitokset myös hyvästä vinkistä. Pidän bataatista todella paljon, ja hakusessa onkin ollut uusia käyttötapoja sen hyödyntämiseen!
VastaaPoistaNäistä viehättävin on tuo hernekarjalanpiirakka! Siihen vaan sieniä täytteeksi, ehkä kaurakermasta tms. vähän kastikeeksi keitettynä tai vaikka ohraakin vähän. Tätä kokeillaan meillä!
VastaaPoistaAinos: rohkeasti kokeilemaan vaan! :) Pitäisiköhän minun testata ihan perinteisten ohrapiirakoiden tekoa...
VastaaPoista